Uuden Euroopan suunnitelma
Julkaistu: 6.12.2014
Valéry Giscard d’Estaing: Europa. La dernière chance de l’Europé. XO 2014, 188 s.
Ranskan entinen presidentti (1974–1981) Valéry Giscard d’Estaing hahmottelee uudessa kirjassaan konkreettisen skenaarion EU:n uudistamiseksi.
Globaalien markkinoiden raaka kilpailu ja Aasian halpa työvoima ovat synnyttäneet EU-maihin dramaattisen ja sitkeän nuorisotyöttömyyden, joka Giscard d’Estaingin mukaan pakottaa EU:n luomaan itselleen aiempaa tehokkaamman rakenteen. Aluksi se tarkoittaisi 12 euromaan nykyistä tiiviimpää liittoa.
Giscard d’Estaing on 88-vuotias, ja kirjan johdannon laatinut Saksan entinen liittokansleri (1974–1982) Helmut Schmidt täyttää joulukuussa 96. Vajaat 200 sivua on riittänyt heidän hurjaan yritykseensä piirtää unionin institutionaaliset rakenteet uusiksi.
Mielenkiintoisen tästä skenaariosta tekee se, että siihen kuuluisivat nykyisistä euromaista muut paitsi Viro, Latvia, Slovakia, Slovenia ja Kreikka. Europa-maiden joukkoon kutsuttaisiin myös Puola, kunhan maa on liittynyt euroon. Suomen ja Irlannin ”Eurooppa-vakaumusta” kirjoittaja hienoisesti epäilee, mutta kelpuuttaa maat silti skenaarioonsa.
Tiiviimpi yhteisö toimisi nykyisen EU:n sisällä ja noudattaisi nykyistä perussopimusta. Sitä johtaisivat valtionpäämiehistä koostuva Directoire eli johtokunta, joka kokoontuisi joka viikko, ja kansanedustajien kongressi, joka koostuisi pääosin jäsenmaiden kansallisista parlamenteista valituista edustajista.
Giscard d’Estaing sanoo ottaneensa onkeensa muista viime vuosina tehdyistä skenaarioista EU:n kehittämiseksi. Hän kuitenkin pitää useimpia niistä epärealistisina jo siksi, että ne edellyttäisivät Lissabonin perussopimukseen muutoksia, jotka eivät menisi läpi varsinkaan Britanniassa, Tšekissä, Tanskassa eivätkä Ruotsissa.
Giscard d’Estaingin mallissa Europa-maiden arvonlisäverot, tulo-, perintö- sekä muu valtionverotus yhtenäistettäisiin 15 vuoden siirtymäajalla ja tuloutettaisiin sitten asteittain ja osittain maiden yhteiselle valtiovarainministeriölle. Alueelliset ja kunnalliset verotulot säilyisivät jäsenmaissa. Myös jäsenmaiden koulutus-, terveys- ja sosiaalipolitiikka säilyisivät kansallisina.
Mallin kannatusta lisäisi kirjoittajan mielestä se, että kaksi kolmasosaa kansanedustajien kongressin jäsenistä olisi kansallisten parlamenttien jäseniä. Giscard d’Estaing nimeää heidät todellisiksi johtajiksi, mikä hohkaa epäluottamusta nykyisen Euroopan parlamentin legitimiteettiä kohtaan.
Giscard d’Estaing kutsuu uutta Europa-ryhmittymää Kansallisvaltioiden federaatioksi (Fédération des États-nations). Kansalaisille kirjoittaja perustelee malliaan korostamalla, että skenaario tekisi euroalueesta 2000-luvun suurvallan Yhdysvaltain ja Kiinan rinnalle. Näin voisimme turvata asemamme ja elintasomme.
Kirjoittaja on konsultti, joka on työskennellyt virkamiehenä Suomen Pankissa, EFTA:n sihteeristössä ja EU:n komissiossa.