Skip to main content

Venäläinen Wagner-ryhmä hoitaa valtion puolesta likaisia operaatioita – näin toimii yksityinen sodankäynti

Venäläinen Wagner-ryhmä hoitaa valtion puolesta likaisia operaatioita – näin toimii yksityinen sodankäynti

Lähi-idän ja Afrikan konfliktit tarjoavat tilaisuuksia palkka-armeijoille ja kaupallisille turvallisuusyrityksille.

Teksti Matti Koskinen

Kuvat LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Lokakuussa 2019 Yhdysvaltain tukikohta Pohjois-Syyriassa sai nopeasti uusia asukkaita.

Amerikkalaiset vetäytyivät Manbijin maakunnasta, kun Turkki aloitti hyökkäyksensä Syyrian kurdialueille. Viikkoa myöhemmin internetissä levisi videoita, joissa venäläistoimittajat kuvasivat hätäisesti hylättyä amerikkalaistukikohtaa. Kanttiinin jääkaapit olivat vielä täynnä Coca-Colaa ja Pepsiä, kaapeista löytyi donitseja.

Venäjä on tukenut Syyrian hallitusta sotilaallisesti, mutta videoilla esiintyvät venäläiset asemiehet eivät näytä sotilailta. Lehtitietojen mukaan he ovat hämäräperäisen Wagner-ryhmän palkkasotureita, jotka ottivat tyhjän leirin haltuunsa.

Varmuutta asiasta ei tosin ole. Wagnerin tekosista eri puolilla maailmaa on paljon epävarmoja raportteja ja vähän virallista tietoa. Wagnerin on raportoitu osallistuneen konflikteihin Ukrainassa ja Libyassa sekä kouluttaneen asemiehiä Keski-Afrikan tasavallassa.

»Uskon, että Wagneria koskevat raportit ovat enimmäkseen luotettavia, mutta koskaan ei tiedä. Se on osa ryhmän toimintalogiikkaa. Se pysyttelee varjoissa ja luo epävarmuutta», sanoo kaupalliseen sotilasalaan perehtynyt tutkija Nicolai Due-Gundersen Lontoon Kingstonin yliopistosta.

Wagnerin malli on kopioitu länsimaisilta yksityisiltä turvallisuusyrityksiltä, mutta sen toiminta on häikäilemättömämpää ja aggressiivisempaa. Keski-Afrikan tasavallassa sen epäillään esimerkiksi sekaantuneen ryhmän puuhia tutkineiden venäläistoimittajien murhiin. Wagnerilla on tiiviit suhteet Kremliin ja Venäjän armeijaan, ja sen motiiveissa Venäjän ulkopoliittiset tavoitteet yhdistyvät kylmäveriseen voitontavoitteluun.

Tällaisille yksityisille armeijoille Lähi-idän ja Afrikan levottomuudet ovat oikea kultakaivos, Due-Gundersen sanoo.

Turvallisuusyritykset voivat hoitaa ulkomailla samoja tehtäviä kuin sotilaat, mutta ilman niihin liittyvää poliittista vastuuta ja painolastia.

 

Jemenissä vuonna 2015 puhjenneessa sisällissodassa Iranin tukemien huthikapinallisten ja Saudi-Arabian johtaman liittouman välillä on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä. Liittouman öljyrikkaat maat ostavat mieluusti sotilaiden palveluita rajojensa ulkopuolelta.

Middle East Eye -julkaisun mukaan jemeniläiset sotilaat saavat Saudi-Arabialta parempaa palkkaa maiden välisen rajan vartioinnista kuin oman hallituksensa puolustamisesta. Jemenissä on nähty palkkasotureita Sudanin köyhästä Darfurista, ja Arabiemiraatit on palkannut taistelijoita muun muassa Kolumbiasta ja Panamasta.

Rahalla ei kuitenkaan välttämättä saa parasta laatua. Liittouma kärsi syksyn aikana mittavia tappioita. Sen vuoksi Arabiemiraatit on jo vetänyt joukkojaan pois Jemenin eteläosista.

Syyriassa taisteluihin on osallistunut kirjava joukko puolisotilaallisia ryhmiä erilaisin motiivein, osa epäilemättä rahan takia. Iran, Turkki, Venäjä ja Yhdysvallat rahoittavat ja käyttävät erilaisia ei-valtiollisia asejoukkoja välikäsinään Syyrian sodassa.

Libyassa taas kolme eri hallitusta on kamppaillut vallasta – ja etenkin öljystä – vuoden 2014 mönkään menneistä parlamenttivaaleista lähtien.

Maan itäosaa hallitsee parlamentti, jota tukee kenraali Khalifa Haftar, Libyan kansallisen armeijan johtaja. Vaikka Venäjä ei virallisesti ole sekaantunut sotaan, Haftarin joukkojen rinnalla taistelee Wagner-ryhmän venäläisiä palkkasotilaita.

Palkkasotureiksi kutsutaan toisinaan myös konfliktialueilla toimivia yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä, joita esimerkiksi Yhdysvallat on käyttänyt terrorismin vastaisen sodan alkuvaiheesta lähtien. Kuuluisia esimerkkejä ovat yhdysvaltalaiset Academi (entinen Blackwater), Triple Canopy ja Dyncorp sekä brittiläiset Aegis ja Erinys international.

Niiden toiminta on kuitenkin hyvin erilaista, sanoo yksityistä sotilasalaa Tampereen yliopistossa tutkiva Mikko Räkköläinen.

»Yksityinen sotilasalan yritys on laillinen toimija. Se maksaa veronsa, pystyy lobbaamaan, ottamaan lainaa, rekrytoimaan avoimesti ja kehittämään toimintakykyään», Räkköläinen summaa.

Euroopassa palkkasoturiarmeijoilla on pitkä historia, ja ne jäivät muodista oikeastaan vasta 1800-luvulla. Sotilaspalvelujen ulkoistaminen yksityiselle sektorille puolestaan alkoi länsimaissa jo kylmän sodan aikana, ja nykyään valtaosa läntisistä valtioista hankkii sotavoimiensa tuki- ja huoltotoimintoja yrityksiltä.

»Tuskin yksikään maa pystyisi tänä päivänä toimimaan ulkomailla ilman yksityisiä alihankkijoita», Räkköläinen sanoo.

Yksityiset turvallisuusjoukot ovat pieni osa kaupallista sotilasalaa. Syksyllä 2019 Afganistanissa palveli Yhdysvaltojen asevoimien yksityisten aliurakoitsijoiden palkkalistoilla 27 000 henkilöä. Yhdysvaltojen puolustusministeriön mukaan alle kymmenesosa niistä oli aseistettuja turvallisuusjoukkoja, jotka muun muassa vartioivat tukikohtia ja suojaavat kuljetuksia. Samaan aikaan Yhdysvaltojen asevoimien sotilashenkilöstön vahvuus oli maassa 14 000 eli lähes kaksi kertaa pienempi.

Suomenkin lähetystöjä esimerkiksi Afganistanissa suojelevat yksityisten turvallisuusyhtiöiden vartijat. Valtioiden lisäksi yritysten palveluja käyttävät esimerkiksi konfliktialueilla toimivat ihmisoikeus- ja avustusjärjestöt.

Varsinainen palkkasoturitoiminta sen sijaan on teknisesti laitonta, vaikka siitä on käytännössä lähes mahdotonta saada ketään kiinni. YK:n vuodesta 2001 soveltama palkkasoturin määritelmä sisältää viisi kumulatiivista ehtoa, jotka epäillyn on täytettävä.

Due-Gundersenin mukaan vanha vitsi kuuluu, että jos joku todetaan palkkasoturiksi, hänen lakimiehensä joutaa samaan selliin. Esimerkiksi Jemenissä taistelevat sudanilaiset sijoittuvat Räkköläisen mukaan jonnekin orjakaupan uhrien ja palkkasoturien välimaastoon.

Sudan kuuluu Saudi-Arabian johtamaan liittoumaan ja on luvannut sotilaita Jemeniin, mutta se palkkaa joukot rutiköyhän Darfurin alueen puolisotilaallisista joukoista. Ihmis­oikeusjärjestöjen mukaan vähävaraiset perheet lähettävät palkkion vuoksi Jemeniin jopa teini-ikäisiä lapsisotilaita.

Samoin Iran on Der Spiegel -lehden mukaan lähettänyt Syyriaan presidentti Bashar al-Assadin tueksi afganistanilaisia, jotka ovat tulleet Iraniin pakolaisina. Näillä »palkkasotilailla» ei juuri ole valinnanvaraa.

Wagner-ryhmä asettuu johonkin kahden ääripään välille. Se ei ole perinteinen palkkasoturijoukko, mutta sitä ei voi verrata länsimaisiin sotilasyrityksiin, Räkköläinen sanoo.

»Ensinnäkin, Wagner ei ole valtiosta erillinen yhtiö, vaan se linkittyy Kremliä lähellä olevaan oligarkkiverkostoon.»

Paperilla Wagner-ryhmää ei ole olemassa, mutta tutkivat venäläiset uutissivustot, kuten Fontanka, Meduza ja The Bell, ovat kytkeneet sen rahoittajaksi »Putinin kokkina» tunnetun muonitus- ja ravintolamogulin Jevgeni Prigožinin. Miljonäärillä on sormensa pelissä monenlaisissa Venäjän etuja palvelevissa hämärissä liiketoimissa, muun muassa »Pietarin trollitehtaana» tunnetussa Internet Research Agencyssa.

Missä Wagner toimii, on Prigožinilla todennäköisesti liiketoimintaa. The Bell paljasti vuonna 2018 Syyrian hallituksen luvanneen Prigožinin yrityksille siivun maan öljykaupan tuotoista. Wagner-ryhmän perustajana ja johtajana pidetty entinen upseeri Dmitri Utkin on Prigožinin liiketuttava.

Kreml on kiistänyt yhteydet Wagneriin, mutta raporttien mukaan palkkasotilaita on koulutettu Venäjän erikoisjoukkojen tukikohdan yhteydessä Krasnodarissa. Ryhmä aloitti toimintansa Krimin valtauksen yhteydessä, ja osa asiantuntijoista näkeekin Wagnerin samanlaisena palkkasoturijoukkona, joita Kreml käytti jo 1990-luvulla tukiessaan kapinallisia muun muassa Transnistriassa ja Georgiassa.

Venäjän laki kieltää yksityiset sotilasyritykset, mutta presidentti Vladimir Putin on kannattanut niiden laillistamista. »Wagneria voidaankin pitää ensimmäisenä kokeiluna sillä saralla», Räkköläinen sanoo.

Sotilasala sääntelee itseään

  • Useimmat suuret kaupalliset sotilasyhtiöt kuuluvat järjestöön nimeltä International Code of Conduct Association (ICoCA), joka toimii alan itsesäätelyelimenä.
  • ICoCA:n jäseninä on 97 yksityistä turvallisuusyritystä eri maista. Eniten jäsenyrityksiä on rekisteröitynä Yhdysvalloissa (13), Britanniassa (11), Irakissa (9), Kyproksella (6) ja Ranskassa (5).
  • ICoCa:n jäsenet sitoutuvat ns. Montreux’n asiakirjassa muun muassa noudattamaan toimialueillaan paikallisia lakeja sekä kansainvälistä humanitaarista lakia ja ihmisoikeuslakeja.
  • Ne eivät myöskään saa ottaa vastaan toimeksiantoja YK:n turvallisuusneuvoston pakotteiden alaisilta mailta eivätkä osallistua rikolliseen toimintaan.
  • Venäjä ei ole sitoutunut Montreux’n asiakirjaan eikä ole ICoCA:n jäsen.
    Täysin eettisten sääntöjen ulkopuolella toimii kirjava joukko yrityksiä ja organisaatioita, joiden laillinen asema ja palvelutarjonta vaihtelevat.
    Lähde: ICoCA

Laillistaminen toisi Venäjälle samoja hyötyjä, joita Yhdysvallat on hankkinut ulkoistamisella: nopeutta, joustavuutta ja uutta toimintakykyä. Se myös alentaa sotimisen poliittista hintaa. Turvallisuusyritykset voivat hoitaa ulkomailla samoja tehtäviä kuin sotilaat, mutta ilman niihin liittyvää poliittista vastuuta ja painolastia.

Yritysten palveluksessa kuolleita ei liioin tarvitse raportoida julkisuuteen samalla tavalla kuin kaatuneita sotilaita.

Syyriassa ja Libyassa kuolleet Wagner-sotilaat eivät ole Venäjällä nousseet suuriin otsikoihin. Pahimmat tappiot Wagner kärsi helmikuussa 2018, kun Yhdysvallat torjui ilmaiskuillaan Syyrian hallituksen joukkojen hyökkäyksen kurdikapinallisten hallitsemalle öljykentälle. Lähteestä riippuen jopa 100–200 venäläistä sai surmansa.

Esitykset sotilasyritysten laillistamiseksi eivät kuitenkaan ole edenneet duumassa. Ranskan puolustusvoimien strategian laitoksen tutkijan Emmanuel Dreyfusin mukaan syitä voi olla useita. Ranskan turvallisuus­viranomaiset ja armeija kiistelevät keskenään, kumman valvontaan mahdolliset sotilasyritykset tulisivat. Toisaalta Venäjän hallinto hyötyy nykytilanteesta, jossa se voi pestä kätensä palkkasotilasyritysten toiminnasta toteamalla ne laittomiksi.

Kenties tärkein ero Wagner-ryhmän ja länsimaisten turvallisuusyritysten välillä liittyy ryhmän tarjoamiin palveluihin, Räkköläinen sanoo.

»Periaatteen tasolla länsimaat vetävät rajan: sotilaallisen voiman aktiivinen käyttäminen on valtion tehtävä, sitä ei voida ulkoistaa.»

Raja on tietenkin keinotekoinen ja häilyvä. Konfliktialueella pelkkä vartiointi- tai saattotehtävä voi koska tahansa muuttua tulitaisteluksi. Wagnerin joukot kuitenkin osallistuvat aktiivisesti etulinjan taisteluihin. He olivat esimerkiksi tärkeässä roolissa, kun Syyrian armeija valtasi Palmyran kaupungin Isisiltä vuonna 2017.

 

Lähin länsimainen vertailukohta löytyy Räkköläisen mukaan 1990-luvulta. Tuolloin brittiläinen turvallisuusyritys Sandline International ja sen eteläafrikkalainen kumppani Executive Outcomes välittivät palkka-armeijoita muun muassa Angolan ja Papua-Uuden-Guinean sisällissotiin. Skandaaleissa ryvettyneet yritykset ovat sittemmin lopettaneet toimintansa.

Se ei toki tarkoita, etteikö länsimaisiin turvallisuusyrityksiin liittyisi edelleen ongelmia, tutkija Due-Gundersen muistuttaa. Alan maine on yhä Irakin sodan aikaisten skandaalien tahrima.

Kenties kuuluisin tapaus on Nisour-aukion verilöyly syyskuussa 2007, jolloin saattotehtävissä olleet Blackwater-yhtiön työntekijät tappoivat ainakin 14 irakilaista siviiliä. Tapauksen tutkinta osoittautui hankalaksi, sillä Blackwater-henkilöstön laillinen asema Irakissa oli epäselvä. Tänä vuonna yksi päätekijöistä tuomittiin Yhdysvalloissa elinkautiseen vankeuteen.

»Periaatteessa sotilasyritysten työntekijöitä koskevat kohdemaan lait. Konfliktialueella ei välttämättä ole toimivaa hallintoa, joka lakia valvoisi. Se tekee tapausten syyttämisestä hyvin vaikeaa», Due-Gundersen sanoo.

»Yksityinen turvallisuusala on siistinyt imagoaan sitten Irakin sodan skandaalien, mutta ongelmia ei ole missään nimessä ratkaistu», hän jatkaa.

Vähintäänkin harmaalla alueella toimii esimerkiksi pieni yhdysvaltalaisyritys Spear Operations Group, joka Jemenin sisällissodan alkuvaiheessa teki kohdennettuja tappoiskuja Arabiemiraattien laskuun. Verkkomedia Buzzfeedin paljastusten mukaan entiset Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen veteraanit iskivät ainakin jemeniläisen islamistipuolueen päämajaan Adenissa.

Wagnerin jalanjäljissä näyttäisi seuraavan joukko uusia, yhtä hämäräperäisiä venäläisiä sotilasalan yrityksiä.

Foreign Policy -lehden mukaan Wagnerista on viime aikoina siirtynyt avainhenkilöstöä ja se on menettänyt tehtäviään Syyriassa lähes tuntemattomille venäläisyrityksille, kuten Shieldille, Patriotille ja Vegalle.

»Yritykset menevät sinne, missä on rahaa tai luonnonvaroja. Wagner ilmestyi Libyaan, kun sille luvattiin öljykenttiä», Due-Gundersen sanoo.

Muutos on ollut niin vauhdikas, ettei kansainvälinen lainsäädäntö ole pysynyt kehityksen perässä. Tällä hetkellä yksityisarmeijoilla on hyvin vähän pidäkkeitä ja sääntöjä. 54 valtion ratifioima niin sanottu Montreux’n asiakirja vuodelta 2008 pyrki luomaan kansainväliset säännöt yksityisten sotilasyritysten toiminnalle ja valtioiden vastuulle, mutta sen arvo on Due-Gundersenin mukaan lähinnä symbolinen. Se ei sido tai velvoita mihinkään.

»Sekä yritykset että niiden palveluja käyttävät valtiot hyötyvät nykytilanteen epämääräisyydestä», Due-Gundersen sanoo.

Palkkasoturin määritelmä sopii harvoihin

  • YK:n sopimus palkkasotilaista määrittelee palkkasoturin henkilöksi, joka täyttää seuraavat ehdot:
    On erityisesti värvätty paikan päältä tai ulkomailta taistelemaan aseellisessa konfliktissa.
    Osallistuu taisteluihin saadakseen taloudellista etua ja on saanut konfliktin osapuolelta lupauksen aineellisesta palkkiosta, joka on merkittävästi suurempi kuin kyseisen maan armeijan sotilas saa vastaavalla sotilasarvolla.
    Ei ole konfliktiin osallistuvan maan kansalainen tai sen hallitseman alueen asukas.
    Ei kuulu konfliktin osapuolen asevoimiin.
    Ei ole konfliktin ulkopuolisen maan lähettämänä kyseisen maan asevoimien tehtävissä.