Skip to main content

Länsi ei omista liberaalia demokratiaa

Teksti Kristi Raik

Kun uudet suurvallat ovat nousussa ja maailmanjärjestys muuttuu, keskustelussa on kiinnitetty eniten huomiota valtioiden välisiin voimasuhteisiin. Samalla myös demokratia on ristikkäisten muutospaineiden alla. Kylmän sodan jälkeinen usko demokratian voittokulkuun on kääntynyt huoleksi siitä, onko demokratialla lainkaan tulevaisuutta maailmassa, jossa autoritaariset valtiot nousevat ja lännen painoarvo kutistuu. Carnegie Europe -ajatushautomon vanhempi tutkija Richard Youngs pureutuu aiheeseen tuoreessa kirjassaan The Puzzle of Non-Western Democracy.

Youngs sitoutuu vahvasti liberaalin demokratian peruspiirteisiin, kuten sananvapauteen ja oikeusvaltioon, mutta haastaa yritykset leimata nämä erityisesti länsimaiseksi malliksi, joka ei sovellu muihin kulttuureihin. Hän on jopa enemmän huolissaan demokratian rapautumisesta lännessä kuin demokratian vetovoiman hiipumisesta muualla maailmassa.

Youngs muistuttaa, että demokratioita on jokaisessa maanosassa ja demokratian kannatus on suurta muun muassa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Ihmiset haluavat vaikuttaa oman elämänsä ehtoihin ja vaativat poliittiselta johdolta vastuuta ja legitimiteettiä ympäri maailman.

Richard Youngs: The Puzzle of Non-Western Democracy. Brookings Institution 2015, 240s.

Richard Youngs: The Puzzle of Non-Western Democracy. Brookings Institution 2015, 240s.

Youngs haastaa länsimaissa nykyään varsin suositun mutta epämääräisen puheenparrenmoniarvoisuudesta. Hän hahmottaa osa-alueita, joilla liberaalia demokratiaa voidaan käytännössä täydentää ja uudistaa niin, että paikalliset olosuhteet otetaan kussakin maailmankolkassa huomioon.

Ensinnäkin länsimaisessa demokratiakäsityksessä tärkeät yksilön oikeudet voidaan sovittaa yhteen yhteisöllisten, esimerkiksi uskonnollisten normien kanssa. Youngs mainitsee lupaavana esimerkkinä Tunisian uuden perustuslain, joka valtuuttaa valtion suojelemaan sekä yksilön oikeuksia että yhteisöllisiä normeja.

Toiseksi kansalaiset voidaan osallistaa nykyistä laajemmin taloudelliseen päätöksentekoon. Youngs muistuttaa, että demokratia ei sinällään määritä valtion ja markkinoiden työnjakoa tai yhteiskunnallista tulonjakoa.

Lisäksi uudet sosiaaliset liikkeet voitaisiin kanavoida perinteisiä demokraattisia instituutioita täydentäviksi voimiksi ja paikalliset oikeuskäytännöt ja konfliktinratkaisumallit kytkeä osaksi oikeusvaltiota.

Kirjan keskeinen sanoma on se, että demokratian monimuotoisuuden lisääminen on tarpeellista ja mahdollista ilman, että keskeiset liberaalit arvot murenevat. Samalla Youngs tyrmää autoritaaristen johtajien, kuten Venäjän presidentin Vladimir Putinin, yritykset legitimoida järjestelmiään »demokratian ei-läntisinä muunnelmina». Hän arvostelee niitä läntisiä tahoja, jotka puolustavat tällaisia valedemokratioita, vaikka saattavat samalla ajaa edistyksellistä politiikkaa ja liberaaleja arvoja kotimaassaan.

Kirjan vahvuus on kirjoittajalle ominainen kyky yhdistää syvällistä akateemista analyysia käytännönläheisiin suosituksiin. Tulos on analyyttinen puheenvuoro demokratian mahdollisuuksista uusiutua ja selviytyä muuttuvassa maailmanjärjestyksessä.

 

Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.