Neuvostoliitossa järjestäytynyt rikollisuus pysyi poissa silmistä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö rikollisuutta olisi ollut: se kätkeytyi kommunistipuolueen, viranomaisten ja mustan pörssin yrittäjien väliseen korruptioon. Mustasta pörssistä oli 1970-luvulle tultaessa tullut jo elintärkeä osa koko neuvosto­taloutta.

Neuvostovaltio myös muovasi omalla tavallaan koko rikolliskulttuuria. Stalinin vankileirien perintönä kehittyi koko Neuvostoliiton kattava ja hätkähdyttävän yhtenäinen ­vorovskoi mir, »varkaiden maailma». Sen jäsenillä oli yhteinen käytöskoodisto ja slangi sekä tatuoin­nit, joilla ilmaistiin tähän kulttuuriin kuulumista.

1960- ja 1970-luvuilla alamaailman oli toimittava järjestelmän sisällä tai vähintäänkin pysyteltävä poissa silmistä. 1980-luvulla Mihail Gorbatšovin uudistusten tahattomana sivuvaikutuksena gangsterit pääsivät lieastaan ja ryhtyivät toimimaan itsenäisemmin järjestelmän ulkopuolella.

Boris Jeltsinin kyvyttömyys hallita Venäjän 1990-luvun kaaosta mahdollisti järjestäytyneen rikollisuuden nousun. 2000-luvulla Vladimir Putin on ottanut tilanteen hallintaan, ja rikollisjärjestöt ovat joutuneet hyväksymään sen, että vahvistunut valtio on »kaupungin vahvin jengi», joka pystyy hallitsemaan alamaailmaa asettamalla rajat sen toiminnalle.

Putinin kaudella Venäjän alamaailma on laajasti hyväksynyt »yhteiskuntasopimuksen», joka asettaa rajat hyväksyttävälle toiminnalle. Rikolliset voivat toimia rikollisina ja hyväksyä siihen sisältyvät tavanomaiset riskit pidätetyksi tulemisesta ja vankilatuomioista. Mutta mikäli he erehtyvät millään tavoin haastamaan valtiota, valtio vastaa armottomasti.

Esimerkiksi umpimähkäinen katuväkivalta, joka oli 1990-luvulla hyvin tavallista, ei enää Putinin kaudella ole käynyt päinsä. Rikollisjärjestöt kyllä selvittelevät edelleen välejään väkivaltaisesti, mutta ne valitsevat kohteensa täsmällisemmin ja välttävät sivullisia uhreja.

Kremlin ote ulottuu tarvittaessa kaikkein voimakkaimpiinkin rikollisjohtajiin. Pietarilaista Tambovin jengiä johtanut Vladimir Kumarin oli näkyvä hahmo, joka sai toimia vapaasti vuoteen 2007 asti. Hän kuitenkin kieltäytyi alistumasta valtion määräysvaltaan, jolloin hänestä tuli Putinin silmissä kiusallinen ja hankala tapaus.

Elokuussa 2007 poliisin erikoisjoukot pidättivät Kumarinin 300 miehen voimin. Operaation suhteeton suuruus toimi muistutuksena muille alamaailman edustajille siitä, että he toimivat vain Kremlin vastahakoisella suostumuksella. Kumarin tuomittiin vuonna 2009 petoksista ja rahanpesusta 14 vuoden vankeuteen.

Venäjän nimittäminen »mafiavaltioksi» on kuitenkin asioiden yksinkertaistamista, sillä Putinin politiikkaa ohjaa selvä ideologinen ja nationalistinen agenda. Valtio ei pysty täysin hallitsemaan järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta rikollisjärjestöt eivät myöskään hallitse valtiota.

Venäjä on joka tapauksessa kleptokratia, varkaiden valtakunta, jossa järjestäytynyt rikollisuus on kiitollisuudenvelassa korruptoituneelle eliitille.

Likainen raha liikkuu entisen Neuvostoliiton alueella rajojen yli aivan kuin niitä ei olisi olemassakaan.

Neuvostoliitossa rikollisilla oli koko maan laajuinen yhteinen kulttuuri, mutta paikalliset rakenteet. Neuvostoliiton hajoaminen käynnisti alamaailmassa kolme erillistä prosessia.

Ensinnäkin rikollisuus »kansallistui». Vanhoille reviireille ja salakuljetusreiteille ilmestyi uusia valtionrajoja. Rikollisjengien oli omaksuttava uusi paikallinen identiteetti – aivan samoin kuin eliitin jäsenten oli luotava nahkansa: kommunistipuolueen tukipilareista tuli järjestelmän murroksessa uuden sukupolven patriootteja.

Toiseksi rikolliset pyrkivät 1990-luvulla tietoisesti rakentamaan omia imperiumejaan. »Varjageiksi» kutsutut Venäjän Euroopan-puoleisen osan rikolliset pyrkivät saamaan jalansijaa Venäjän Kaukoidässä ja Ukrainassa. Venäläiset jengit hankkivat lisäksi ulkomailta uusia tulonlähteitä, salakuljetusreittejä ja markkinoita. Esimerkiksi Baltian maat olivat houkutteleva kohde, josta käsin rikolliset pystyivät toimimaan Pohjois-Euroopan alueella.

Tämä »imperialistinen» kehitys ei kuitenkaan osoittautunut kestäväksi, ja vähitellen venäläiset jengit joutuivat luopumaan valtauksistaan.

Kolmanneksi rikolliset verkostoituvat keskenään uusien rajojen yli. Yhteistyölle oli hyviä perusteita. Ukraina, Valko-Venäjä ja Moldova tarjosivat venäläisjengeille väylän Länsi-Euroopan tuottoisille markkinoille.

Keski-Aasian tasavallat puolestaan avasivat pääsyn Afganistanin oopiumiviljelmille. Neuvostovuosilta perityn »varkaiden maailman» koodi ja yhteinen venäjän kieli helpottivat rikollisten rajat ylittävää yhteistyötä.

Nykyään Venäjän alamaailmaa hallitsee 6–12 löyhää verkostoa. Ne muodostuvat itsenäisistä paikallisista jengeistä, joita sitovat yhteen yhteiset intressit.

Venäjän naapurimaista Ukraina uudistuu hitaasti ja Valko-Venäjä on yhä autokratia. Molempien maiden rikollisryhmien toiminta perustuu yhteistyölle venäläisten jengien kanssa. Paikallisilla jengeillä on kontakteja ja liikkumavapautta, mutta niiltä puuttuu varallisuutta ja kykyä hyödyntää tarjolla olevia mahdollisuuksia. Venäläisillä taas on rahaa ja kykyä. Ukrainan ja Valko-Venäjän rikolliset ovat joka tapauksessa itsenäisiä ja tekevät yhteistyötä venäläisjengien kanssa silloin kun se niille parhaiten sopii.

Ukrainan vuoden 2014 vallankumous ja Itä-Ukrainan konflikti eivät ole juuri vaikuttaneet näihin perustekijöihin. Sota ei ole merkittävästi vähentänyt Kaakkois-Ukrainan kautta länteen salakuljetettavan heroiinin määrää, sillä ukrainalaiset jengit ovat yhä halukkaita tekemään yhteistyötä venäläisten kanssa.

Kirgisiassa, Armeniassa ja Moldovassa taloudellinen ja poliittinen heikkous ja rajalliset mahdollisuudet ovat johtaneet siihen, että paikalliset rikollisjärjestöt ovat heikkoja ja alttiita ulkomaisten – lähinnä venäläisten – jengien vaikutukselle. Esimerkiksi Moldovassa venäläisten ja romanialaisten jengien vaikutus on ilmeistä.

Kirgisiassa rikollisjärjestöt ovat jo valmiiksi nivoutuneet radikaaleihin islamistiliikkeisiin, ja naapurimaiden Tadžikistanin ja Uzbekistanin suuremmat uskonnollis-poliittiset rikollisryhmät voisivat syrjäyttää venäläisten rikollisryhmien vaikutuksen.

Georgiassa hallitus onnistui karkottamaan monet gangsterit maasta vuoden 2003 ruusuvallankumouksen jälkeen. Vaikka maassa on yhä järjestäytynyttä rikollisuutta, se on hajanaisempaa. Poliisivoimansa uudistanut Georgia on poikkeus alueella. Lopputulos on kuitenkin sama kuin naapurimaassa Azerbaidžanissa ja Keski-Aasian autoritaarisissa maissa: rikollisuus on kansallistunut ja jengit ovat joutuneet alistumaan paikallisten ja kansallisten eliittien voitonpyyntiin, kuten neuvostoaikoina.

Uudet tekijät eivät ole neuvostojärjestelmän muovaamia. Vanhaan polveen verrattuna he ovat viettäneet vähemmän aikaa vankiloissa.

Vladimir Putinilla on ollut vaikeuksia saada eloa unelmaansa Euraasian talousunionista, mutta onnistuuko rikollisjärjestöiltä alueen yhdistäminen? Entisen Neuvostoliiton alueella alamaailma sentään jakaa edelleen yhteisen euraasialaisen »markkina-alueen», vaikka onkin hajonnut joukoksi kansallisia alamaailmoja. Tuolla alueella rikollisten keskinäiset liittolaisuudet ovat tiiviitä, viestintä helppoa ja rahansiirrot tapahtuvat hätkähdyttävän kitkattomasti.

Huumekauppa on ylikansallisen rikollisuuden tuottoisimpia muotoja. Kolmannes Afganistanissa tuotetuista opiaateista kulkee maailmalle entisten ­neuvostotasavaltojen­ kautta. Päämarkkina-alueet ovat Venäjä ja Länsi-­Eurooppa. Huumekaupan ympärille on rakentunut löyhästi liittoutuneiden jengien muodostamia kuljetusketjuja.

Vastaavaa yhteistyötä tehdään myös rahanpesussa. Julkitulleet tapaukset osoittavat, miten keskeisiä euraasialaisten rikollisryhmien väliset rahansiirrot ovat rahanpesun kannalta. Erään Europolin talousrikostutkijan sanoin likainen raha liikkuu alueen rajojen yli aivan kuin niitä ei olisi olemassakaan.

Usein varat ainakin esipestään entisen Neuvostoliiton alueella ennen kuin siirretään muualle. »Venäläisenä itsepalvelupesulana» tunnetussa tapauksessa yli 20 miljardia dollaria siirrettiin ulkomaille etupäässä moldovalaisten pankkien kautta. Surullisenkuuluisassa Magnitskin jutussa Kirgisian rahalaitokset taas auttoivat kätkemään 230 miljoonan dollarin edestä veropetoksilla tehtyjä voittoja.

Rikollisten välisiä suhteita helpottaa se, että venäjän kieli toimii yhä alueellisena yleiskielenä, lingua francana. Myös neuvostoaikaisen »varkaiden maailman» kulttuurista on vielä jäljellä jäänteitä. Sen käytöstavoilla ja rituaaleilla on edelleen tietty merkitys ainakin vanhemmille rikollispolville. Lisäksi suhteellisen avoimet rajat – sekä puutteellinen rajavalvonta – helpottavat rahan, tavaroiden ja ihmisten liikkumista maasta toiseen.

Välittömästi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjä oli alamaailman keskus, kun kunnianhimoiset rikolliset muista entisistä neuvostotasavalloista pyrkivät Venäjälle tai etsivät sieltä liittolaisia. Venäläiset jengit olivat niin varoissaan, etteivät ne usein tienneet, mitä tehdä rahoillaan. Niinpä niistä tuli 1990-luvun alkupuolella alamaailman sijoittajia ja rahanlainaajia.

Tilanne muuttui 1990-luvun kuluessa. Vuoden 1998 finanssikriisi merkitsi päätepistettä halvan laittoman rahan kaudelle Venäjällä. Muissa entisissä neuvostotasavalloissa yksityistettiin talouselämää, mikä auttoi paikallisia gangstereita rikastumaan. Heroiinikaupan kehitys kerrytti varallisuutta yhä useammille ryhmille. 2000-luvulle tultaessa venäläisjengien aika naapurimaiden alamaailman pankkiireina oli lähes ohi.

Liike-elämä, rikollisuus ja politiikka ovat Venäjällä niin tiiviisti kytköksissä, että alamaailman vastainen kamppailu kohdistuisi väistämättä myös koko eliittiin.

Entisen Neuvostoliiton alueelle syntynyt rikollisuuden yhteinen markkina-alue on nyt menettämässä merkitystään. On syntynyt uusia yhteyksiä ja salakuljetusreittejä, jotka ohittavat Venäjän.

Afganistanin heroiinia kulkee Kazakstanin kautta Kiinaan sekä Georgian ja Azerbaidžanin kautta Turkkiin. Moldovassa rikollisryhmät tekevät nykyään enemmän rahaa esimerkiksi ukrainalaisilla, turkkilaisilla, kiinalaisilla tai intialaisilla kuin venäläisillä tuotteilla.

Myös venäläiset jengit ovat siirtämässä huomiotaan pois entisen Neuvostoliiton alueelta. Kiinasta on tulossa entistä keskeisempi markkina-alue rikollisuudelle. Kiinalaisjengit tekevät yhteistyötä venäläisten kanssa salakuljettamalla ihmisiä, huumeita ja Siperiasta ryövättyjä luonnonvaroja – oli kyse sitten tukkipuusta, kullasta tai uhanalaisista kaloista. Myös japanilainen järjestäytynyt rikollisuus on aktivoitunut Venäjän itärannikon alueella.

Alamaailman suhteissa tapahtuneet muutokset heijastavat uudenlaisen rikolliskulttuurin nousua. Uuden sukupolven gangsterit Venäjällä, Ukrainassa ja muualla entisen ­Neuvostoliiton alueella eivät enää edusta kulttuuriltaan sitä »varkaiden maailmaa», jota vanhan koulun mafiosot hallitsivat.

Venäjällä uuden sukupolven rikollisia kutsutaan sanalla avtoriteti erotuksena perinteisemmistä roistoista (banditi). »Auktoriteettirikolliset» ovat mukana sekä laillisessa että laittomassa liiketoiminnassa. He ovat nuorempia, yrittäjähenkisempiä ja globaalisti suuntautuneita. He kaihtavat riskejä ja pyrkivät hankkimaan itselleen arvovaltaa ja turvattua asemaa virallisen järjestelmän sisällä.

Nämä uudet tekijät eivät ole neuvostojärjestelmän muovaamia, ja vanhaan polveen verrattuna he ovat todennäköisesti viettäneet vähemmän aikaa vankiloissa. Heitä eivät motivoi perinteiset liittolaisuudet, tavat tai yhteisöllisyyden tunne, vaan pelkästään raha.

Uuden sukupolven rikolliset muistuttavat enemmän länsimaisia vastineitaan. He vierastavat »varkaiden maailman» vanhoja tapoja ja kulttuuria; sen normit ja tatuoinnit kuuluvat menneisyyteen. He tekevät yhteistyötä naapurimaiden rikollisten kanssa vain silloin kun katsovat siitä olevan hyötyä itselleen. Jos he näkevät tilaisuutensa tulleen alueen ulkopuolella, he eivät epäröi tarttua siihen.

Kaikkialla maailmassa järjestäytynyt rikollisuus »glokalisoituu»: samalla kun rikollisjärjestöjen paikallinen luonne vahvistuu, ne ulottavat toimintaansa yhä kauemmas ulkomaille.

Entisten neuvostotasavaltojen poliittinen ja taloudellinen kehitys on eriytynyt vuosien myötä omille teilleen, ja samoin on käynyt rikollisjärjestöille. Yhtenäisyyttä on särkenyt myös Kiinan nousu ja Euroopassa nähdyt mahdollisuudet.

Venäjä on kuitenkin edelleen lähes vapaa vyöhyke rikollisjärjestöille. Gangstereita ja jengipomoja kyllä pidätetään ja tuomitaan oikeudessa harva se viikko, mutta tärkeimmät rikollisverkostot ja niiden johtajat saavat jatkaa toimintaansa – kunhan vain noudattavat Vladimir Putinin yhteiskuntasopimusta. Rikollisuuden vaikutukset ulottuvat Venäjän ulkopuolelle. Venäläispankit osallistuvat rahanpesuun, Venäjän satamat ja lentokentät ovat osina salakuljetusketjuissa ja venäläiset rikolliset myyvät tavaroitaan ja palveluitaan eri puolille maailmaa.

Kreml värvää gangstereita hoitamaan jopa valtion asioita etsiessään kättä pidempää poliittisessa konfliktissaan länsimaiden kanssa. Krimillä ja Itä-Ukrainassa Venäjä on turvautunut rikollisiin asevoiman kokoamisessa. Euroopassa rikollisten tarjoamat palvelut ovat ulottuneet salamurhista Turkissa tiedustelutiedon keräämiseen Baltian maissa. Vaikuttaa myös siltä, että Kreml »verottaa» rikollisjärjestöjen laitonta toimintaa kerätäkseen näkymättömiä varoja kumoukselliseen toimintaan ulkomailla.

Venäjällä myös monet eliitin jäsenet toivoisivat valtion ryhtyvän vakavasti kamppailemaan järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, mutta tämä ei näytä lähitulevaisuudessa todennäköiseltä. Vaikka Vladimir Putin puhuu lain ja järjestyksen puolesta, hän on alusta asti pyrkinyt pikemminkin kesyttämään kuin tuhoamaan rikollisjärjestöt.

Liike-elämä, rikollisuus ja politiikka ovat Venäjällä niin tiiviisti kytköksissä, että alamaailman vastainen kamppailu kohdistuisi väistämättä myös koko eliittiin.  

Kirjoittaja on Prahan Kansainvälisten suhteiden instituutin IIR:n vanhempi tutkija. Galeottin venäläistä järjestäytynyttä rikollisuutta käsittelevä kirja Voima ja valta ilmestyy suomeksi keväällä 2019.