Skip to main content

Laitaoikeiston vaihtoehtoväkeä yhdistää inho tasa-arvoaatteita kohtaan

Teksti Joonas Pörsti

Vuonna 2016 vaihto­opiskelijana esiintynyt ruotsalainen Patrik Hermansson soluttautui valkoista ylivaltaa ajavaan London Forum -verkostoon. Askel askelelta 25-vuotias Hermansson voitti verkoston jäsenten luottamuksen ja kulkeutui alt-right-liikkeen sisäpiirin liepeille. Kansallisuudesta oli hyötyä, sillä liikkeen kannattajat pitivät Hermanssonia »arjalaisen herrarodun» edustajana.

Alt-right (alternative right eli vaihtoehtoinen oikeisto) on löyhä verkosto, jolla ei ole yhteistä organisaatiota tai selkeää ideologiaa. Hermansson osallistui tapaamisiin, joissa saarnattiin juutalaisia, monikulttuurisuutta ja vähemmistöjä puolustavia »kulttuurimarxilaisia» vastaan. Yhdysvalloissa hän kohtasi raskaasti aseistautuneita holokaustin kieltäjiä mutta myös nettinörttejä, jotka haaveilivat liberaalin järjestelmän kaatamisesta ja pitivät Hitleriä yhtenä historian suurmiehistä.

Toimeksiantonsa Hermansson oli saanut rasisminvastaiselta Hope Not Hate -järjestöltä. Erkaannuttuaan alt-rightista Hermansson on kirjoittanut kolmen Hope Not Hate -tutkijakollegansa kanssa teoksen, joka valaisee erityisesti liikkeen kansainvälistä luonnetta ja kehitystä internetin keskustelupalstoilla.

Kiinnostava on esimerkiksi huomio, että useita viharikoksia innoittaneen 4chan-kuvafoorumin malli on otettu Japanista. Siellä anonyymi 2chan-kanava perustettiin vuonna 1999 rajoittamattoman viestittelyn areenaksi. Myös Japanissa sivustosta on tullut kansallismielisen ääriajattelun tyyssija.

 

Alt-rightia ovat muovanneet erilaiset vastaliikkeet: niin libertaarit teknoutopistit, jotka kutsuvat demokratian vastaista ajattelutapaansa »pimeäksi valistukseksi», poliittiselle korrektiudelle naureskelevat trollit kuin feminismiä ja pehmeitä arvoja vastustavat incel-miehet, jotka ovat syrjäytyneet kannettavien tietokoneidensa äärellä. Yhteistä nimittäjää on lopulta helpoin etsiä niistä aatteista, joita vastaan alt-right asettuu. Tärkein niistä on tasa-arvo.

Laitaoikeisto pitää liberaalia eliittiä ja sen ajamaa globaalia maailmanjärjestystä syyllisinä länsimaisten yhteiskuntien rappioon. Vaihtoehtoisen yhteiskuntamallin toivossa osa aktivisteista katsoo Vladimir Putinin Venäjälle. Hämmentävän yleisesti ajattelu kietoutuu salaliittoteorioihin juutalaisten vahingollisesta vaikutuksesta kaiken taustalla. Teos vahvistaa eräänlaista porttiteoriaa, jonka mukaan uuden vuosituhannen kyyninen ja ironinen kulttuuri on johdattanut monia netti­trolleja herjanheitosta syvemmälle äärioikeiston ajatteluun.

Euroopassa liikkeen aatteelliset juuret ovat 1960-luvulla syntyneessä Ranskan »uudessa oikeistossa», joka puolestaan inspiroi Yhdysvaltain nykyistä laitaoikeistoa. Yhteinen side on rasismi, mutta sen ilmenemismuodot vaihtelevat.

Siinä missä yhdysvaltalainen äärioikeistojohtaja Richard Spencer tai ruotsalaisen Arktos-mediayhtiön perustaja Daniel Friberg ylläpitävät myyttiä arjalaisesta rodusta, Ranskan uuden oikeiston älyköt kietovat rasisminsa eurooppalaisen kulttuurin ja sivilisaation puolustamiseen. Ranskalaisista vaikuttajista keskeisimpiä on etnopluralismin kehittäjänä tunnettu Alain de Benoist. Hänen mukaansa kulttuurit ovat samanarvoisia, mutta niiden ei tule sekoittua keskenään.

Patrik Hermanssonin alt-right-ura kulminoitui valkoisen ylivallan kannattajien kokoontumiseen Virginian Charlottesvillessä elokuussa 2017. Sen päätteeksi eräs liikkeen kannattajista ajoi autollaan vastamielenosoittajien päälle.

Charlottesvillen tapahtumat ovat mustanneet liikkeen mainetta ja vaikeuttaneet sen toimintaa. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump ei tuominnut väkivaltaa selkeästi, mutta maksunvälittäjät katkaisivat alt-right-aktivistien sopimuksia ja internet­operaattorit rajoittivat liikennettä äärioikeiston sivustoille.

Samalla liikkeen sisäinen eripura on kasvanut. Alt-rightin nousu saattaa olla jo takana, mutta sen ajamat aatteet eivät ole kadonneet minnekään.

 

Tutkija Lars Erik Berntzen Bergenin yliopistosta jakaa toisen maailmansodan jälkeisen laitaoikeiston kolmeen ryhmään, jotka erottuvat toisistaan viholliskuviensa perusteella.

Perinteistä äärioikeistoa hän kutsuu fasistiseksi, sillä se ylläpitää maailmansotien välistä hierarkkista rotuajattelua. Toisen ryhmän muodostavat Alain de Benoist’n edustamat etnopluralistit, jotka ovat tehneet pesäeroa fasismiin. Nyt käynnissä on kolmas aalto, jota yhdistää islaminvastaisuus.

Berntzenin väitöskirjaan perustuvan teoksen tärkein havainto on, että islaminvastaisessa liikkeessä on mukana taustaltaan monia liberaaleja tai vasemmistolaisia vaikuttajia. Heille islam edustaa yhtenäistä ja totalitaarista poliittista ideologiaa, joka on uhka länsimaiselle vapaudelle ja erityisesti naisille, seksuaalivähemmistöille sekä esimerkiksi juutalaisille.

Facebook-verkostojen perusteella islaminvastaisilla liikkeillä on miljoonia kannattajia Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ryhmittyminen islaminvastaisten tunnusten alle alkoi syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen, ja liikkeet saivat lisää pontta vuosien 2015–2016 pakolaiskriisistä.

Etnopluralistien tavoin islamin vastustajat vetoavat rotuerojen sijaan erillisiin sivilisaatioihin. Niitä ei kuitenkaan pidetä keskenään tasavertaisina, sillä islam leimataan takapajuiseksi uskonnoksi, joka ei sovi länteen.

Samansuuntainen muutos on näkyvissä myös politiikassa, jossa kansallismieliset puolueet ovat omaksuneet ohjelmiinsa islaminvastaista retoriikkaa eri puolilla Eurooppaa.

Kirjoittaja on poliittisen historian tohtoriopiskelija Helsingin yliopistossa.

Patrik Hermansson, David Lawrence, Joe Mulhall and Simon Murdoch: The International Alt-Right. Fascism for the 21st Century? Routledge 2020, 268 s.
Lars Erik Berntzen: Liberal Roots of Far Right Activism. The Anti-Islamic Movement in the 21st Century. Routledge 2020, 228 s.