Skip to main content

Seitsemän kuolemansyntiä

Teksti Joonas Pörsti

Myöhäiskeskiajalla elänyt saksalai­nen oikeustieteen tohtori SebastianBrantlähestyi aikalaistensa paheita pi­rullisella satiirilla runoelmassaan Das Narren Schyff (Narrien laiva) vuodelta 1494. Brantin säkeet opastavat Helsingin Sanomien ulkomaantoimittajaa Heikki Aittokoskea, joka seilaa omassa NarrienlaivassaanBrantin tavoin ihmisyyden synkimmille vesille.

Aittokoski otti vuoden virkavapaa­ta ja matkusti Mogadishuun, Kabuliin, Dhakaan, Kiovaan, Lontooseen ja Nica­raguan takamaille. Hän kertoo pieleen menneestä maailmasta, kysyy miksi niin monin paikoin näyttää sysipimeältä ja etsii matkoillaan kirkkaita toivon lyhtyjä – kuten Afganistanissa jo aiemmin toi­mittajana haastattelemaansa teinityttöä Fazilaa, joka on kaikista mahdollisista vastuksista huolimatta päässyt kadulta sisähalliin harrastamaan rakastamaansa skeittausta.

Heikki Aittokoski: Narrien laiva. Matka pieleen menneessä maailmassa. HS-kirjat 2013, 295 s.

Heikki Aittokoski: Narrien laiva. Matka pieleen menneessä maailmassa. HS-kirjat 2013, 295 s.

Aittokoski ei löydä enää Fazilaa. Ei­kä hän pääse sinnikkäistä yrityksistään huolimatta Päiväntasaajan Guineaan, yhteen maailman hyytävimmistä dikta­tuureista, josta kertoo kirjan viimeinen luku Himo.

Päiväntasaajan Guinea on ollut kah­den murhanhimoisen itsevaltiaan hallin­nassa siitä asti, kun maa itsenäistyi Es­panjan siirtomaavallasta vuonna 1968. Piskuisen afrikkalaisvaltion runsaat öljyvarat kelpaavat silti hyvin Pohjois- Amerikan ja Euroopan markkinoille. Siksi maa ei tarvitse sen enempää turis­teja kuin toimittajia.

Kirja on kokeneen ulkomaantoimit­tajan välitilinpäätös omasta työmaas­taan. Maailma on muuttunut Sebastian Brantin ajoista, mutta kuolemansynnit jylläävät. Aittokoski kuvaa elävästi toi­mittajan työtä Mogadishun tai Kabulin kaltaisissa paikoissa: työn rajoituksia ja menetelmiä, mutta myös kokemiaan pe­lon ja vastenmielisyyden tunteita.