Skip to main content

Näillä eväillä Suomi nostaa kilpailukykynsä maailman huipulle

Suomen talouden perusta on kunnossa, mutta vientialat ovat jääneet kilpailijamaista jälkeen. Menestymme vain osaamisella ja innovaatioilla, opastavat taloustieteilijät.

Teksti Matti Koskinen

Kuvat Pirita Tolvanen

»Ajamme päin seinää ykkösluokassa», kuului tyly arvio. Tuomiopäivän pasuunoita soitteli oppositiojohtaja Petteri Orpo kokoomuksen linjapuheessa syyskuussa.

Loppuvuoden 2020 aikana Suomessa on puhuttu taloudesta tavallistakin syvemmin äänenpainoin. Koronaviruspandemian aiheuttaman syöksykierteen keskellä keskustelua on hallinnut huoli valtion velkaantumisesta ja kestävyysvajeesta, työllisyydestä sekä vientiteollisuuden kilpailukyvystä.

EU:n komissio ennustaa Suomen talouden ponnahtavan koronakriisistä muita jäsenmaita vaisummin vientinäkymien heikkouden ja korkean työttömyyden vuoksi. Komissio ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna vain 2,8 prosenttia, selvästi alle euroalueen 6,1 prosentin keskiarvon. Pessimismiä kiihdyttää Suomen kansan­talouden alisuoriutuminen viime vuosikymmenellä. Eurostatin mukaan Suomi on toipunut vuoden 2008 finanssikriisistä muita EU-maita hitaammin, lukuun ottamatta Italiaa ja Kreikkaa. Tavaravienti hivuttautui euroissa laskettuna takaisin vuoden 2008 tasolle vasta viime vuonna.

Kun koronakriisi jonain päivänä selätetään ja uusi nousukausi alkaa, Suomen pitäisi tällä kertaa päästä ripeämmin mukaan kasvun tahtiin. Nyt tulisi siis huolehtia talouden kasvuedellytyksistä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, jotta emme jäisi jälleen kuopan pohjalle.

 

Hyvä uutinen on, että menestyksen eväät ovat lähtökohtaisesti kunnossa. Vaikka julkisuudessa talou­desta puhutaan nyt lähinnä mustan ja harmaan sävyissä, Suomessa on ekonomistien mukaan edelleen hyvät perusedellytykset terveelle talouskasvulle.

Suomi kuuluu harvinaislaatuiseen maajoukkoon, jonka yhteiskuntamalli on osoittautunut hyvin kriisinkestäväksi, sanoo ekonomisti Mika Maliranta. Hän työskentelee Kilpailu- ja kuluttajavirastossa tutkimuspäällikkönä sekä Jyväskylän yliopiston professorina. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on taloustieteilijöiden mukaan malli, jonka yhdistelmä joustavuutta ja turvaa tukee tehokkaasti talouden uusiutumista.

Kansainvälisissä tutkimuksissa ihastellaan etenkin Tanskan niin sanottua »joustoturvamallia», jossa työsopimukset joustavat ja irtisanominen on helppoa mutta antelias työttömyysturva kannustaa ottamaan riskejä, yrittämään ja vaihtamaan työpaikkaa. Malli ei olisi syntynyt ilman ammattiliittojen ja työnantajien kompromissia, Maliranta sanoo.

Eri pohjoismaiden järjestelmissä on eroja, ja niiden toimivuudesta keskustellaan maiden sisällä jatkuvasti. Muuhun maailmaan verrattuna Pohjoismaat ovat kuitenkin Malirannan mukaan keskenään jopa hämmentävän samankaltaisia: niitä yhdistävät vakaa yhteiskunta, vahvat instituutiot ja laaja sosiaaliturva, joka mahdollistaa markkinoiden dynaamisen toiminnan.

Näillä pohjoismaisilla aineksilla Suomikin on tähän saakka menestynyt. Globaaleilla markkinoilla saattaa silti tulla eteen pitkiäkin jaksoja, jolloin pyyhkii huonommin. Sellaista on nyt takana kymmenen vuotta.

Syyt ovat aika lailla selviä: Suomen ennestään tärkeimmät toimialat ovat joutuneet suurten mullistusten kouriin. Nokian romahdus vaikutti koko elektroniikka-alaan, ja sanomalehtipaperin kysyntä maailmalla on hiipunut vuosikymmeniä. Monet Suomen perinteisistä vientiartikkeleista ovat niin sanottuja välituotteita ja investointihyödykkeitä, joiden kauppaa on hidastanut maailmantalouden pitkään jatkunut epävarmuus.

»On asioita, jotka olivat jossain vaiheessa Suomen vahvuus. Maailman muuttuessa niistä tulikin meidän heikkouksiamme», Maliranta sanoo.

Malirannan viesti on kuitenkin lohdullinen. Suomelle nyt vain sattui viime jaossa heikot kortit ja usea tukijalka petti äkkiä. Asia ei korjaannu yhdessä yössä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Tärkeintä on, että talous pystyy uusiutumaan ja heikkojen yritysten tilalle syntyy uutta ja paremmin kannattavaa toimintaa.

»Se, että näyttää menneen montakin vuotta huonosti, ei vielä kerro, että perusteissa olisi vikaa. Hyvä pelaaja ei panikoi, vaikka tulee huonot kortit. Jos jostain olen huolissani, niin siitä, että menetetään usko siihen pohjoismaiseen reseptiin, joka on toiminut aikaisemmin.»

 

Erityinen huolenaihe on kansallinen kilpailukykymme. Vienti on Suomelle tärkeää, ja juuri sen kasvu sakkasi pitkään viime taantuman jälkeen.

Kulunut sanonta, jonka mukaan »Suomi elää viennistä», on tosin vähän liioiteltu. Palve­luiden ja tavaroiden viennin osuus Suomen bruttokansantuotteesta on heilahdellut finanssikriisin jälkeen 35–40 prosentissa, mikä on hieman alle EU:n keskiarvon. Se on toki merkittävä osuus, mutta pienempi kuin vaikkapa Saksan (46 prosenttia), Viron (76 prosenttia) tai Irlannin (121 prosenttia).

Viennillä on silti merkitystä. Suomessa sisämarkkinat ovat pienet, eikä kaikkea kannata tuottaa itse. Viennillä rahoitetaan tuontia. On kannattavampaa hankkia hävittäjälentokoneet Ranskasta tai Yhdysvalloista kuin käynnistää niiden tuotantoa Suomessa. T-paitojakin tehdään halvemmalla Portugalissa ja Bangladeshissa. Vientiyritykset myös työllistävät, ja monille tuotteille kotimaan markkinat eivät ole riittävän suuret.

Paljon puhuttu kilpailukyky on kuitenkin terminä harhaanjohtava. Sanalla tarkoitetaan eri keskusteluissa eri asioita. Kun päivän­politiikassa puhutaan kilpailukyvystä, viitataan tyypillisesti vain vientiyritysten kustannuskilpailukykyyn. Talouden kilpailukyky laajassa mielessä tarkoittaa sen kasvukykyä.

Julkisessa keskustelussa on tapana ylikorostaa lyhyen aikavälin kustannuskilpailukykyä. UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen nosti syyskuussa Kaipolan paperitehtaan sulkemisen yhteydessä tapetille suomalaisen metsäteollisuuden kustannuskilpailukyvyn. Liian korkeat palkat ja tuotantokustannukset tekevät suomalaisista tuotteista kilpailijoita kalliimpia. Samoin jos naapurimaa tukee yrityksiään vaikkapa isommilla veronalennuksilla kuin Suomi, naapurin yritykset voivat myydä tavaroitaan halvemmalla.

Kasvukilpailukyky mittaa talouden perusterveyttä ja uusiutumiskykyä. Se on pitkällä aikavälillä tärkeämpää kuin kustannuskilpailukyky.

Yrityksille asia on tärkeä, mutta kansantalouden kokonaisuuden näkökulmasta kyse on suhdannepolitiikasta, jonka tavoitteena on tasainen talouskehitys. Ellei valtio pidä huolta kustannuskilpailukyvystä, vientiyritykset kärsivät ja seuraa taantuma.

»Meillä oli kustannuskilpailukykyongelma viisi vuotta sitten. Silloin ei ollut oikea aika leikata yritystukia kovin voimakkaasti, koska talouskehityksen tasaisuuden nimissä tukien leikkaaminen kannattaa ajoittaa korkeasuhdanteeseen», Maliranta sanoo.

Kustannuskilpailukykyä parantavat toimet, kuten Sipilän hallituksen kiky-sopimus, ovat eräänlaista dopingia taloudelle. Ne vauhdittavat sitä lyhytaikaisesti. Kasvukilpailukyky sen sijaan mittaa talouden perusterveyttä ja uusiutumiskykyä. Siinä panostukset esimerkiksi työvoiman osaamiseen, teknologiaan ja tutkimukseen ovat ratkaisevia.

»Se on pitkällä aikavälillä tärkeämpää kuin kustannuskilpailukyky», Maliranta sanoo.

Valitettavasti juuri näillä mittareilla Suomi on viime vuosikymmenen aikana luisunut.

 

Yksi kasvukilpailukyvyn keskeinen mittari on työn tuottavuus eli bruttokansantuote jaettuna tehtyjen työtuntien määrällä. Sen kasvu on hidastunut melkeinpä kaikkialla kehittyneissä talouksissa, ja taloustieteilijät ovat ilmiön syistä ymmällään.

Suomessa tuottavuuden kasvu on hiipunut vielä verrokkimaita enemmän; Suomen Pankin mukaan se on lähes pysähtynyt. Vuonna 2018 valtiovarainministeriö asetti erityisen tuottavuuslautakunnan pohtimaan asiaa.

»Verrokkimaita alhaisempi tuottavuus on Suomen suurin kilpailukykyongelma», sanoo taloustieteen emeritusprofessori Matti Pohjola Aalto-yliopistosta. Hänen työ- ja elinkeino­ministeriölle laatimansa raportti Teknologia, investoinnit, rakennemuutos ja tuottavuus – Suomi kansainvälisessä vertailussa julkaistiin helmikuussa.

Kyse ei ole siitä, että Suomessa tehtäisiin vähemmän töitä kuin vaikkapa Ruotsissa. Työtunteja kertyy asukasta kohden kummassakin maassa yhtä paljon, mutta Ruotsissa samassa ajassa saadaan kymmenen prosenttiyksikköä enemmän tulosta aikaiseksi.

Tutkimusten mukaan suurin syy tuottavuuden kasvun hiipumiseen on – jälleen kerran – Nokian romahdus. Tuottavuuskato koski etupäässä elektroniikkateollisuutta, kun taas muilla aloilla kehitys on ollut parempaa.

Erityisen nopeasti tuottavuus kasvaa tieto­intensiivisissä, digitaalisissa asiantuntija­palveluissa, kuten ohjelmistosuunnittelussa, tutkimuksessa ja tuotekehityksessä tai vaikkapa markkinoinnissa. Niissäkin Ruotsi on ajanut Suomen ohi, mikä Pohjolan mukaan selittää suurelta osin maiden välistä eroa bruttokansantuotteen kehityksessä. Pohjolan mukaan yritykset ovat myös investoineet tuottavuutta parantavaan teknologiaan Suomessa viime vuosina vähemmän kuin Ruotsissa.

»Digitalisaatio on samanlainen muutosvoima kuin sähkö sata vuotta sitten. Suomessa sitä ei ole osattu täysin hyödyntää», Pohjola sanoo.

Toinen syy työn tuottavuuden kasvun hitauteen on innovaatioiden vähäisyys. Tuottavuutta parantavat uudet ideat ja keksinnöt. Esimerkiksi paperin tekemisen tuottavuus parani hurjasti 1800-luvun puolivälissä, kun paperia alettiin valmistaa lumpun sijaan sellusta.

»Yhteiskunta voi vaikuttaa kannusteisiin kehittää uusia ideoita. Mitä enemmän satsataan ideoiden lähteisiin, sitä nopeampaa pitäisi tuottavuuskasvun olla», Pohjola toteaa.

Vuonna 2009 tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin kohdistuvien niin sanottujen TKI-investointien suhde bruttokansan­tuotteeseen oli Suomessa noin 3,8 prosenttia. Neljä viime vuotta se on roikkunut noin 2,7 prosentissa.

Suomi on jäänyt innovaatiorahoituksessa jälkeen Ruotsista ja Saksasta. Tilastokeskuksen mukaan tutkimuksen parissa tehdyn työn määrä on Suomessa vähentynyt finanssikriisin jälkeen noin kymmenen prosenttia. Ruotsissa se on kasvanut yli viidenneksen.

Nyt nelikymppiset ovat jäämässä Suomen historian koulutetuimmaksi ikäluokaksi.

»Innovaatiopolitiikka on aivan keskeinen asia. On vaikea kuvitella, miten muuten tällainen maa voisi kansainvälisesti menestyä, ellei osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen avulla», sanoo Aalto-yliopiston innovaatioiden johtamisen tutkijatohtori Erkki Ormala.

Ormalan mukaan Suomi onnistui 1990-luvun laman jälkeen tekemään oikeita päätöksiä. Vuoden 1996 budjetissa TKI-rahoitusta päätettiin lisätä seuraavan kolmen vuoden aikana 1 500 miljoonaa markkaa, nykyrahassa noin 350 miljoonaa euroa. Suomen talous elpyi nopeasti, ja vuosituhannen vaihteessa talouskasvu oli euroalueen nopeinta.

»Suomi oli maailmanlaajuisesti menestynein innovaatiomaa vuoteen 2013 saakka. Siitä on tultu hyvää vauhtia alaspäin. Suurimmat leikkaukset ovat kohdistuneet Business Finlandiin, jonka rahoituksella tuetaan juuri kilpailukyvyn parantamista», Ormala suomii.

Teknologian kehitysrahoja jakavan Tekesin budjettia leikattiin edellisten hallitusten aikana roimasti ja Tekes leivottiin yhteen viennin­edistämistoimisto Finpron kanssa. Syntyi Business Finland.

Myös koulutuksesta leikattiin. Yliopistojen rahoitus sidottiin tutkimus- ja koulutustuloksiin, ja yliopistojen yrityksiltä saama rahoitus väheni lähes 40 prosenttia. Elinkeinoelämän ja yliopistojen vuorovaikutus heikkeni.

Valtion innovaatiorahoituksen kutistuminen on ainakin osasyy siihen, että suomalais­yritysten TKI-toiminnasta yhä suurempi osa tehdään ulkomailla. Siinä missä viisi vuotta sitten noin 17 prosenttia yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoiminnoista oli Suomen ulkopuolella, viime vuoden arvio oli 28 prosenttia.

Julkisen rahan rooli TKI-hankkeissa on muita valtiontukia merkittävämpi, sillä yritykset eivät yksinään panosta tutkimukseen riittävästi. Yrityksen kannalta hyödyttömäksikin osoittautuva tutkimus saattaa auttaa yhteiskuntaa laajemmin tuottamalla uudenlaista osaamista ja tietoa, josta muut voivat hyötyä. TKI-panostusten kokonaispotista noin kolmannes on julkista rahaa, kaksi kolmannesta yritysten investointeja.

»Maailmanpankin ja EU:n arvioissa Suomelle on annettu suosituksia lisätä soveltavan tutkimuksen rahoitusta. Sen riittämättömyys on ilman muuta keskeinen tekijä viime vuosien talouskasvun heikkoudessa», Ormala sanoo.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite nostaa TKI-rahoitus neljään prosenttiin bkt:sta.

 

Tulevaisuuden menestyksen eväitä pohdittaessa Suomen kannattaisi katsoa mallia naapurista, sanoo Matti Pohjola.

Vaikka olemme jääneet Ruotsin kehityksestä jälkeen, vahvuutemme globaaleilla markkinoilla löytyvät pitkälti samoilta aloilta. Tämä käy ilmi, kun tarkastellaan Suomen vientiä pintaa syvemmältä.

Viennin euromääräisen kokonaisarvon sijaan kannattaa tarkastella kotimaista arvonlisää – siis sitä osaa tuotteen arvosta, joka perustuu Suomessa tehtyyn työhön.

Etenkin teollisuustuotteissa ulkomailta tuotujen raaka-aineiden ja komponenttien osuus lopputuotteen arvosta on merkittävä. Palveluissa kotimaisen arvonlisän osuus on suurempi. Kotimaisen arvonlisäyksen perusteella palvelut muodostavat jo suuremman osan Suomen viennistä kuin teollisuus. Erityisen suuri osuus on tieto- ja viestintäalojen palveluilla.

»Metsäteollisuus ei ole luonut kasvua 25 vuoteen. On hyvä, että suomalaiset yritykset ovat johtavia sillä toimialalla, mutta en usko, että puusellusta enää syntyy kasvua, ellei sille keksitä uutta korkean jalostusarvon tuotetta», Pohjola sanoo.

Kyse on mittavasta talouden rakennemuutoksesta, ja suunta on sama kaikkialla maailmassa, jopa »maailman tehtaaksi» nimitetyssä Kiinassa.

»Teollisuustuotteiden markkinat ovat tietyssä mielessä tyydyttyneet. Tulojen kasvu käytetään palveluihin, joiden tuotannossa Suomi ei pärjää ihan yhtä hyvin kuin Ruotsi. Olemme jääneet jälkeen etenkin tietointensiivisten palveluiden tuotannossa», Pohjola sanoo.

Korkean tuottavuuden palvelut ovat kuitenkin niitä, joita Suomessa on asiantuntijoiden mukaan jatkossa kaikkein kannattavinta tuottaa. Se näkyy viennin lisäksi Suomeen tulevissa ulkomaisissa investoinneissa.

Konsulttiyhtiö Ernst & Youngin julkaiseman European Investment Monitor -listan perusteella Suomi on viime vuosina houkutellut enemmän ulkomaisia investointeja kuin muut Pohjoismaat. Ruotsiin investoidaan euromääräisesti enemmän, mutta talouden kokoon suhteutettuna Suomi pärjää vertailussa paremmin.
Suomeen tulee pääasiassa paljon osaamista vaativia investointeja: tutkimuskeskuksia, tuote­kehittelyä, tarkkuutta ja koulutusta edellyttävää tuotantoa.

»Mitään yleisiä syitä, miksi yritysten kannattaisi investoida Suomeen, ei ole», sanoo Antti Aumo Business Finlandista. Hän on investointeja Suomeen houkuttelevan Invest in Finland -yksikön johtaja.
Business Finlandin kyselytutkimuksissa ulkomaiset yritykset ovat listanneet Suomen tärkeimmiksi vahvuuksiksi vakaan yhteiskunnan, osaavan työvoiman ja työntekijöiden oma-aloitteisuuden. Kun nämä asiat painavat vaakakupissa, Suomi on hyvä sijoituskohde.

»Suomalaiset työntekijät ovat maailman huippua monella alalla bioteknologiasta mobiili­ohjelmistoihin, mutta eivät yhtä kalliita kuin huippuosaajat joissain muissa maissa. Samantasoinen ohjelmistokehittäjä tai IT-­insinööri on Piilaaksossa kolme kertaa kalliimpi kuin Suomessa», Aumo toteaa.

 

Koulutettu työvoima ja inhimillinen pääoma saattavat siis olla Suomen arvokkainta kansallisomaisuutta. Siksi on erityisen huolestuttavaa, että jopa suuri ylpeytemme, korkea koulutustaso, on kääntynyt laskuun.

Nuoret ikäluokat eivät enää ole vanhempia korkeammin koulutettuja. Tilastokeskuksen mukaan nykyiset nelikymppiset ovat jäämässä Suomen historian kaikkien aikojen koulutetuimmaksi ikäluokaksi.

Osaavasta työvoimasta on jo pula tärkeillä aloilla, muun muassa IT-alan asiantuntijapalveluissa, ohjelmisto- ja elektroniikka-alalla sekä tutkimuksessa ja tuotekehittelyssä.

Nopein tapa hankkia osaamispääomaa on edistää koulutetun työvoiman maahanmuuttoa. Tässäkin Suomella on parannettavaa: Business Finlandin kyselytutkimuksissa ulkomaiset yritykset ovat pitäneet Suomen suurimpina heikkouksina korkeaa tuloverotusta, työvoimakuluja ja palkanmuodostuksen jäykkyyttä. Ne vaikuttavat silloin, kun pitäisi houkutella työntekijöitä ulkomailta Suomeen.

Asiantuntijoiden mukaan myös työperäisen maahanmuuton byrokratiaa kannattaisi sujuvoittaa. Lisäksi pitäisi saada Suomessa koulutetut ulkomaiset opiskelijat pysymään Suomessa. Vuonna 2017 Opetushallitus selvitti, että vain noin puolet ulkomaisista opiskelijoista oli työllistynyt Suomessa vuoden kuluttua valmistumisesta. Neljännes oli muuttanut pois maasta.

Menestyäkseen maailmantaloudessa Suomen kannattaa panostaa vahvuuksiinsa, sanovat asiantuntijat. Innovaatiot, koulutus ja osaaminen ovat ottaneet pieniä kolhuja, mutta ne muodostavat yhä kilpailukykymme perustan.

»Kymmenen vuotta sitten Suomessa asetettiin julkisen velan tasapainottaminen etu­sijalle. Leikattiin niistäkin julkisista menoista, jotka kasvattavat tuottavuutta», Matti Pohjola sanoo.

Koronakriisin vuoksi julkinen velkataakka on taas kasvanut hurjasti. Nyt pitäisi välttää tekemästä samoja virheitä.

 

Mobiiliverkkojen seuraava sukupolvi kasvaa Oulussa

Mobiiliteknologia edistyy noin kymmenen vuoden sykleissä. Nyt eletään viidennen sukupolven, 5G-verkkojen, alkuvaihetta. Kymmenen vuoden päästä voidaan odotella jo 6G:tä ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Silloin suomalaisilla yrityksillä voi olla etumatka innovaatiokisassa. Oulun yliopiston vetämä 6G Flagship -hanke tutkii jo verkkoteknologiaa, joka saatetaan ottaa käyttöön vasta 2030-luvulla.

»6G Flagship on edelleen maailman ainoa 6G-ohjelma. Nyt niitä on käynnistymässä siellä täällä, mutta meillä on kahden ja puolen vuoden etumatka», sanoo hankkeen johtaja, akatemiaprofessori Matti Latva-aho. Kun 6G-tutkimushankkeita hiljalleen käynnistyy eri maissa, ovat alan yritykset niissä vahvasti mukana. Yrityksiä kiinnostaa paaluttaa jo nyt avainteknologioiden patentteja ja immateriaalioikeuksia itselleen, jotta kilpailukyky on turvattu pitkälle tulevaisuuteen.

Oulussa tutkitaan yhdessä yritysten kanssa myös mahdollisuuksia 5G-teknologian uusiin sovelluksiin. 5G avaa automaation, logistiikan ja koneiden välisen tiedonvaihdon mahdollisuuksia. Ne kuitenkin edellyttävät lisätutkimusta, uusia liiketoimintamalleja ja innovaatioita, joita suomalaiset yritykset voisivat hyödyntää kansainvälisillä markkinoilla.

Oulussa on kehitetty esimerkiksi mikro-operaattori­konseptia, joka räätälöisi ja pyörittäisi suljettuja paikallisia mobiiliverkkoja esimerkiksi tehtaissa, kauppakeskuksissa tai vaikkapa lentokentillä.

»Tähän liittyy valtavaa vientipotentiaalia. Tyypillisistä sovellusalueista koulut, älykkäät kaupungit, sairaalat ja tehtaat ovat samanlaisia kaikkialla maailmalla», Latva-aho sanoo.

 

Oulussa tehdään nyt juuri sellaista tutkimusta ja tuote­kehitystä, jollaista talous­tieteilijät Suomeen kaipaavat. Tutkimuksen rahoitus on kuitenkin haaste, Latva-aho sanoo. Business Finland on keskittänyt voimansa selkeästi yritysten tukemiseen, eikä tekniikan alan tutkimukseen ei ole löytynyt kotimaasta korvaavia rahoituslähteitä.

»Julkinen rahoitus tekniikan alalla on sukeltanut merkittävästi ja huolestuttavasti. Aika moni tutkimusryhmä Suomessa on ottanut rahaa esimerkiksi kiinalaisilta yrityksiltä. Se on geopoliittisesti haastavaa.»

6G Flagship tekee yhteistyötä yhdysvaltalaisten yritysten kanssa ja on siksi välttänyt ottamasta rahoitusta vastaan Kiinasta, Latva-aho sanoo. Muita länsimaisia yrityksiä on houkuteltu mukaan, sillä suomalaisten yritysten panostukset tutkimukseen ovat jääneet tarpeeseen nähden liian pieniksi.

»Halukkuutta rahoittaa laadukasta tutkimusta löytyy rajojen ulkopuoleltakin. Yritykset odottavat, että vastineeksi saadaan patentteja ja immateriaalioikeuksia. Tietysti pitäisi huolehtia, että niitä jäisi Suomeenkin.»

Toinen haaste on osaavien tutkijoiden ja asiantuntijoiden löytäminen. Suomessa on valtava pula ICT-teollisuuden henkilöstöstä. Nokian menestysvuosien jälkeensä jättämät osaajat ovat hiljalleen siirtymässä eläkkeelle, ja yrityksillä on vaikeuksia saada avoimia paikkoja täytetyksi.

»Huolestuttavaa on, jos meidän kansainvälisillä markkinoilla toimivat yrityksemme kokevat, ettei Suomesta saa palkattua tarpeeksi asiantuntijoita. Ne lähtevät muualle. Ei se ole niin kaukainenkaan huoli», Latva-aho sanoo.

 

Avaruusteknologia pyörittää Suomen viennin viidennestä

Avaruudessa pyörivät isot rahat.

Euroopan investointipankin mukaan avaruusliiketoiminnassa liikkuu yli 300 miljardia euroa. Tästä potista vain noin neljännes on julkisia hankkeita, loput kaupallista toimintaa. Ala on viime vuosi­kymmenellä kasvanut noin 6,5 prosenttia vuodessa, kaksi kertaa nopeammin kuin maailmantalous kokonaisuutena.

Suomi ei ole mikään avaruuden suurvalta – vielä. Siksi täällä saattaisi olla mahdollisuuksia luoda uutta avaruus­liiketoimintaa monia perinteisiä avaruusvaltoja ketterämmin, sanoo Kimmo Kanto. Hän koordinoi Business Finlandin avaruusliiketoimintaa.

Innostus perustuu teknologian halpenemiseen. Perinteisesti avaruus on ollut suurten julkisten toimijoiden, kuten Euroopan avaruus­hallinto ESA:n, aluetta. Hankkeet ovat suuria ja kalliita, ja niiden kehittely kestää pitkään. Uusi avaruusliiketoiminta perustuu esimerkiksi halpoihin ja kevyisiin satelliitteihin.

Maitopurkin tai pakastimen kokoisia satelliitteja voidaan rakentaa kymmenen kertaa nopeammin ja sata kertaa halvemmalla kuin perinteisiä auton kokoisia satelliitteja, Kanto selittää.

Paraatiesimerkki tästä on espoolainen Iceye. Yhtiö rakentaa omaa tutkakuvantavaa satelliittijärjestelmää, jonka nopeasti päivittyvää dataa voidaan kaupata yrityksille vaikkapa erilaisten raaka­-ainevarastojen tai merireittien jäätilanteen seuraamiseen.

»Pohjana on vahva julkinen sektori, ja nyt yksityinen sektori haluaa tehdä aiempaa halvempia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin», Kanto sanoo.

Toisaalta kasvupotentiaali perustuu olemassa olevan satelliittitiedon analysointiin ja hyödyntämiseen. Esimerkiksi EU:n Copernicus-satelliittijärjestelmä tuottaa globaalia ympäristötietoa, joka on kenen tahansa käytettävissä.

»Satelliittidataa tulee 15 teratavua päivässä. Se on pohja teollisuudelle, joka jatko­jalostaa ja myy dataa yrityksille. Sitä ei tyypillisesti lasketa avaruusliiketoiminnaksi, mutta sen vaikutukset talouteen ovat vielä suuremmat, tällä hetkellä tuhansia miljardeja dollareita globaalisti vuosittain.»

 

BF:n edeltäjän Tekesin tekemässä kyselytutkimuksessa neljännes 800 suomalaisesta yrityksestä kertoi, että niiden tuotteet, palvelut ja prosessit eivät toimisi ilman avaruusteknologian hyödyntämistä, Kanto kertoo.

»Se on merkittävä luku suomalaisesta viennistä, noin viidennes. Se vahvisti arviota, että avaruusinfrastruktuuri on keskeistä Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle. Sen osaamisen ja hyödyntämisen vahvistamisen pitäisi olla vahvasti BF:n agendalla.»

Toisin kuin vaikkapa Euroopan johtavassa avaruusmaassa Ranskassa, Suomessa ei ole entuudestaan suuren mittakaavan avaruustoimintaa. Se voi olla Suomen etu. Jos ala on rakentunut kertaluontoisten suurten julkisten hankkeiden varaan, voi siirtyminen kaupallisella logiikalla toimivaan start­up-maailmaan olla vaikeaa.

»Meillä on mahdollisuus ottaa loikka uuteen avaruusliiketoimintaan ripeämmin verrattuna maihin, joita vaivaa suuren perinteisen avaruussektorin inertia. Tämä on hetkellinen kilpailuetu», Kanto sanoo.