Skip to main content

Rahan toisinajattelijat

Jälkikeynesiläinen koulukunta ratkaisisi Euroopan talouskriisin rahoittamalla valtion menot suoraan keskuspankista. Uusklassisen taloustieteen mallit ja Maastrichtin sopimus pitäisi kuitenkin ensin heittää romukoppaan.

Teksti Tuomas Koukkunen

Kuvat Antti Valta

Talouspoliittista vaihtoehtoa etsivien katseet ovat viime aikoina kääntyneet jälkikeynesiläiseen koulukuntaan, joka on viettänyt pari vuosikymmentä akatemian reunamilla. Jälkikeynesiläinen taloustiede on tuottanut valtavirran uusklassiseen taloustieteeseen nähden toisenlaisen analyysin rahataloudesta, keskuspankin ja valtion rooleista ja jopa rahan synnystä. Jälkikeynesiläiset rahoittaisivat julkisen kulutuksen suoraan keskuspankista.

Talouspolitiikka jaetaan tavallisesti kahteen päälinjaan, rahapolitiikkaan ja finanssipolitiikkaan. Rahapolitiikka tarkoittaa keskuspankin toimenpiteitä, finanssipolitiikka valtion kulutuksen säätelyä.

Euroalueen nykyisen finanssipolitiikan tavoitteena on julkisen kulutuksen ja velkaantumisen vähentäminen. Rahapolitiikassa Euroopan keskuspankki (EKP) toteuttaa mittavia velkakirjaostoja.

Suomessa jälkikeynesiläistä suuntausta edustavat näkyvimmin Raha ja Talous -blogin kirjoittajat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa, joilta ilmestyi keväällä kirja Rahatalous haltuun. Ahokkaan ja Holapan mukaan EU:n talouspoliittinen resepti ei voi toimia, koska julkisen kulutuksen leikkaaminen vähentää kokonaiskysyntää entisestään ja velkakirjaostot vaikuttavat ainoastaan arvopaperimarkkinoihin.

Ahokkaan ja Holapan mielestä EKP:n mandaatti tulisi muuttaa siten, että valtioilla olisi mahdollisuus hakea keskuspankista rahoitusta finanssipolitiikalle, eli investoinneille ja työllistämiseen. Keskuspankkirahoituksen tavoitteena olisi elvyttää finanssikriisin jäljiltä alamaissa oleva kysyntä.

“Keskuspankin rahoittama finanssipolitiikka lisäisi reaalitalouden tulovirtoja toisin kuin velkakirjaostot”, Holappa sanoo.

Euroopan talouskriisi voitaisiin rahatalouden toimintalogiikalla ratkaista ilman rajua vyönkiristystä, jos rahaliiton ehdot eivät tulisi vastaan.

Holapan mukaan Euroopan talouskriisi voitaisiin rahatalouden toimintalogiikalla ratkaista ilman rajua vyönkiristystä, jos rahaliiton ehdot eivät tulisi vastaan.Euroopan unionin perussopimuksissa finanssipolitiikka on rajattu keskuspankin toimivallan ulkopuolelle.

“EU:n perussopimusten velkaantumisrajat ovat ongelmallisia, koska ne pakottavat valtiot vyönkiristyspolitiikkaan”, Holappa lisää.

Jälkikeynesiläisten mukaan keskuspankkirahoituksen mahdottomuus ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hätälainojen ehdot ovat saattaneet eteläisen Euroopan maita kurjistumisen kierteeseen. Esimerkiksi Kreikka on joutunut leikkaamaan julkista kulutustaan kymmeniä miljardeja euroja.

“Leikkaukset ovat ajaneet Kreikan sosiaaliseen katastrofiin”, Holappa sanoo.

Velkakirjaostot ja finanssipoliittinen elvytys ovat Holapan mukaan kaksi hyvin erilaista talouspoliittista työkalua, mutta ne sekoitetaan julkisessa keskustelussa usein.

“Kaikkea elvytystä pidetään rahan pumppaamisena, vaikka rahapoliittisella ja finanssipoliittisella elvytyksellä on suuri ero.”

Ahokkaan ja Holapan näkemys finanssipolitiikasta perustuu jälkikeynesiläiseen rahatalouden analyysiin, jonka kulmakivenä on rahapoliittisesti suvereeni valtio.

Jälkikeynesiläiset kutsuvat rahapoliittisesti suvereeniksi sellaista valtiota, jolla on oma keskuspankki, kelluva valuuttakurssi eikä merkittäviä velkoja ulkomaisessa valuutassa. Määritelmän täyttävät esimerkiksi Yhdysvallat, Britannia, Japani ja Ruotsi.

Rahapoliittisesti suvereeni valtio kuluttaa ja velkaantuu omassa valuutassaan eikä voi ajautua maksukyvyttömyyteen, koska on kyseisen valuutan liikkeellelaskija. Jälkikeynesiläisten mukaan rahapoliittisesti suvereenissa valtiossa koko kestävyysvajeen ongelmaa ei ole olemassa. Jälkikeynesiläisten mukaan rahapoliittisesti suvereenissa valtiossa koko kestävyysvajeen ongelmaa ei ole olemassa.Tulojen ja menojen tasapainottaminen ei ole välttämätöntä, koska valtio voi tarvittaessa rahoittaa kulutuksensa suoraan keskuspankista. Euromaat luopuivat rahapoliittisesta suvereniteetistaan, kun ottivat käyttöön yhteisvaluutan.

Keynesin jälkeen

Brittiläinen John Maynard Keynes

(1883–1946) oli 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia taloustieteilijöitä. Hänen mukaansa valtion tulee talouspolitiikallaan tasata markkinoiden suhdannevaihteluita pitamällä yllä kokonaiskysyntää. Jälkikeynesiläiset tekevät pesäeron 1950–1970-luvuilla vaikuttaneeseen keynesiläiseen taloustieteeseen. He korostavat aiempia Keynes-tulkintoja enemmän sitä, etta markkinatalous on olemuksellisesti epävakaa. Jälkikeynesiläiset painottavat rahan tarjonnan sijasta sen kysynnän merkitystä.

Jälkikeynesiläisen talouspolitiikan tavoitteena olisi kysynnän säätely, joka toteutettaisiin keskuspankkirahoituksen ja verojen yhteispelillä. Kun yksityisen sektorin investointihalukkuus olisi alamaissa, kysyntää lisättäisiin keskuspankin rahoittamilla investoinneilla. Veronkorotuksilla kysyntää voitaisiin tarvittaessa alentaa pienentämällä taloudessa kiertävän rahan määrää, esimerkiksi ylikuumentumisen uhatessa.

Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto ei pidä keskuspankin ja valtion yhteistyötä kysynnän säätelemiseksi toteuttamiskelpoisena ehdotuksena.

“EU:n perussopimusten purkaminen on poliittisesti äärimmäisen epärealistista, enkä näe sen toimivan käytännössäkään”, Suvanto sanoo.

Suvannon mukaan keskuspankin ja valtion yhteistyö tarkoittaisi sitä, että julkisella sektorilla olisi hyvin vahva ote taloudesta. Se sopisi huonosti maailmaan, jossa käydään vapaata ulkomaankauppaa.

Keskuspankkirahoitus onkin löytänyt kannattajia pääasiassa poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Holappa on ollut SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän jäsen ja mukana Suomen Attacin toiminnassa.

Suvanto kertoo joskus tutustuneensa jälkikeynesiläisen kysynnän säätelyn isän Abba Lernerinajatuksiin.

“Kyseinen järjestelmä sopisi paremmin suunnitelmatalouteen, mihin ymmärtääkseni Lerner sen tarkoittikin.”

Jälkikeynesiläisestä talouspolitiikasta ei löydy taloushistoriasta paljoa esimerkkejä. Holapan mukaan tämä johtuu uusklassisen taloustieteen portinvartijan asemasta.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen mukaan jälkikeynesiläisen koulukunnan marginaalisuuden vuoksi on luonnollista, ettei koulukunta ole määrännyt talouspolitiikan linjaa. Vartiaisen mukaan jälkikeynesiläiset ovat kuitenkin saaneet äänensä hyvin kuuluviin.

“Julkisessa keskustelussa he ovat saaneet satakertaisesti taloustieteellisistä merkittävyyttään suuremman painoarvon. Siitä onnittelen heitä vilpittömästi”, Vartiainen sanoo.

Vartiainen on jälkikeynesiläisten kanssa samaa mieltä siitä, että rahaliiton arkkitehtuuri ei mahdollista tehokkainta talouspolitiikkaa.

“Euron puutteiden huomioiminen ei ole silti jälkikeynesiläisten yksinoikeus, vaan hyvin yleinen havainto taloustieteessä”, Vartiainen sanoo.

Vartiaisen mukaan monet uusklassisen koulukunnan taloustieteilijät painottavat, että euroalueella ollaan parhaillaan niin kutsutussa likviditeettiloukussa, jossa uusia velkasuhteita ei synny, vaikka rahaa on tarjolla. Likviditeettiloukusta on vaikea nousta rahapolitiikalla. Tarvittaisiin elvyttävää finanssipolitiikkaa, mihin ei ole EU-tasolla työkaluja.

Vartiaisen mukaan keskuspankkirahoitus ei kuitenkaan voisi toimia pitkällä aikavälillä, sillä se johtaisi velkasuhteen räjähtävään kasvuun ja mahdollisesti hyperinflaatioon. Vartiaisen mukaan rakenteelliset uudistukset ovat pitkällä aikavälillä paras tapa ratkaista talouskriisi.

“Edustan uusklassista näkökantaa, jossa markkinat allokoivat resurssit ja investoinnit oikein. “Valtio köyhdyttää itsensä, jos se pitkällä aikavälillä rahoittaa sellaisia investointeja, jotka eivät muuten toteutuisi.”Valtio köyhdyttää itsensä, jos se pitkällä aikavälillä rahoittaa sellaisia investointeja, jotka eivät muuten toteutuisi”, Vartiainen sanoo.

Holapan mukaan hyperinflaation pelon taustalla on virheellinen käsitys keskuspankin kyvystä vaikuttaa markkinoilla olevan rahan määrään. Rahan painaminen herättää väistämättä mielikuvia 1920-luvun Weimarin tasavallan ja Zimbabwen viime vuosikymmenen tunnetuista hyperinflaatiotapauksista.

Holapan mukaan historialliset hyperinflaatiot eivät johtuneet rahan painamisesta, vaan tuotantokapasiteetin romahduksesta. Hyödykkeitä oli tarjolla aivan liian vähän kysyntään nähden, minkä vuoksi hyödykkeiden hinta räjähti käsiin.

Rahan synnystä talouteen on olemassa kaksi erilaista selitysmallia. Selitykset tuottavat erilaiset näkemykset inflaatiosta. On yleisesti tunnustettu tosiasia, että liikepankit luovat uutta rahaa talouteen kirjanpitotoimenpiteenä. Selitysmallit poikkeavat siinä, pystyykö keskuspankki kontrolloimaan talouteen luodun rahan määrää.

Uusklassisen taloustieteen eksogeenisen(ulko­syntyisen) rahan mallissa keskuspankki kontrolloi rahan määrää suoraan reservivaatimusten avulla. Jälkikeynesiläisten käyttämässä endogeenisen(sisäsyntyisen) rahan mallissa keskuspankki voi vaikuttaa rahan määrään vain välillisesti.

Vallitsevan näkemyksen mukaan keskuspankin tehtävänä on säilyttää hintavakaus säätelemällä rahan määrää. Inflaatio kiihtyy, jos keskuspankki antaa pankeille liikaa reservejä ja pankit voivat luoda talouteen valtavan määrän rahaa rahakertoimen avulla.

Tämä malli on esitetty taloustieteen oppikirjoissa, mutta jälkikeynesiläisen koulukunnan mukaan se ei kuvaa rahan syntyä todellisuudessa.

Jälkikeynesiläisten kehittämän endogeenisen rahan mallin mukaan keskuspankki ei vaikuta ratkaisevasti rahan määrään. Uutta rahaa syntyy talouteen lainojen kysynnän ja hakijoiden luottokelpoisuuden perusteella. Keskuspankin ohjauskoron madaltaminen tai pankkien reservien kasvattaminen lisäävät rahan määrää taloudessa vain siinä määrin kuin ne kasvattavat rahan kysyntää.

Endogeenisen rahan malli tuottaa myös toisenlaisen näkemyksen inflaatiosta. Rahakerrointa ei ole olemassa, joten keskuspankkirahoitus ei ole inflatorisempaa kuin luottomarkkinoilta hankittu rahoitus. Jos teoria pitää paikkansa, se vie pohjan tärkeimmältä suoran keskuspankkirahoituksen vastaiselta argumentilta, eli hyperinflaation pelolta.

Holapan mukaan endogeeninen rahan puolesta saatiin todisteita, kun Yhdysvaltain keskuspankki Ben Bernanken johtajakaudella lisäsi pankkien reservejä useilla biljoonilla dollareilla. Yksityinen velka ei kuitenkaan lähtenyt odotettuun nousuun.

Sama ilmiö on nähty EKP:n velkakirjaostojen yhteydessä: rahan määrä ei lähde reservivaatimusten ja rahakertoimen mukaiseen kasvuun. Tänä vuonna Englannin keskuspankki julkaisi raportin, jossa se myönsi rahan syntyvän talouteen endogeenisen mallin mukaan.

Jälkikeynesiläisten mukaan Bernanken käynnistämä määrällinen helpotus ja EKP:n velkakirjaostot epäonnistuivat, koska uudelle rahalle ei ollut riittävästi kysyntää. Yksityisen sektorin lainakysyntä on finanssikriisin jäljiltä alamaissa, eikä sitä saada nousuun rahan tarjontaa lisäämällä.

Jälkikeynesiläisten reseptinä on antaa yksityiselle sektorille mahdollisuus säästää lisäämällä julkista kulutusta, mikä saisi lainakysynnän virkoamaan. Näin ollen jälkikeynesiläinen ratkaisu euromaiden nykyiseen tilanteeseen olisi kysynnän virvoittaminen EKP:n rahoittaman finanssipoliittisen investointiohjelman avulla.

Pitkällä aikavälillä jälkikeynesiläinen lääke Euroopan talousahdinkoon on rahapoliittisen suvereniteetin palauttaminen euromaille.Pitkällä aikavälillä jälkikeynesiläinen lääke Euroopan talousahdinkoon on rahapoliittisen suvereniteetin palauttaminen euromaille.Siihen on käytännössä kaksi reittiä. Niistä ensimmäinen on euroalueen purkaminen.

Holappa ei pidä eurosta eroamista hyvänä vaihtoehtona Suomelle tai muulle yksittäiselle valtiolle, koska valtiolle jäisi runsaasti euromääräistä velkaa maksettavaksi.

“Yksittäiselle valtiolle eurosta eroaminen ei ole mielekästä, ellei kyseessä ole totaalisessa katastrofissa oleva valtio, kuten Kreikka. Sen sijaan koko euroalueen koordinoitu purkaminen olisi mahdollista”, Holappa sanoo.

Toinen vaihtoehto on rahapoliittisen suvereniteetin luominen ylikansallisella tasolla. Se tarkoittaisi Euroopan liittovaltion perustamista.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Markku Kotilaisen mukaan liittovaltiokehitys tai euron purkaminen vaatisivat huomattavaa muutosta nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin. Liittovaltion perustaminen edellyttäisi federalistisen ideologian nousua koko Euroopassa. Toisaalta rahaliittoon on sitouduttu niin vahvasti, että Kotilainen uskoo sen purkamiseen vasta, jos merkittävä osa Eurooppaa ajautuu taloudelliseen kaaokseen.

Kotilaisen mukaan EU:n yhteistä finanssipolitiikkaa on ajoittain esitetty fiskaaliunionin muodossa. Fiskaaliunionissa finanssipolitiikka rahoitettaisiin EU:n budjetista tai erilaisten vakausmekanismien kautta, ei keskuspankista, kuten jälkikeynesiläiset esittävät.

Fiskaaliunioni olisi Kotilaisen mukaan todennäköisempi vaihtoehto kuin EKP:n mandaatin muuttaminen niin, että finanssipolitiikka sallittaisiin. Saksa vastustaa jyrkästi EKP:n mandaatin muuttamista.

“Jos mandaatin muuttamista ryhdyttäisiin vaatimaan nykyistä vahvemmin, se loisi Saksalle painetta. Muutos olisi silti hyvin pitkän tien takana.”

Artikkelia varten on haastateltu myös Ilmarisen talousjohtajaa Jaakko Kianderia.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.