Kansa huutaa muutosta Romaniassa, Tšekissä ja Slovakiassa

Puolan ja Unkarin oikeusvaltiokehitys on aiheuttanut tunnetusti harmaita hiuksia Euroopan unionissa. Romania näytti seuraavan illiberaalilla tiellä, kun vuonna 2017 valtaan noussut hallitus antoi lakiehdotuksen korruptiorangaistusten lieventämisestä.

Lakiehdotukset herättivät Romaniassa laajaa yhteiskunnallista kuohuntaa: vuonna 2017 niitä vastusti mielenosoituksissa enimmillään jopa 600 000 ihmistä, noin kolme prosenttia vajaan 20 miljoonan hengen väestöstä. Pääministeri Sorin Grindeanu antoi periksi mielenosoittajille ja luopui pääministeriydestään jo noin puolen vuoden jälkeen. Yhtä lyhyeksi jäi häntä tehtävässä seuranneen Mihai Tudosen kausi, joka päättyi myös mielenosoittajien vaatimuksesta.

Protestit hieman laantuivat vuoden 2018 alussa, kun samaista sosialistista PSD-puoluetta edustava pääministeri Viorica Dăncilă aloitti tehtävässään. Silti samana vuonna järjestettiin vielä yli kymmenen mielenosoitusta, jotka saivat tuhansia ihmisiä liikkeelle.

Demokratian kannalta myönteisenä voidaan pitää romanialaisten kasvavaa äänestysintoa.

Dăncilăn hallitus oli jo ehtinyt luopua oikeuslaitosuudistuksesta, kun se kaatui lokakuussa 2019 luottamusäänestykseen. Uusi pääministeri Ludovic Orban on luvannut johdattaa maan kunnialla vuoden 2020 vaaleihin.

Maassa on järjestetty tänä vuonna vain muutamia mielenosoituksia. Lupia niihin on ollut vaikeampi saada sen jälkeen kun poliisi käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä mielenosoittajia vastaan noin 100 000 hengen protestissa elokuussa 2018.

Hallitusta arvostelevien mielenosoittajien tukena on ollut kaiken aikaa Romanian istuva presidentti Klaus Iohannis, joka on kovin sanoin suominut hallituksen oikeuslaitos-
uudistusta, pyrkimystä dekriminalisoida vähäisiksi katsottuja korruptiorikoksia ja estää telekuuntelun käyttö korruptiorikosten tutkinnassa.

Osana suunniteltua oikeuslaitosuudistusta hallitus esitti muun muassa hätätilalakeja, joilla kiellettäisiin tuomareilta ja syyttäjiltä lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan kunnian loukkaaminen sekä rajoitettaisiin syyttäjien riippumattomuutta läpinäkymättömillä nimitys- ja erottamiskäytännöillä.

Keväällä 2019 presidentti Iohannis päätti järjestää toukokuun EU-parlamenttivaalien yhteydessä kansanäänestyksen, johon osallistuneista yli 85 prosenttia vastusti hallituksen ehdotuksia korruptioarmahduksista ja oikeuslaitosuudistuksesta. Sen seurauksena Dăncilăn hallitus päätti hylätä kansainvälisestikin huolta aiheuttaneen oikeuslaitosuudistuksen.

Dăncilăn hallituksen kaaduttua presidentti Iohannis nimitti pääministeriehdokkaaksi omaa puoluettaan, kansallisliberaalia PNL:ää edustavan Ludovic Orbanin. PNL on onnistunut asemoimaan itsensä korruptionvastaiseksi liberaalipuolueeksi, joka edustaa mielenosoittajien ääntä. Se perustettiin vuonna 1990 jatkamaan vuosina 1875–1940 toimineen samannimisen liberaalipuolueen perintöä.

Marraskuussa järjestetyissä vaaleissa PNL-puolueen Iohannis valittiin toiselle presi-
denttikaudelle. Seuraavat parlamenttivaalit järjestetään vuoden 2020 loppuun mennessä.

Demokratian kannalta myönteisenä voidaan pitää romanialaisten kasvavaa äänestysintoa. Esimerkiksi kevään 2019 eurovaaleissa äänestysprosentti nousi maassa lähes 50 prosenttiin, kun se vielä vuonna 2014 oli vain hieman yli 30 prosenttia – tosin nousuun lienee vaikuttanut samanaikainen kansanäänestys, jossa äänestäneiden osuus jäi kuitenkin alle 45 prosentin.

Samanlaista kansalaisyhteiskunnan liikehdintää on ollut viime vuosina myös Slovakiassa ja Tšekissä, joissa on niin ikään järjestetty suurimpia mielenosoituksia sitten kommunistivallan kaatumisen. Hieman vastaavaa kehitystä on nähtävissä jopa Unkarissa, jossa loppuvuonna 2018 järjestettiin kuluvan vuosikymmenen laajimmat protestit, jotka kokosivat kaduille kymmeniätuhansia ihmisiä.

Viktor Orbánin Fidesz-puoluetta vastustaneet oppositiopuolueet onnistuivat yhteistoiminnassaan myös Unkarin tuoreissa paikallisvaaleissa lokakuun puolivälissä, jolloin opposition ehdokkaita valittiin pormestareiksi useissa suurissa kaupungeissa, kuten Budapestissa.

Tšekkien ja slovakialaisten aktivoitumisesta huolimatta demokratian kannalta huolestuttavaa on se, että eurovaalien äänestysprosentti oli näissä maissa EU:n alhaisimpia, alle 30. Sisäpoliittisten tekijöiden sijaan eroa Romanian äänestysprosenttiin selittää kansalaisten euroskeptisyys.

Vuoden 2019 Eurobarometrissä romanialaisista vastaajista 60 prosentilla oli myönteinen kuva EU:sta, kun taas Slovakiassa osuus oli hieman yli kolmasosa (36 prosenttia) ja Tšekissä hieman alle kolmasosa (29 prosenttia).

Vaikka kansan enemmistö ei lähtenyt EU-vaaleissa uurnille, sekä Tšekissä että Slovakiassa kansalaiset ovat olleet historiallisen innokkaita osoittamaan mieltään. Vuonna 2018 Slovakiassa toimittaja Ján Kuciakin ja tämän kihlatun Martina Kušnírován murhat kokosivat mielenosoituksiin jopa 65 000 ihmistä vaatimaan uusia vaaleja. Maan pääministeri sekä eniten arvostelua keränneet ministerit joutuivat eroamaan viroistaan.

Kuciak tutki työssään politiikkaan kytkeytyneen liikemiehen toimia, hallituksen korruptiota sekä poliitikkojen suhteita Italian mafiaan. Kuciak myös kertoi poliisille liikemiehen uhkailleen häntä, mutta poliisi ei ryhtynyt toimiin. Poliisiylijohtajakin erosi mielenosoituksen seurauksena. Slovakiassa mielenosoittajat myös järjestäytyivät kansanliikkeeksi, joka tuki vuoden 2018 kunnallisvaaleissa kolmen pormestariksi valitun itsenäisen ehdokkaan kampanjaa.

Kuciakin murhan jälkeiset mielenosoitukset olivat pontimena myös keväällä 2019 valitulle Slovakian ensimmäiselle naispresidentille, liberaalisiipeä edustavalle 45-vuotiaalle Zuzana Čaputoválle, joka on kampanjoinut vahvasti korruptiota vastaan.

Hänen perustamansa Progresívne Slovensko (Edistyksellinen Slovakia) -puolueen ja toisen liberaalipuolueen (SPOLU) muodostama vaaliliitto voitti myös toukokuun europarlamenttivaalit yhteensä yli 20 prosentin kannatuksella, kun taas suurimman hallituspuolueen Smer-SD:n kannatus jäi noin 15 prosenttiin, ja puolue menetti yhden paikan.

Tšekissä väestö on osallistunut mielenosoituksiin vielä laajemmin kuin muissa Visegrad-maissa. Tästä huolimatta mielenosoittajat ja oppositio eivät ole onnistuneet yrityksissään saada hallitusta kaadettua. Kesäkuun 2019 mielenosoituksiin osallistui Tšekissä enimmillään noin 250 000 ihmistä, joka vastaa noin 2,5 prosenttia väestöstä. Se on selkeästi enemmän kuin esimerkiksi Slovakiassa ja Unkarissa.

Pääministeri Andrej Babišin eroa vaativat mielenosoitukset alkoivat, kun Babiš oli nimittänyt läheisen liittolaisensa oikeusministeriksi. Babiš tiesi tuolloin, että poliisi suositteli syytteiden nostamista häntä vastaan EU-varojen väärinkäytöstä.

Syyskuussa 2019 syyttäjä luopui syytteistä, mutta valtakunnansyyttäjällä on vielä mahdollisuus nostaa syyte. Presidentti Milos Zeman kuitenkin uhkasi estää uusien syytteiden nostamisen, minkä vuoksi oppositio yritti saada myös presidentin viralta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Mielenosoittajien pyrkimyksiä tukee Tšekissä se, että maan parlamentissa oppositio on suhteellisen vahva, vaikka vaaliuurnilla populistipuolue ANO on vienyt voiton viime vuosina, myös kevään 2019 eurovaaleissa.

Babišin vähemmistöhallituksella on sitä tukevan kommunistipuolueen (KSČM) kanssa ainoastaan 108 paikkaa 200:sta. Mikäli hallitus ja presidentti pysyvät virassaan, seuraavat vaalit ovat vasta vuonna 2021. Mielenosoittajien vakaa tavoite on kuitenkin saada vähintäänkin pääministeri Babiš eroamaan jo aiemmin.

Myös muiden EU-maiden tarve käyttää keppiä oikeusvaltiota rapauttaviin hallintoihin voi vähentyä, kun kansalaisyhteiskunta aktivoituu ja kansalaiset tekevät sen itse.  

Romaniassa kansan ja oppositiopoliitikkojen vastustus on johtanut jo kolmen pääministerin eroon viime vaalien jälkeen. Kansa vaikuttaa kaiken kaikkiaan olevan yhä kiinnostuneempi osallistumaan demokraattiseen päätöksentekoon sekä valmis vastustamaan vallanpitäjien korruptiota. Se on edelleen vakava ongelma monissa Euroopan maissa, mutta usko sen kitkemiseen demokraattisin keinoin näyttää joissakin entisissä kommunistimaissa nyt vahvistuneen.

Olennaisena tekijänä kansalaisyhteiskunnan ja demokratian voimistumisessa voidaan pitää sitä, että vallanpitäjien arvostelu saa tukea myös vahvoista oppositioryhmittymistä. Romaniassa vuoden 2014 lopussa ensimmäiselle kaudelleen valittu presidentti Iohannis on tukenut mielenosoituksia, arvostellut hallituksen toimia ja hyödyntänyt valtaoikeuksiinsa sisältyvää mahdollisuutta järjestää kansanäänestyksiä.

Myös Slovakiassa korruptiota vastustavan presidentin valinnalla on suuri symbolinen merkitys Romanian Iohanniksen tapaan, vaikka virka onkin lähinnä seremoniallinen. Tšekissä taas sadattuhannet mielenosoittajat voivat nojautua tietoon siitä, että hallitusta tukevilla ryhmillä on vain niukka parlamentti-
enemmistö.

Mielenosoitukset ovat jo tilastojenkin valossa tehokas keino vaikuttaa politiikkaan. Väkivallattomien mielenosoitusten tehokkuutta tutkineet Erica Chenoweth ja Maria J. Stephan ovat todenneet onnistumisprosentin kasvavan suhteessa siihen, kuinka suuri osa kansasta osallistuu protesteihin. Kaksikko analysoi 323 väkivaltaista ja väkivallatonta protestiliikettä ympäri maailman vuosina 1900–2006 ja havaitsi väkivallattomien protestien onnistuvan lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuin väkivaltaisten.

Vuonna 2013 Chenoweth esitti samaan dataan perustuvassa luennossaan, että kampanjat onnistuivat säännönmukaisesti, mikäli ne onnistuivat kokoamaan 3,5 prosenttia väestöstä mielenosoituksiin. Vaikka Itä-Euroopassa ei ole nyt aivan ylletty näihin lukuihin, mielenosoituksilla on ollut vaikutusta.

Romaniassa, Tšekissä ja Slovakiassa mielenosoitukset järjestäytyivät kansanliikkeiksi vahvistaen näkemystä siitä, että kansa on valmis puuttumaan vallanpitäjien korruptioon myös muutoin kuin vaaliuurnilla. Lisäksi mielenosoitukset herättävät mediahuomiota maan ulkopuolella paremmin kuin tavallinen päivänpolitiikka, mikä puolestaan voi lisätä painetta poliittisia päättäjiä kohtaan.

Myös muiden EU-maiden tarve käyttää keppiä oikeusvaltiota rapauttaviin hallintoihin voi vähentyä, kun kansalaisyhteiskunta aktivoituu ja kansalaiset tekevät sen itse.  

Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä.