Vuoropuhelu ehkäisee uusia konflikteja

Astrid Thors (r.) aloitti elo­kuussa kolmivuotisen kau­tensa Euroopan turvalli­suus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vähemmistövaltuutettuna. Kotou­tuminen Hollannin Haagiin on saanut hyvän alun, ja polkupyörät perheelle on jo hankittu.

Kylmän sodan jälkeen, vuoden 1992 Helsingissä perustetun viran tavoitteena on ehkäistä konflikteja vähentämällä syrjintää kansallisia vähemmistöjä koh­taan Etyjin alueella. Järjestöön kuuluu 57 maata. Thors seuraa vähemmistö­valtuutetun tehtävässä norjalaista Knut Vollebaekia.

UP: Mikä on vähemmistövaltuutetun tärkein tehtävä?

AT: Tehtävässä on kyse ennen kaikkea konfliktien ehkäisystä, joten nimikkeen suomennos ja etenkin käytössä oleva ruotsinnos ombudsman ovat hieman harhaanjohtavia. Vähemmistövaltuute­tun tehtävänä on varoittaa valtioita hy­vissä ajoin, jos hän huomaa, että tilanne on riistäytymässä käsistä ja konfliktin vaara on ilmassa.

Millaisia kipupisteitä näet Euroopassa tällä hetkellä?

Kansalaisuuden myöntämiseen ja riistä­miseen liittyvät ongelmat ovat merkittä­viä, sillä ne vaikuttavat suoraan ihmisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Sotien ja valtioiden hajoamisen johdosta Etyjin alueella on jopa satojatuhansia ihmi­siä, joilla ei ole kansalaisuutta, eivätkä he pääse vaikuttamaan yhteiskuntansa asioihin – puhumattakaan heidän sosiaa­lisista oikeuksistaan. Lisäksi Euroopassa syntyy lapsia, joilla ei ole kansalaisuutta.

Esimerkiksi Slovakialla ja Unkarilla on ollut kiistaa siitä, millä ehdoin kan­salaisuus myönnetään muualla asuville ja milloin sallitaan kaksoiskansalaisuus. Keskustelu on saanut minut miettimään, kohtelemmeko Suomessa asuvia maa­hanmuuttajia ja suomalaisten ulkomail­la asuvia jälkeläisiä eriarvoisesti. Suo­messa asetetaan kielitaitovaatimuksia tänne juuri muuttaneille, toisin kuin suomalaisten jälkeläisille. Tapa kohdel­la eri tavalla maahan tulevia ja sieltä poistuvia on kasvava trendi, ja tämä aiheuttaa ristiriitoja.

Toinen huolenaihe ovat väestönlaskennat, joista tietyt väestöryhmät, kuten romanit, ovat jääneet tai jättäyty­neet ulkopuolelle. Taustalla voi olla esi­merkiksi epäluottamus rekisterinpitäjä kohtaan, kuten Kosovon Pristinassa teh­dyssä väestönlaskennassa kävi. Joissakin maissa, kuten entisen Jugoslavian tai Ro­manian alueella, ei ole sisäistetty sitä, että kieli ja kansalaisuus ovat eri asia.

Romanien asema on myös ratkais­tava. Kaikissa maissa romanit eivät ole päässeet rekisteröitymään ja ovat jääneet siten yhteiskunnan ulkopuolelle. Roma­nien syrjintä on muutenkin mittavaa, ja poliisin ylläpitämät rekisterit ovat tästä vain yksi esimerkki.

Meillä on entistä enemmän maita, jotka eivät myönnä ristiriitoja omalla maaperällään, mutta haluavat puhua omien kansalaistensa asemasta muissa maissa: ”meillä on kaikki hyvin, mutta katsokaa meidän veljesryhmäämme tässä toisessa maassa”. Tämä on huolestuttava piirre, sillä se johtaa helposti vähemmis­töjen eriarvoiseen kohteluun.

Vaikka painetta purkautui 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen jäl­keen esimerkiksi entisen Jugoslavian alueella, sitä on edelleen. Samalla kun vä­estöryhmien oikeudet ovat parantuneet, eri ryhmät ovat erkaantuneet toisistaan. Tällöin jännitteitä voi syntyä nopeasti uudelleen, kun ryhmillä ei ole kanssa­käymistä keskenään, etenkin jos maassa on edelleen paljon aseita. Länsi-Balkan on edelleen herkkä alue.

Toinen toimintamme painopiste on Keski-Aasia, missä elää monia kansan­ryhmiä ja kilpailu maasta ja vedestä on kiihtynyt. Myös nopea kaupungistumi­nen voi aiheuttaa konfliktitilanteita.

Edeltäjäni ovat seuranneet tarkasti myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneitä maita. Kun maan valtakieli on vaihtunut muuksi kuin venäjäksi, on syntynyt paljon ryhmiä, jotka eivät osaa valtakieltä eivätkä pysty osallistumaan yhteiskunnan toimintaan, kuten Moldo­vassa ja Georgiassa.

Länsi-Euroopassa on perinteisesti ajateltu, että meillä ei syty konflikteja niin helposti, mutta töitä on silti. Maa­hanmuuttajien tilanteesta käydään jatku­vasti keskustelua, eikä kaikkien mielestä niin kutsuttujen uusien vähemmistöjen asema kuuluisi edes valtuutetun toimi­alaan. Haluan kuitenkin jatkaa edeltä­jieni työtä vähemmistöjen osallisuuden edistämiseksi. Samaa työtä tehdään sekä lännessä että idässä.

Millainen rooli vähemmistövaltuutetulla on ollut EU:n jäsenyysneuvotteluissa?

Seurasin meppinä vähemmistövaltuu­tetun työskentelyä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, kun laajentumisesta keskusteltiin. Slovakia ei voinut silloin aloittaa jäsenyysneuvotteluja muun mu­assa siksi, että maan unkarilaisvähem­mistön asiat olivat niin huonolla tolalla. Vähemmistövaltuutettu Max van der Stoelin lausuntoja Slovakian tilanteesta seurattiin tarkasti.

Vähemmistövaltuutettu toimi myös vajaat kaksi vuotta sitten Romanian ja Serbian välittäjänä, kun näytti siltä, et­tä Serbia olisi saattanut estyä saamasta EU-ehdokasmaan asemaa. Turkki taas on määritellyt maansa vähemmistöt niin, ettemme pysty puuttumaan kurdien asemaan siellä Etyjin sääntöjen ja Turkin varauman vuoksi.

Mihin haluat erityisesti vaikuttaa omalla kaudellasi?

Haluaisin edistää monikielisyyttä ja monietnisyyttä. Euroopassa on jo arki­päiväistä, että kansalaisilla on monta identiteettiä ja että he puhuvat monia kieliä. Tärkeää olisi panostaa koulu­tusyhteistyöhön ja tehdä työtä nuorten kanssa, jotta voitaisiin estää nuorten ra­dikalisoituminen.

Integraation edistäminen monietni­sissä yhteiskunnissa on ollut keskeinen painotus vähemmistövaltuutetun tehtä­vissä jo aiemmin, ja tämä istuu minulle erittäin hyvin.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.