Skip to main content

EU:n uskonnolliset pidäkkeet

Teksti Markku Ruotsila

Brent F. Nelsen & James L. Guth: Religion and the Struggle for European Union. Confessional Culture and the Limits of Integration. Georgetown University Press 2015, 384 s.

Brent F. Nelsen & James L. Guth: Religion and the Struggle for European Union. Confessional Culture and the Limits of Integration. Georgetown University Press 2015, 384 s.

Euroopan integraatiohanke on tavattu mieltää yksinomaan maalliseksi ja humanistiseksi projektiksi, jonka kanssa uskonnollisuudella ei ole mitään tekemistä.

Tätä jokseenkin vakiintunutta tulkintakaavaa haastavat uudessa kirjassaan yhdysvaltalaiset politiikan tutkijat Brent Nelsen ja James Guth. Heidän mukaansa alati syvenevä integraatio perustuu tosiasiassa katolisiin tapoihin hahmottaa maailmaa ja hyvää yhteiskuntaa. Koska näitä on aina karsastettu niissä EU-maissa, joissa väestön enemmistö on protestanttista, huomattava osa integraation pidäkkeistä on uskonnollisia.

Integraatioprojekti on ollut katolisille maille ja puolueille yritys ottaa revanssi uskonpuhdistuksesta ja palauttaa Eurooppa keskusjohtoisen, katolista politiikkaa harjoittavan imperiumin alaisuuteen. Protestantit taas ovat olleet kiinnostuneita integraatiostavain, kun se tarkoittaa vapaakauppaa, markkinoiden vapautta ja itsenäisten kansallisvaltioiden pragmaattista ja vapaaehtoista yhteistyötä.

Nelsen ja Guth ennustavat, että protestanttiset maat eivät tule koskaan suostumaan liittovaltioon. koska kansallisvaltiot syntyivät protestanttien uskon ja kulttuurin turvaajiksi ja individualismi on heidän uskonkäsityksensä ytimessä. Katolilaiset eivät puolestaan tyydy muuhun kuin liittovaltioon, sillä heille uskonpuhdistus ja siitä kummunnut nationalismi ovat kaiken pahan alku ja juuri.

Kirjoittajat puhuvat EU:n sisäisestä juovasta kahden eri »tunnustuksellisen kulttuurin» tuotoksena. Heidän mukaansa protestanttisiin ja katolisiin maihin on iskostunut vuosisatojen kuluessa hyvin erilainen uskoon perustuva normisto perinteineen ja instituutioineen. Vain vähän on jäljellä näiden kahden eri kulttuurin alkuperäisistä teologioista, mutta maallistuneetkin eurooppalaiset toimivat yhä monin tavoin niiden ohjaamina, tiedostavat he sitä tai eivät.

Puola on vahvasta katolisuudestaan huolimatta Guthin ja Nelsenin tulkinnassa EU-kriittinen, koska EU:n eliitti on maallistunut ja osittain erkaantunut Jean Monnet’n ja Konrad Adenauerin alkuperäisestä, hyvin katolilaisesta visiosta.

Sen sijaan protestanttisten kirkkojen kasvava tuki liittovaltiolle selittyy niiden vastaavalla erkaantumisella omasta, alkuperäisestä uskostaan. Konservatiiviset protestantit ovat aina olleet EU-kriittisiä.

Huolella tehty tulkinta on syytä ottaa vakavasti. Vaikka se on kirjoitettu ennen viimekesäistä brexit-äänestystä, malli selittää hyvin myös tätä käännekohtaa EU:n tarinassa, onhan kyse yhdestä protestanttisen kulttuurin syvimpään ja pisimpään läpitunkemasta maasta.

Yhtä lailla se piirtää varsin pessimistisen kuvan integraation tulevaisuudesta. EU:n yhdentymisen monnetlainen perusoletus on kestämätön, sillä unionin sisäiset jakolinjat ovat paljon syvempiä kuin näin väittävät ovat meille uskotelleet. Taistelemme yhä reformaation vanhoja taisteluita.

 

Kirjoittaja on kirkkohistorian ja historian dosentti.