Skip to main content

Turkin poliittinen kulttuuri muuttui

Viime kesän mielenosoitukset ovat syventäneet Turkin hallitsevan AK-puolueen taustalla vaikuttavaa jakolinjaa, vaikka puolueen kannatus on entisellään. Epäpoliittisena pidetty kaupunkilaisnuoriso sai Gezi-puistossa poliittisen herätyksen.

Teksti Ahu Yigit

Kuvat GREGG CARLSTROM

Turkin hallitsevan AK-puolueen sisäinen jakolinja on voimis­tumassa. Se erottaa presidentti Abdullah Gülin näennäisen demokraattisen ja pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin autoritaarisemman leirin ja tuli selväksi Turkin viimekesäis­ten, laajojen mielenosoitusten aikana.

Presidentti Gül haki alusta asti so­vittelevaa roolia ja korosti, että rau­hanomaiset mielenosoitukset kuuluvat toimivaan demokratiaan. Presidentti painotti myös, että demokratiassa on kyse muustakin kuin vaaliuurnilla saa­vutetuista voitoista. Tämä oli selvä vies­ti maan hallitukselle, joka sai edellisissä parlamenttivaaleissa lähes 50 prosenttia äänistä.

Pääministeri Erdoğanin suhtautumi­nen oli täysin toisenlainen. Hän kutsui mielenosoittajia terroristeiksi ja sanoi protestien takana olevan ulkomaisia voimia, jotka juonittelevat Turkkia vas­taan ja pyrkivät torjumaan maan nousun alueelliseksi vallaksi.

Erdoğan myös haastoi julkisesti Gü­lin näkemyksen ja sanoi, että demokra­tiassa on kyse nimenomaan vaalitulok­sista ja että vaalivoitto antaa hallitukselle vapaat kädet ohjelmansa toteuttamiseen. Pääministerin jyrkkä linja määritti myös sen, miten Turkin valtio puuttui mielen­osoituksiin.

Kiistan taustalla on laajempi välirik­ko, joka on erottamassa AK-puoluetta ja sitä aiemmin tukenutta Gülenin liikettä. Liikettä johtaa Yhdysvalloissa asuva vai­kutusvaltainen saarnamies Fethullah Gü­len. Liikkeen laajan kannattajakunnan ja varallisuuden ansiosta Gülen on pystynyt kanavoimaan merkittävää tukea AKP:lle.

Gülenin ja AKP:n tavoitteet ovat kui­tenkin eriytyneet sitä mukaa kun puolu­eesta on tullut voimakkaampi. Carnegie Endowment -säätiön vierailevan tutkijan Bayram Balcın mukaan tämä johtuu en­nen muuta ulkopolitiikkaa ja kurdikysy­mystä sekä gülenistien roolia hallinnossa koskevista mielipide-eroista. Gülenistit korostavat julkisuudessa voimakkaasti liikkeensä epäpoliittisuutta. Poliittisen kommentaattorin Ruşen Çakırin mu­kaan tämä on merkki siitä, että liike haluaa tehdä pesäeroa AK-puolueeseen.

Konfliktin seurauksia on vaikeaa ennustaa, mutta ei ole poissuljettua, et­tä erimielisyydet johtaisivat hallitsevan AK-puolueen hajoamiseen. Puolueesta irtautuvat Gülenin kannattajat saattai­sivat suhtautua kansalaisaktiivisuuteen sallivammin kuin Erdoğanin kovan lin­jan kannattajat.

Lainsäädäntö tiukentuu

Kun Turkin protestit olivat viime kesä­nä kuumimmillaan, tavallisesti toisilleen vihamieliset ryhmät, kuten turkkilaisna­tionalistit ja kurdiaktivistit, löysivät en­simmäistä kertaa toisensa ja suojelivat toisiaan poliisiväkivallalta. Turkin epä­poliittisena pidetty nuoriso lähti ensim­mäistä kertaa vuosikymmeniin suurten kaupunkien kaduille. Nuoret halusivat vastustaa hallituksen lisääntyviä rajoi­tuksia ja ilmaista huolensa ympäristö­kysymyksistä.

”Mukana oli naisia, jotka eivät halua, että heille kerrotaan, kuinka monta lasta heidän tulee hankkia. Oli epäpoliittisia keskiluokkaisia nuoria, jotka pelkäävät, että heiltä viedään vapaus nauttia alko­holia, ja jalkapallofaneja, jotka saavat toistuvasti poliisin kimppuunsa. Heidät kaikki sai liikkeelle puuttuminen arki­elämän kysymyksiin”, kertoo 30-vuoti­as Ahmet, antikapitalististen muslimien riveissä toimiva aktivisti.

Turkin hallitus ei ole lainkaan ilah­tunut kansalaisten ja aiemmin hiljaa pysytelleiden ryhmien aktivoitumisesta.

Hallitus valmistelee parhaillaan uut­ta lainsäädäntöä, joka antaisi poliisille mahdollisuuden pidättää ilman tuomio­istuimen määräystä ihmisiä, joiden po­liisi syystä tai toisesta epäilisi aikovan osallistua ilman lupaa järjestettyihin mielenosoituksiin. Se, millä perusteella epäilys voisi syntyä, olisi täysin poliisin päätettävissä.

Hallitus pyrkii saamaan tiukan ot­teen myös sosiaalisesta mediasta, jolla oli suuri merkitys protestiliikkeen järjes­täytymisessä. Hallituksen suvaitsemat­tomuus ja rauhanomaisiin mielenosoit­tajiin kohdistettu poliisiväkivalta huo­mioitiin myös EU:n lokakuussa julkaise­massa raportissa, joka käsittelee Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen edistymistä.

Puolueisiin ei luoteta

Puiston puolesta, rajoituksia vastaan

 

Turkin protestiliikettä kutsutaan yleisesti Gezin liikkeeksi Istanbu­lissa sijaitsevan puiston mukaan. Protestit alkoivat toukokuun lopussa, kun pieni ympäristön­suojelijoiden joukko leiriytyi puistoon vastustaakseen sen muuttamista ostoskeskukseksi.

Pian protesti laajeni, ja Tur­kissa nähtiin suurimmat mielen­osoitukset 30 vuoteen. Poliisin väkivaltaisuus johti kuuden ihmi­sen kuolemaan, ja 11 menetti näkönsä kyynelkaasun vuoksi.

Protestoijat arvostelivat halli­tuksen laatimia uusia rajoituksia, jotka koskevat etenkin alkoholin myyntiä ja mainontaa. Lisäksi mielenosoittajat vastustivat pää­ministeri Recep Tayyip Erdoğanin kehotusta hankkia vähintään kolme lasta ja hallituk­sen pyrkimyksiä kieltää abortti. Toisaalta protestoijat vastustivat rakennushankkeiden ympäristövai­kutuksia suurissa kaupungeissa.

Kansalaisten arkiset huolet ja ympäris­tökysymykset ovat tarjonneet monissa maissa ponnahduslaudan uusille po­liittisille joukkoliikkeille. Euroopassa ympäristöongelmat ovat johtaneet vii­me vuosikymmeninä useiden vihreiden puolueiden perustamiseen.

Turkissa on kuitenkin epätodennä­köistä, että kansalaisten aktiivisuudesta syntyisi uskottava poliittinen puolue. Maassa rekisteröitiin lokakuussa Gezi-puolueen nimeä käyttävä ryhmä, mut­ta se on jäänyt lähes vaille kannatusta. Mielenosoitusliikkeessä kantavina voi­mina mukana olleet ovat pitäneet ryh­mää yrityksenä ratsastaa protestiliikkeen maineella ja arvostelleet sitä huonosti organisoiduksi.

Protestiliikkeen edustajat korostavat, että mielenosoitusten synnyttämässä lii­kehdinnässä ei ole kyse puoluepolitiikas­ta. He eivät yhdistä arkisia kysymyksiä puoluepolitiikkaan.

28-vuotias näyttelijä Serkan luon­nehtii protesteja ennen kaikkea kansa­laisliikkeeksi. Serkan menetti pari vuot­ta sitten työnsä valtiollisen tv-kanavan lastenohjelman juontajana, koska oli toisaalla esiintynyt homoseksuaalin roolissa.

Serkanin ja muiden aktivistien puo­luepolitiikkaa kohtaan tuntema vierok­sunta kertoo osaltaan siitä, miten epä­suosittuja puolueet ovat etenkin Turkin kaupunkilaisnuorison keskuudessa. Puolueiden katsotaan olevan korruptoi­tuneita ja tehottomia sekä ajavan lähinnä omaa etuaan.

“Turkin Lähi-idän maille esittämät vaatimukset demo­kratiasta ja kansalaisyhteiskunnan kunnioittamisesta vaikuttavat aiem­paakin tyhjemmältä puheelta.”

Useimmat protestoijat alleviivaavat­kin sitä, etteivät kuulu yhdenkään oppo­sitiopuolueen riveihin. Vaikka protestit suuntautuivat Turkin hallitusta vastaan, ne eivät lisänneet opposition kannatusta.

”Tässä ei ole kyse uusien poliittisten järjestöjen perustamisesta, vaan siitä, että olemme saaneet kylliksemme vanhasta tavasta hoitaa asioita”, sanoo sosiologi ja poliittinen aktivisti Aylin. Hänen mu­kaansa mielenosoittajien kyllästyminen näkyi protesteissa lähes kaiken totutun torjumisena.

Aylin on jatko-opiskelijana kana­dalaisessa yliopistossa ja tuli Turkkiin tekemään kenttätutkimusta tulevaa kir­jaansa varten. Hän on kuitenkin lykän­nyt paluutaan Kanadaan, sillä aktivismi vei voiton opinnoista.

”Elämme ainutlaatuista aikaa Turkin yhteiskunnassa, ja haluan olla osa tätä liikehdintää”, Aylin sanoo.

Hallitsevaa AKP:tä lukuun ottamatta muut poliittiset puolueet ovat omaksu­neet protestiliikkeen vaatimuksia vali­koiden.

Turkin Lähi-idän maille esittämät vaatimukset demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnan kunnioittamisesta vaikuttavat aiempaakin tyhjemmältä puheelta.

Tasavaltalainen kansanpuolue CHP, joka on Turkin suurin oppositiopuolue, ilmaisi avoimesti tukensa mielenosoitta­jille. Puolueen johtohahmot ovat myös pitäneet esillä protestiliikkeen esille nos­tamia asioita; puolue ajaa muun muas­sa Istanbulin Gezi-puiston säilyttämistä. Mielenosoitusliike syntyi juuri puiston ympärille.

Toiseksi suurin oppositiopuolue MHP eli konservatiivinen Kansallismielinen toimintapuolue puolestaan tulkitsi pro­testit osoituksiksi tyytymättömyydestä maan hallitukseen. Puolueen johtajat pyrkivät hyödyntämään kansan tyy­tymättömyyden tunnetta, mutta eivät lopulta tarttuneet mielenosoitusten var­sinaisiin asiakysymyksiin.

Yllättävää kyllä, tehokkaimmin pro­testoijien vaatimukset on omaksunut Turkin kurdivähemmistön Rauha- ja demokratiapuolue. Kurdiaktivistit eivät olleet mukana protestien alkuvaiheessa, mutta liittyivät mielenosoituksiin myö­hemmin.

Gezi-puistossa esitetyt vaatimukset vapaudesta sopivat luontevasti kurdi­puolueen vanhastaan tuttuun retoriik­kaan. Puolue tuskin silti voittaa taakseen uusia äänestäjiä, sillä puolueen katsotaan edustavan nimenomaan kurdivähemmis­töä.

Poliittinen kulttuuri uudistui

Protestien laannuttua mielenosoittajien keskuudessa on vallinnut Serkanin sanoin ”kiusallinen hiljaisuus”. Turkin poliittiseen kulttuuriin mielenosoitukset kuitenkin vaikuttivat pysyvästi.

Etenkin Yhdysvallat on pitänyt Turkkia suhteellisen demokraattisena ja hyvinvoivana mallimaana ongelmien rii­vaamalle Lähi-idälle. Turkin malli ei kui­tenkaan koskaan ole ollut ongelmaton; esimerkiksi lehdistönvapaus on maassa huonossa jamassa, ja mielenosoitusten kovaotteinen tukahduttaminen vain ko­rostaa maan ongelmia.

Tätä taustaa vasten Turkin Lähi-idän maille esittämät vaatimukset demokra­tiasta ja kansalaisyhteiskunnan kunni­oittamisesta vaikuttavat aiempaakin tyhjemmältä puheelta.

Turkki on menettänyt uskottavuu­tensa myös läntisten kumppaneiden silmissä. Suhteet EU:hun ovat olleet jäh­mettyneet vuosien ajan. EU on vaatinut Turkkia kunnioittamaan sananvapautta ja oikeutta rauhanomaisiin mielenosoi­tuksiin – mihin Turkki on vastannut sanomalla, että EU:n tulisi ottaa de­mokratian suhteen oppia Turkilta eikä päinvastoin.

Hallitsevan AK-puolueen kannatusta mielenosoitukset eivät sen sijaan ole na­kertaneet. Protestiliike on kuitenkin muut­tanut poliittisen osallistumisen tapoja.

Alle 30-vuotiaiden kaupunkilais­nuorten vieraantuminen politiikasta on päättynyt. Myös naiset nousivat mielen­osoituksissa näkyviksi toimijoiksi. Tut­kimusten mukaan yli kaksi kolmasosaa liikkeen kannattajista oli naisia.

Erilaisista taustoista tulevien ihmis­ten on nyt aiempaa helpompaa toimia keskenään yhteisten päämäärien aja­miseksi. Mielenosoituksiin osallistumi­sesta on tullut sosiaalisesti hyväksyttyä. Politiikkaan pettyneet kaupunkilaiset kokivat ensimmäistä kertaa olevansa osa jotakin itseään suurempaa ja tulivat tietoisiksi omasta poliittisesta potentiaa­listaan.

 

Haastateltavien nimet on muutettu.

Kirjoittaja on Turkin politiikkaan erikoistunut tutkija.