Totuus häviää verkossa

Mitä yhteistä on Saksan liittokansleri Angela Merkelillä, iPhonella, Yksin kotona-elokuvalla, Syyrian pommituksilla ja Je suis Charlie -tunnuksella?

Ei oikeastaan mitään, mutta kun kuvat näistä liitetään toisiinsa dramaattisen musiikin ja kerronnan avulla, syntyy venäläinen propagandavideo, jonka mukaan maailma on Yhdysvaltojen ohjaama suuri salaliitto.

YouTube, VK (aiemmin VKontakte) ja muut sosiaalisen median palvelut ovat täynnä vastaavia videoita, ja lisää ilmestyy jatkuvasti monilla eurooppalaisilla kielillä.

Vastaavat propagandavideot ja -kirjoitukset ovat keränneet miljoonia klikkauksia. Aktiivisia viestien jakelijoita voi jäljittää Euroopassa asuviin venäläisiin ja äärioikeiston kannattajiin.

Politiikan tutkija Nikolai Mitrohinin mukaan Saksassa on arviolta 600–1000 venäläistaustaista ihmistä, jotka levittävät verkossa aktiivisesti Kremlin näkemyksiä. Heitä sympatisoivia venäjänkielisiä on Saksassa vieläkin enemmän, arviolta 50 000.

Mitrohin on asunut vuosia Saksassa ja jäljittänyt maassa asuvien venäläisaktivistien taustoja. Parhaillaan hän työskentelee vierailevana tutkijana Sapporon yliopistossa.

»Saksassa levitettävä materiaali on hyvin samanlaista kuin Venäjän trollitehtaista jaetut jutut», Helsingissä syksyllä vieraillut Mitrohin sanoo.

Todisteeksi tutkija esittelee aktivistien sosiaalisen median päivityksiä ja poliittista toimintaa. Saksassa asuvat Venäjän-mieliset ovat levittäneet Venäjän hallituksen näkemyksiä esimerkiksi Itä-Ukrainan sodasta ja viime tammikuussa Saksaa kuohuttaneesta Lisa-tytön raiskaustapauksesta, joka osoittautui tekaistuksi. Mitrohin kuitenkin tunnustaa, että kattavat todisteet Kremlin osuudesta toiminnan järjestämisessä puuttuvat.

Saksassa asuu Euroopan suurin venäläisyhteisö. Äidinkielenään venäjää puhuvia tai etnisesti venäläisiä on maassa 2,5–3 miljoonaa. Tosin joukko ei ole mitenkään yhtenäinen, Mitrohin muistuttaa.

Vladimir Putinia tukevat venäläistaustaiset aktivistit eivät ole yksin.

Äärioikeiston kannatuksen nousu on herättänyt Saksassa eloon keisarikunnan ajalta periytyvän Lügenpresse-käsitteen. Termi on haukkumasana valtavirran medialle. Natsit käyttivät termiä propagandassaan 1930-luvulla.

Perinteisestä laatulehdistöä vastaan ovat hyökänneet erityisesti islaminvastaisen ja äärioikeistolaisen Pegida-liikkeen kannattajat. Mielenosoituksissa eivät ole pelkästään kaikuneet Lügenpresse-huudot, vaan kymmeniä työtehtävissä olleita toimittajia ja kuvaajia on potkittu, hakattu tai heidän päälleen on syljetty.

Vaikka Pegidan järjestämät mielenosoitukset ovat vetäneet vähemmän väkeä kuin vuonna 2015, vihamielinen suhtautuminen mediaan elää oikeistopopulistisen Alternative für Deutschland -puolueen (AfD) kannattajakunnassa. AfD on nostanut kannatustaan erityisesti maahanmuuttovastaisella linjallaan.

Paradoksaalisesti AfD on suosittu puolue maahanmuuttajataustaisten Saksan venäläisten keskuudessa. Puolue saa tilaa myös Venäjän valtion RT-kanavalla.

Saksaan ja sosiaalisen mediaan erikoistuneen Turun yliopiston tutkijan Kimmo Elon mukaan julkinen keskustelu Saksassa on kärjistynyt ja polarisoitunut.

»AfD:n kannattajien mielestä media kaunistelee pakolaistilannetta. Heidän mielestään Saksan vakaus on uhattuna ja mediatalot toimivat lähellä poliittista johtoa», poliittisen historian yliopistonlehtori Elo sanoo.

Tiedostusvälineiden mainetta ja luottamusta on kuitenkin vaikea palauttaa jälkijättöisesti, Elo huomauttaa. Sen vuoksi perinteinen media on reagoinut valemediailmiöön Saksassa voimakkaasti.

Toimittajien kokemuksia pahoinpitelyistä on esimerkiksi koottu yhteen sananvapautta käsitteleville nettisivuille.

»Laatulehdet ja julkiset tv-kanavat ARD ja ZDF tuottavat jatkuvasti artikkeleita ja ohjelmia, joissa aihetta pyritään käsittelemään mahdollisimman avoimesti ja eri näkökulmista.»

Hälyttävänä Elo pitää faktojen painoarvon katoamista julkisessa keskustelussa. Ilmiö on nähty useissa maissa, ei vain Saksassa.

»Vaikka kuinka tutkijat tai viranomaiset löisivät numeroita ja faktoja pöytään, sanotaan, etteivät ne päde ihmisten kokemaan todellisuuteen.»

Ihmiset saattavat tiedostaa valehtelun tai väärän tiedon, mutta he eivät välitä siitä. Sama ilmiö nähtiin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Vastauksena valtamedian toimintamalliin Saksassa on viime vuosina perustettu useita vaihtoehtomedioita tai alakulttuurisia julkaisuja, kuten suosittu vasemmistolainen poliittinen blogi NachDenkSeiten tai vasemmistolainen uutissivusto Telepolis. Niitä yhdistää kriittisyys Yhdysvaltoja ja EU:ta kohtaan.

Toisenlaista maailmankuvaa levittää muun muassa äärioikeistolainen nettijulkaisu Compact Online. Krügerin mukaan tällä vahvasti muslimeita vastaan suunnatulla julkaisulla on yhteys Pegida-liikkeeseen, ja se tukee Venäjän politiikkaa. Compactin mottona on »rohkeus totuuteen», ja sen mukaan valtavirran uutiset ovat valetta.

Riippumaton media on kärsinyt kolauksia myös muualla Euroopassa, erityisesti idässä.

Unkarissa opposition sanomalehti Népszabadság myytiin syksyllä valtapuolue Fidesziä lähellä olevalle yhtiölle. Jo ennen kauppaa iso osa Unkarin mediasta oli sidottu hallituksen linjaan.

Puolassa viime vuonna valtaan noussut Laki ja oikeus -puolue on kiristänyt maan yleisradion valvontaa. Tšekissä ja Slovakiassa mediamaailmaa sekoittavat venäläispropagandaa levittävät uudet sivustot, joita on ilmestynyt viime vuosina 80, kertoo Legatum-instituutin tutkija Anton Shekhovtsov blogissaan.

Shekhovtsovin mukaan esimerkiksi slovakialaisella salaliittoteorioihin keskittyvällä aikakauslehdellä Zem a Vekillä on yhteys venäläisvaikuttajiin. Tšekkiläinen AE News on avoimesti länsivastainen ja venäläismielinen nettijulkaisu, joka rummuttaa muun muassa »Yhdysvaltojen ja juutalaisten salaliittoa».

Vuonna 2014 AE News ryhtyi julkaisemaan säännöllisesti juttuja muun muassa »Ukrainan fasistihallituksesta» ja »Yhdysvaltain ja Britannian palkkasotureista Itä-Ukrainassa». AE Newsin juttuja on levitetty myös suomenkielisillä Facebook-sivuilla.

Euroopassa leviävästä disinformaatiosta on tulossa tarkempaa tutkimustietoa ensi keväänä. Kimmo Elo osallistuu Kielin yliopiston kanssa tehtävään tutkimukseen, jossa analysoidaan disinformaatioksi luokiteltuja uutisia. Aineistossa on 1500 valheita ja puolitotuuksia sisältävää uutista, jotka sopivat Venäjän agendaan. Materiaali on peräisin EU:n ulkosuhdehallinnon East StratCom -työryhmän keräämästä aineistosta.

Disinformaatiota levitetään esimerkiksi niin, että venäläinen tiedotusväline poimii jutun ulkomaalaisesta mediasta mutta siteeraa sitä väärin. Venäläisessä mediassa juttu leviää oikeana uutisena. Kreml myös säännöllisesti kommentoi valeuutisia ikään kuin »totuutena».

Lokakuussa Venäjän valtion ykköskanava kertoi valheellisesti, että itävaltalainen tuomioistuimen olisi vapauttanut syytteestä Lähi-idän pakolaisen, jota epäiltiin 10-vuotiaan pojan raiskauksesta. Tiedotusvälineet kumosivat nopeasti väitteen, mutta alkuperäinen tarina jatkoi leviämistä useilla valemediasivustoilla, muun muassa suomalaisessa MV-lehdessä.

Vaatimuksia toimittajille satelee, mutta kukaan ei tiedä, mikä lopulta täyttää perinteisen median jättämän aukon tiedonvälityksessä.

Putin nosti tapauksen esiin etnisten ryhmien välisiä suhteita käsitelleessä konferenssissa Venäjällä vielä useita päiviä myöhemmin. »Yhteiskunnalla, joka ei pysty puolustamaan lapsiaan, ei ole tulevaisuutta», Putin sanoi.

Toimittajat ottavat aiheita usein poliittisen järjestelmän sisältä ja pr-materiaaleista. He tuijottavat työkoneillaan liikaa uutistoimistoja, tiedotteita ja kilpailevia tiedotusvälineitä.

Tilastojen valossa tilanne ei ole vielä toivoton.

Saksalaisen Allensbachin tutkimuslaitoksen mukaan suurin osa saksalaisista pitää yleisesti ottaen mediaa monipuolisena. Toisaalta liki 40 prosenttia saksalaisista katsoo, että media ei ole uskottava eikä raportoi uutisia täysin objektiivisesti.

Kansalaisten luottamusta mediaan söivät myös vuosi sitten Kölnin uudenvuoden tapahtumat, kun viestimet raportoivat naisiin kohdistuneesta häirinnästä päiviä myöhässä.

Kaikkein epäluotettavimpina saksalaiset pitävät sosiaalista mediaa ja tiedotusvälineiden nettisivuja.

Sosiaalisen median vaikutuksista tutkijat osaavat sanoa vain sen, että sosiaalinen media luo kuplia ja sen avulla voi hetkellisesti tavoittaa suuriakin ihmismääriä.

Krügerin mielestä valtavirran median sisällön pitäisi olla monipuolisempaa. Sen pitäisi myös siirtää näkökulmansa eliitistä lähemmäs kansan syviä rivejä. Krüger jalkauttaisi toimittajat kaduille ja antaisi heille enemmän aikaa juttujen tekemiseen.

»Toimittajat ottavat aiheita usein poliittisen järjestelmän sisältä ja pr-materiaaleista. He tuijottavat työkoneillaan liikaa uutistoimistoja, tiedotteita ja kilpailevia tiedotusvälineitä.»

Lisäksi toimittajat voisivat Krügerin mukaan haastaa eliittiä viittaamalla mielipidetutkimuksiin ja pyytää kommentteja toisin ajattelevilta.

Krügerin mielestä median ei myöskään pitäisi mustamaalata Venäjää. Hänen mukaansa länsimaiden politiikkaan kriittisesti suhtautuvat saksalaiset ovat ärsyyntyneitä median kaksinaismoraalista: Krimin liittämistä Venäjään on pidetty mediassa täysin tuomittavana kansainvälisen oikeuden rikkomuksena, vaikka länsi on useita kertoja itsekin rikkonut kansainvälistä oikeutta.

Suhtautuminen Venäjään ja länsimaihin on Saksassa hyvin kahtiajakautunut historiallisista syistä. Erityisesti Ukrainan sodan aikana Saksassa on keskusteltu Venäjän ymmärtäjistä ja vastustajista. Tutkija Nicole Ahler osoitti keväällä julkaistussa Ulkopoliittisen instituutin raportissa, että itäsaksalaiset ja vasemmistolehdet suhtautuvat Venäjän toimiin myötämielisemmin kuin länsisaksalaiset mediat.

Myös Nikolai Mitrohin perää laadukkaampaa journalismia.

Venäjän propagandan pysäyttämiseksi Mitrohin ehdottaa, että Saksassa lisätään venäjänkielistä mediatarjontaa. Venäläistaustaista väestöä tulisi lisäksi vetää mukaan politiikkaan, jossa se on huonosti edustettuna verrattuna esimerkiksi etnisiin turkkilaisiin.

Vaatimuksia toimittajille satelee, mutta kukaan ei tiedä, mikä lopulta täyttää perinteisen median jättämän aukon tiedonvälityksessä.

Kilpailu klikkauksista ja näkyvyydestä on käynnissä.

Vasta- ja valemedioita

Lähteet: Deutsche Welle; Spiegel; StopFake-sivusto; Political Capital & SDI: «I am Eurasian». The Kremlin connections of the Hungarian far-right; Cepa: Winning the Information War; FIIA Report: Fog of Falsehood; euvsdisinfo.eu; kremlin.ru.