Skip to main content

Rahavalta ja oikeistopopulismi liittoutuivat republikaanipuolueessa

Teksti Matti Koskinen

Donald Trumpin kausi Yhdysvaltain presidenttinä päättyi marraskuun vaalitappioon, mutta hänen edustamansa politiikka on tullut jäädäkseen. Lähes kaikilla mittareilla republikaaninen puolue on siirtynyt enemmän kohti äärilaitaa kuin vastapuolue demokraatit. Trumpin puolue muistuttaa jo ääriliikettä, joka ei kaihda demokratian peruspilarien horjuttamista pysyäkseen vallassa.

Tämä on seurausta puolueen pitkäaikaisesta strategiasta, johon se on tarttunut saadakseen rikkaita suosivan politiikkansa läpi äänestäjien keskuudessa, toteavat politiikantutkijat Jacob Hacker ja Paul Pierson uudessa kirjassaan.

Trump-ilmiön synnystä on kirjoitettu moninaisia ruohonjuuritason analyyseja, mutta Hacker ja Pierson tarkastelevat sitä ylhäältä alaspäin, republikaanien puoluekoneiston näkökulmasta. He luonnehtivat tämän päivän republikaanien politiikkaa »plutokraattiseksi populismiksi», jossa yhdistyy superrikasta eliittiä hyödyttävä talouspolitiikka ja tunteisiin vetoava oikeistopopulistinen identiteettipolitiikka.

Taustalla on kirjoittajien mukaan kapitalistiseen demokratiaan sisäänrakennettu »konservatiivinen dilemma»: miten sovittaa yhteen varallisuuden kasautuminen harvoille ja vallan jakautuminen monille? Historiallisesti ratkaisu on ollut joko myöntyminen maltilliseen vaurauden jakamiseen tai kääntyminen kohti nationalistista vihanlietsontaa ja demokratian sääntöjen peukalointia.

Yhdysvaltain varallisuuserojen repeäminen 1980-luvulta lähtien on lisännyt superrikkaiden poliittista valtaa ja ajanut republikaanit ikävään tilanteeseen. Eliitin rahoittaman puolueen talouspolitiikka on pelkistynyt rikkaimpien ja yritysten verojen leikkaamiseen sekä sääntelyn purkamiseen, vaikka enemmistö amerikkalaisista ei näitä asioita kannata.

Kannatusta republikaanit ovat vuosikymmenten varrella hakeneet pelolla ja vihalla käyvistä sosiaalisista liikkeistä, joilla on kykyä mobilisoida äänestäjiä ja saada heidät sitoutumaan. Kristillinen herätysliike toi mukanaan retoriikan politiikasta hyvän ja pahan taisteluna, aseenomistajien etujärjestö NRA puolestaan julkishallintoon kohdistuvan paranoian. Konservatiivinen oikeistomedia lukitsi kannattajat omaan viholliskuvia vilisevään uutiskuplaansa.

Strategia on tuottanut tulosta, mutta sillä on ollut hintansa. Republikaanit saavat vaaleista toiseen lähes puolet äänistä, ja poliittisen järjestelmän vääristymien vuoksi puolue pystyy heikoimmillaankin tekemään maasta mahdottoman hallita. Samalla puolueen maltillinen aines on ajettu ulos tai vaiennettu. Rahavallan haastaminen on kirjoittajien mukaan Yhdysvalloissa lähes mahdotonta.

Toivo on toistaiseksi vähissä. Hackerin ja Piersonin mukaan republikaanipuolue tuskin hylkää tuhoisaa pluto­kraattista oikeistopopulismiaan, elleivät äänestäjät hylkää sitä ensin selvin luvuin. Marraskuun täpärissä vaaleissa nähtiin, että Trumpin puolueella on vielä paljon kannatusta. Vaalituloksen kyseenalaistaminen osoittaa myös, kuinka altis puolue on taivuttamaan demokratian pelisääntöjä pysyäkseen vallassa.

Jacob Hacker & Paul Pierson: Let Them Eat Tweets. How the Right Rules in an Age of Extreme Inequality. Liveright 2020, 236 s.