Siirry sisältöön

Miten heidät kotoutetaan?

Turvapaikanhakijoiden ennätysmäärä koettelee Euroopan maiden vastaanottojärjestelmiä.

Teksti Erik Nyström

Euroopassa tilastoidaan kuluvana vuonna jopa miljoona turvapaik­kahakemusta, arvioi taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD. Hakijoista vähän alle puolen arvioidaan jäävän Eurooppaan.

Millaisen vastaanoton turvapaikanhakijat ja pakolaiset saavat? Jo hätämajoituksen jär­jestäminen koettelee monia EU-maita. Niille, joiden turvapaikkahakemukset hyväksytään, pitäisi antaa myös eväät toimia osana yhteis­kuntaa. On järjestettävä kielikursseja, koulu­tusta ja mahdollisuudet työllistyä.

Aktiivinen kotouttaminen ei ole itses­täänselvyys Pohjois-Euroopan ulkopuolella, muistuttaa erikoistutkija Pasi Saukkonen Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämis­säätiöstä Cuporesta.

»Muualla se saattaa olla vähäistä tai sitä ei yksinkertaisesti ole», hän sanoo.

Eroa on myös siinä, mitä kotouttamisella tarkoitetaan. Suomessa tulokkaita kannus­tetaan säilyttämään kielensä ja kulttuurinsa. Ero näkyy etenkin suhteessa Ranskaan, jossa maahanmuuttajien odotetaan assimiloitu­van eli jättävän vanhan taakseen.

»Ranskassa muuttajalle annetaan samalla oikeus tulla ranskalaiseksi», Saukkonen sanoo.

Suomen kotouttamispolitiikkaa Sauk­konen pitää sinänsä erinomaisena, mutta käytännön toteutus jää kauas tavoitteista. Resurssit eivät riitä.

UP vertasi, minkälaisia järjestelyjä eri Euroopan maissa ja muualla on maahan­muuttajien kotouttamiseksi. Pasi Saukkonen arvioi, mitä toimilla on saavutettu.

* Eurostat, tilanne 30.9.2015 tai tuorein mahdollinen. ** USCIS, 7/2014–6/2015. *** UNHCR, 30.9.2015. // Lähteet: Migration Policy Index (MIPEX), Asylum Information Database (AIDA), European Migration Network, Eurostat, USCIS, UNHCR, Brookings, Reuters, CIA World Factbook, Spiegel, Mercur.de.

* Eurostat, tilanne 30.9.2015 tai tuorein mahdollinen. ** USCIS, 7/2014–6/2015. *** UNHCR, 30.9.2015. // Lähteet: Migration Policy Index (MIPEX), Asylum Information Database (AIDA), European Migration Network, Eurostat, USCIS, UNHCR, Brookings, Reuters, CIA World Factbook, Spiegel, Mercur.de.