Venäjän eliitti takertuu öljyrahaan

Fossiiliset polttoaineet ovat monelle valtiolle merkittävä tulojen ja vaikutusvallan lähde. Öljyn ja kaasun kysynnän hiipuminen iskee esimerkiksi Saudi-Arabian, Venezuelan, Nigerian ja Iranin talouteen ja valtarakenteisiin.

Euroopan kannalta tärkeimpiä öljy- ja kaasukumppaneita ovat Venäjä ja esimerkiksi Algeria. Algerian kannalta siirtymä näyttää hankalalta: sen kaasuvienti kulkee pääasiassa putkia pitkin Eurooppaan, eikä ole helposti siirrettävissä muille ostajille.

Venäjällä sen sijaan olisi erittäin hyvät edellytykset selvitä energiasiirtymästä kuivin jaloin, sanoo Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. Venäjällä on esimerkiksi strategisia metalleja noin puolet Kiinan varannoista, eikä se ole vielä hyödyntänyt niitä. Sillä on pinta-alaa tuuli- ja aurinkovoimaloille sekä geotermistä, vesi- ja ydinvoimapotentiaalia. Sijainti Euroopan ja Aasian välissä mahdollistaa laajan energian vientialueen.

Kuitenkin Vladimir Putinin hallinto on mieluummin käyttänyt öljyrahojaan ilmastopolitiikan vastustamiseen kuin uusiutuvan energian infrastruktuurin rakentamiseen.

»Venäjän kokonaisenergiasta 0,3 prosenttia on uusiutuvaa. Sähköstä noin prosentin osuus», Tynkkynen kertoo.

Tämä nähtiin viimeksi Glasgow’n ilmastokokouksessa, missä Venäjä ilmoitti puoliväkisin pyrkivänsä hiilineutraaliuteen 2060-luvulle mennessä. Tavoite on määrä toteuttaa hiilinieluja lisäämällä, ei hiilipäästöjä vähentämällä. Nielujen lisääminenkin perustuu lähinnä laskentatavan muutokseen, ei hupenevien metsien pinta-alan kasvuun.

»Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa Venäjä puhuu myötäkarvaan, mutta käytännössä se ei ole konkreettisesti pyrkinyt edistämään mitään», Tynkkynen sanoo.

Esteenä on valtaeliitti, joka Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen on rakentunut pitkälti öljy- ja kaasurahojen hallinnan ympärille. Koko Putinin valtarakenne on riippuvainen tuosta rahasta.

Korkea energianhinta on tuottanut Venäjälle tuloja, joiden varassa se on voinut kasvattaa vaikutusvaltaansa ja laajentaa muun muassa hybridi- ja informaatio-operaatioitaan. Euroopan, etenkin ydinvoimasta luopuneen Saksan, riippuvuus venäläisestä kaasusta antaa Putinin Venäjälle vipuvarren, josta se ei ole halukas luopumaan.

Jos Venäjä jää energiasiirtymästä jälkeen, ei se ole ainakaan nykyista turvallisempi naapuri.

Aikaisemmin kaasukauppaa pidettiin Venäjää rauhoittavana elementtinä: Euroopan markkinoiden katsottiin olevan Venäjälle niin tärkeät, että kaupan sujuminen motivoisi sitä yhteistyöhön EU:n kanssa. Kävi päinvastoin: kaasuyhteyksien vuoksi EU ei ole päässyt esimerkiksi sopuun yhteisestä energiapolitiikasta.

Putinin hallinnon näkökulmasta Venäjä ilman öljyrahaa on heikko.

»He eivät pysty näkemään, missä Venäjä voisi olla 10–20 vuoden päästä. Varmasti silloinkin vielä myydään kaasua, mutta mikä sen hinta on tilanteessa, jossa uusiutuva energia on halvempaa», Tynkkynen sanoo.

Yksi Venäjää kiinnostava vaihtoehto on vety, jota se voisi myydä nykyisen putkiston kautta esimerkiksi Saksaan. Eurooppaan kuitenkin kelpaisi mieluiten uusiutuvalla sähköllä tuotettu vety, kun taas Venäjä haluaisi kaupata maakaasulla tai ydinvoimalla tuotettua vetyä.

»Tämä on EU-Venäjä-suhteiden kohtalonkysymys. Haluamme, että Venäjä on mukana uusiutuvan energiainfran rakentamisessa. Mutta on otettava huomioon, että Putinin intresseissä on säilyttää vanha järjestelmä viimeiseen asti.»

Komission kaavailemat hiilitullit ovat jo säikäyttäneet esimerkiksi venäläisiä metalli­teollisuuden toimijoita sopeuttamaan toimintaansa. Tynkkynen näkisi mielellään tullien ulottuvan myös kaasuun ja öljyyn, mutta samalla Venäjälle pitäisi tarjota houkuttelevia mahdollisuuksia myydä Eurooppaan vihreää sähköä.

»Se on turvallisuuspoliittisesti keskeinen kysymys. Jos Venäjä jää energiasiirtymästä jälkeen, ei se ole ainakaan nykyistä turvallisempi naapuri», Tynkkynen sanoo.

Energiasiirtymän vaikutukset öljyvaltioiden ja niiden lähialueiden vakauteen on syytä pitää mielessä, kun EU ja muut maat irtautuvat fossiilisista polttoaineista.

Lue Ulkopolitiikka-lehden 4/2021 laaja teemajuttu: Öljyn jälkeen alkaa kamppailu metalleista. Lue myös samasta numerosta: supersähköverkko yhdistää maailman.