Siirry sisältöön

Sokaiseva länsi

Länsimaiden käsite tuottaa eroja, jotka eivät perustu faktoihin, toteaa aiheesta kirjoittanut Karim Maïche.

Teksti Heta Muurinen

Tampereen yliopiston jatko-opiskelija Karim Maïche toivoo, että ne, jotka puhuvat »län­nestä», määrittelisivät, mitä käsitteellä tarkoittavat.

Maïche on tutkinut Väli­meren alueen kulttuureita ja poliittista historiaa. Ne saivat hänet kiinnostumaan lännen hämärästä ja pakenevasta käsitteestä ja kirjoittamaan aiheesta kirjan.

Maïchen isä on algeria­lainen ja äiti suomalainen. Maïchen kotimaa Suomi on osa »länttä», jonka kulttuuri­perimän ajattelemme tulevan antiikin Kreikasta ja Roomasta. Todellisuudessa Suomen mui­naishistorialla ei ole paljonkaan tekemistä antiikin kulttuurien kanssa. Algeriaa puolestaan ei pidetä länsimaana, vaikka sen kulttuuri periytyy suoraan antiikin sivilisaatioista.

Tutkija. Karim Maïche kirjoittaa väitöskirjaa Algerian ammattiyhdistysliikkeestä. // KUVA: ANNA-KAISA HILTUNEN/UP

Tutkija. Karim Maïche kirjoittaa väitöskirjaa Algerian ammattiyhdistysliikkeestä. // KUVA: ANNA-KAISA HILTUNEN/UP

Miten länsimaiden käsite on syntynyt?

Siitä ei ole olemassa yksimielisyyttä. Yhden näkökulman mukaan 1800-luvulla syntynyt ihmiskunnan historiallinen tarina on institutionalisoitunut osaksi eurooppalaista tutki­mus- ja koulutusjärjestelmää. Tarina alkaa Kreikasta ja jatkuu Rooman, renessanssin ja löytöretkien kautta valistus­aikaan.

Tässä tarinassa länsi on irrotettu historiallisesta ympä­ristöstään. Kreikka oli vain yksi Välimerta ympäröivistä sivilisaatioista. Sivistys kulkeu­tui Eurooppaan Egyptistä ja Lähi-idästä. Islamin tieteellinen kehitys vaikutti eurooppalai­sen renessanssin syntymiseen. Kreikan eristämisen kulttuu­riympäristöstään tuo esiin esi­merkiksi islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttila kirjassaan Mare Nostrum.

Lännen käsite voi periy­tyä myös jaosta Länsi- ja Itä-Rooman valtakuntiin, tai se voi juontua islamin impe­rialistisista ajoista. Marokon arabiankielinen nimi al-Maġrib tarkoittaa länttä.

 

Miten käsite vaikuttaa siihen, kuinka katsomme maailmaa?

Käsite tekee meidät sokeiksi tietyille asioille. Olemme kärkkäitä syyttämään »lännen» ulkopuolisia tahoja, kuten Venäjää tai Kiinaa, kun ne tekevät väärin, mutta emme juuri katso peiliin.

Kun Venäjä pommittaa Syy­riaa, pidämme tekoa vääränä, mutta kun Yhdysvallat pom­mittaa vierasta valtiota, sitä ei kritisoida valtamediassa. Kun Yhdysvallat alkoi pommittaa Isisiä, keskustelu suomalai­sessa valtamediassa keskittyi siihen, riittävätkö toimen­piteet Isisin pysäyttämiseksi vai pitäisikö sotatoimia lisätä. Missä on keskustelu iskujen oikeutuksesta ja siviiliuhreista? En ole myöskään nähnyt Suomessa uutisointia siitä, että Yhdysvallat suoritti viime vuonna yli 670 sotilasoperaa­tiota Afrikassa.

Vaihtoehtoinen tarina on se, että »länsi» on kaiken pahan alku ja juuri. Ei se niinkään ole. Meidän tulisi pystyä tarkas­telemaan kriittisesti omaa toimintaamme ja tapaamme hahmottaa maailmanmenoa.

Nyt ajatteluamme ohjaa peruskoulusta asti iskostettu tapa jäsentää maailmaa lännen historiallisen tarinan kautta. Opetussuunnitelmalla voi­taisiin vaikuttaa historian ja maantiedon kirjojen antamaan maailmankuvaan. Yliopis­toissa maailmanpolitiikkaa tarkastellaan jo moninaisem­min. Monipuolinen tarkastelu tarjoaa reaalipolitiikan väli­neitä tulevaisuuden haasteista selviämiseen.

Mitä merkitystä on sillä, nähdäänkö Suomi länsimaana vai ei?

Minulle sillä ei ole merkitystä, mutta joidenkin mielestä se voi pönkittää heidän asemaansa suhteessa muihin, sillä lännen käsitteeseen liittyy valtaa. On toki myös niitä, jotka ovat ylpeitä suomalaisten omista juurista ja kansanperinteestä, mutta niitä poliitikot eivät halua brändätä.

Esimerkiksi eurokriittiset perussuomalaiset perustele­vat lähes kaiken positiiviseksi mieltämänsä lännen käsitteen avulla. Puolueen maahan­muuttopoliittisessa ohjelmassa kritisoidaan siirtolaisia, jotka eivät halua omaksua »tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä esimerkiksi tasa-arvosta tai ilmaisunvapaudesta». Koko »maahanmuuttokriittisen» sii­ven pohja perustuu klassiselle orientalismille ja eurokeskei­selle ajattelulle.

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Karim Maïche: Mitäs me länsimaalaiset! Suomi ja lännen käsite. Into 2015, 250 s.

Näitä luen nyt

1. Hèla Yousfi: l’UGTT. Une passion tunisienne. Enquête sur les syndicalistes en révolution 2011–2014. Tarina Tunisian suurimmasta ay-liikkeestä, jolla on ollut suuri vaikutus vuoden 2011 vallankumouksessa ja sen jälkeisessä politiikassa.
2. Jouni Tilli: Suomen pyhä sota. Papit jatkosodan julistajina. Teoksessa avataan luterilaisten sotilaspastorien retoriikkaa pyhästä sodasta bolševismia vastaan, ristiretkestä Itä-Karjalaan.
3. Henri Onodera: Being a young activist in the late Mubarak era. An ethnography of political engagement in Egypt. Väitöskirja Egyptin nuorista aktivisteista ennen vuoden 2011 vallankumousta.