Skip to main content

Maantiede muovaa valtioita

Teksti Miika Raudaskoski

Tim Marshall: Prisoners of Geography. Ten Maps That Explain Everything About the World. Elliott & Thompson 2015, 256 s.

Tim Marshall: Prisoners of Geography. Ten Maps That Explain Everything About the World. Elliott & Thompson 2015, 256 s.

Suomalaisia on totuttu pitämään globaalin lottoarvonnan voitta­jina. Hyvinvointivaltio ja poliittinen järjes­telmä ovat antaneet erinomai­set eväät länsimaisen demo­kratian kehittymiselle.

Brittijournalisti Tim Marshall lähestyy globaalia lottoarvontaa maantieteellisestä ja geopoliittisesta näkökulmasta kirjassaan Prisoners of Geo­graphy. Tässä arvonnassa voit­tajaksi selviytyy Yhdysvallat. Marshallin mukaan Yhdysvallat on geopoliittisesti ihanteelli­sessa asemassa. Sillä on iso, yhtenäinen maa-alue ilman kehitystä erityisesti haittaavia luonnonmaantieteen olosuh­teita, toimiva infrastruktuuri ja ongelmattomat naapurit.

Toisaalta Pohjois-Amerikka oli pitkään harvaan asuttu, ja eurooppalaisilla valloittajilla kesti kauan edetä itäranni­kolta syvemmälle länteen. Pidemmässä historiallisessa katsannossa voittaja on länti­nen Eurooppa, jonka elinolo­suhteet ovat olleet otolliset asumiselle ja kehitykselle tuhansien vuosien ajan. Golf-virta on lämmittänyt ilmastoa ja suuret joet ovat helpotta­neet kulkemista.

Marshall seuraa evoluu­tiobiologi Jared Diamondin teesejä maantieteellisestä etu­matkasta, jonka turvin valistus ja teollistuminen lähtivät liik­keelle juuri Länsi-Euroopasta. Muut maanosat ovat jääneet globaalissa lottoarvonnassa häviölle.

Asukkailleen huomattavasti haastavammat luonnonolot modernin sivistysvaltion kehittymiseen ovat tarjonneet Aasian hallitsemattoman suuri maa-alue, Lähi-itä aavikoineen ja vuoristoineen, Afrikka sade­metsineen ja aavikkoalueineen sekä vuorien repimä Etelä-Amerikka.

Marshallin teesien mukaan Euroopan kansallisvaltioiden tilkkutäkin taustalla vaikutta­vat erityisesti joet, jotka ovat muodostaneet luonnollisia rajoja ihmisryhmien välille. Mutta riittääkö maantiede selittämään globaalin politii­kan ongelmia? Marshall etsii vastausta tähän kysymykseen kymmenen kansainvälisen konfliktin kautta.

Hän muistuttaa, että maantieteellinen koko on vaikeuttanut Venäjän ja Kiinan kaltaisten suunnattoman kokoisten valtioiden hallitse­mista. Venäjän aggressiivista ulkopolitiikkaa hän selittää menneiden vuosisatojen pyrkimyksillä hallita alueita erityisesti Uralin länsipuolella. Toisena Venäjän johtajien huolena on ollut itäisen Keski-Euroopan laaja tasankoalue. Se on tarjonnut hyökkääjille hyvän tien suoraan Pietarin ja Moskovan porteille.

Tarkasti rajatut kansallisvaltiot ovat länsieurooppalai­nen innovaatio, joka keksittiin 1800-luvulla. Marshall joh­dattaa lukijansa pohtimaan, kuinka tämä malli olisi edes sovellettavissa Lähi-idän etnisten ja uskonnollisten heimojen tilkkutäkkiin. Sama ongelma koskee Afrikkaa sekä Aasian laajoja vuoristo- ja aroalueita.

Eurooppalaisten vallan­pitäjien vetämät rajat eivät tunnusta paikallisten klaa­nien ja heimojen luonnollis­ten elinalueiden rajoja, mikä aiheuttaa näillä alueilla jat­kuvia valtataisteluita. Yhtenä ajankohtaisena esimerkkinä Marshall nostaa esiin kurdien asuinalueiden jakamisen Tur­kin, Irakin ja Syyrian valtiollisilla rajoilla.

Tämän geopoliittisen ja his­toriallisen katsauksen rinnalla norjalaisen Bjørn Bergen kertomusteos kartalta kadon­neista maista on hyvä muis­tutus maallisen katoavaisesta luonteesta.

Bergen teos kulkee maapallon halki Kanadan Vancouverinsaarelta aina Australian eteläpuolelle, Van Diemenin maalle, jossa sijaitsi 1800-luvulla yksi historian erikoisimmista yhteiskunnista. Nykyisellä Tasmanian saarella asui 12 000 ihmistä vuonna 1822. Heistä yli puolet oli ran­gaistusvankeja, mikä aiheutti haasteita pienen saaren järjestyksestä huolehtineille viranomaisille.

Bjørn Berge: Kartalta kadonneet. 1800- ja 1900-luvun unohdetut maat. Art House 2016, 236 s.

Bjørn Berge: Kartalta kadonneet. 1800- ja 1900-luvun unohdetut maat. Art House 2016, 236 s.

Kuten niin usein, euroop­palaiset tuhosivat saaren alkuperäiset asukkaat kirjai­mellisesti viimeiseen mieheen ja naiseen. Saaren viimeinen alkuasukas kuoli vuonna 1876. Vuotta myöhemmin Britannia sulki rangaistuslaitoksensa, ja vuonna 1901 saari siirrettiin Australian hallintaan. Kartalta ei kadonnut vain Van Dieme­nin maa, vaan kokonainen alkuperäiskansa vain siksi, että erilaisuudelle ei ollut siirto­maassa sijaa.

Ukrainan kriisin jälkeen käsiteparista »uusi normaali» on tullut jonkinasteinen muotiselitys maailmanpolitiikan tur­bulenssille. Bergen teos osoit­taa, että kysymys on pikemmin­kin vanhasta normaalista.

Valtioita on syntynyt ja kadonnut kartoilta niin kauan kuin on ollut ihmisiä. Valta on luonteeltaan muuttuvaa, eikä kansallisvaltiomalli ole his­torian loppu, vaikka se onkin osoittautunut kestäväksi.

Marshallin ja Bergen lähes­tymistavat karttoihin ovat hyvin erilaiset, mutta juuri sen vuoksi niiden lukeminen rinnan on hedelmällistä. Välillä on hyvä pysähtyä karttakirjan äärelle ja pohtia, millaisen kuvan se antaa maailmasta.

Konfliktien ratkaisun ydin on vuoropuhelussa, joka on mahdollista vasta kun on purkanut omat ennakkokäsityksensä pieniin palasiin.

 

Kirjoittaja on historian ja yhteiskuntaopin opettaja, joka tekee väitöskirjaa Suomen ja Venäjän rajan käsitehistoriasta Itä-Suomen yliopistossa.