Etiopian keskushallinnon ja Tigrayn kansan vapautusrintama TPLF:n välinen konflikti on käynyt kiivaana paitsi taistelukentällä, myös sosiaalisessa mediassa. Konfliktin osapuolet kannattajineen syyttävät toisiaan vihapuheen ja disinformaation levittämisestä. Sosiaalisen median postaukset ovat toimineet kimmokkeena ainakin yksittäisille väkivaltaisuuksille, ja sosiaalisen median yrityksiä on arvosteltu epäonnistumisista vihapuheen kitkemisessä.
Vaikka kaikki hyödyntävät aktiivisesti digitaalisia viestialustoja, on keskushallinnolla informaatiosodassa suuremmat resurssit. Se on aktiivisesti levittänyt itselleen suotuisaa ja vastapuolta lokaavaa tietoa ja disinformaatiota, sensuroinut epämieluisia lähteitä sekä ajoittain estänyt pääsyn viestialustoille.
Youtube on pullollaan Tigrayn konfliktin eri osapuolia edustavia lähteitä. Kuvankaappaus Tigrai.tv-kanavan videosta.Etiopian kriisi antaa näyttöä siitä, kuinka digitaalisen viestinnän rooli kehittyy konflikteissa.
Sosiaalisesta mediasta ja muista alustoista on tullut yhteiskuntiemme antisankareita. Levittämällä niissä disinformaatiota sekä ulkovallat että maiden sisäiset toimijat voivat edullisesti pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan. Yhteydenpidon lisäksi alustoilla taistellaan yhä laajemmin paitsi siitä, mistä konfliktissa on kyse, myös siitä, mitä todellisessa maailmassa uskotaan tapahtuneen.
Konflikteissa digityökalut auttavat eri toimijoita tiedottamaan konfliktin kulkuun liittyvistä tapahtumista, mobilisoimaan kannatusta omilleen sekä rakentamaan omien poliittisten intressien mukaisia merkityksiä käynnissä olevista kriisitilanteista.
Internetin kattavuuden laajentuminen on avannut autoritaarisille toimijoille uusia mahdollisuuksia seurata ja sortaa opposition toimintaa. Internet-aktivismin sensuroinnin edelläkävijänä kulkee Kiina.
Toisaalta älypuhelimet, verkkoyhteydet ja sosiaalinen media ovat tuoneet uusia viestintämahdollisuuksia erityisesti konfliktien altavastaajille, ei-valtiollisille ryhmille. Esimerkiksi Kamerunin englanninkielistä vähemmistöä koskevassa konfliktissa paikalliset osapuolet ja aktivistit ovat käyttäneet Twitteriä ja muita kanavia kääntääkseen kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen huomion kriisiin.
Aseelliset ryhmät puolestaan rekrytoivat usein suljetuissa viestipalveluissa välttääkseen viranomaisten vastatoimet. Reaaliaikainen informaatiokampanja konfliktin etenemisestä voi onnistuessaan edesauttaa myös aseellista kamppailua. Tämä nähtiin vuonna 2014 Isis-terroristijärjestön Mosulin valtauksessa, jonka kulkuun vaikutti osaltaan ryhmän pelotevoimaa vahvistanut informaatiokampanja.
Protestiliikkeet hyötyvät viestipalveluista: ne voivat tiedottaa toimintatavoistaan, rakentaa laajempaa tukea ja tuoda kokemansa sorron entistä näkyvämmäksi. Nämä kaikki keinot ovat olleet käytössä syksyllä Sudanissa, jossa laaja verkosto demokraattista hallintoa vaativia toimijoita on järjestänyt mielenosoituksia ja pitänyt kansainvälistä huomiota yllä vastustaessaan sotilasvallankaappausta.
On silti yliampuvaa sanoa, että viestinnän kehitys selittäisi viimeisten kymmenen vuoden aikana merkittävästi lisääntyneitä protestiliikkeitä. Viestintäkanavat voivat olla avuksi liikkeille, mutta ne eivät yksin sytytä konflikteja tai määritä niiden onnistumista.
Välineet eivät liioin luo uusia juurisyitä konflikteille tai vähennä esimerkiksi aiempien väkivaltaisuuksien ja yhteiskuntien sisäisen eriarvoisuuden merkitystä konfliktien synnyssä. Sosiaalinen media voi kuitenkin vahvistaa varsinkin erilaisten vääryyksien kokemusta, mikä voi nopeuttaa ja syventää jakolinjoja.
Kilpailevat tarinat vastakkainasettelun taustoista ja merkityksistä ovat aina kuuluneet konflikteihin, ja disinformaatiota on levitetty jo kauan ennen digiaikaa. Digitalisoituminen vaikuttaakin propagandataisteluun kolmella tavalla: voimistamalla nopeutta, laajuutta ja disinformaation laatua.
Jännitteisessä tilanteessa väkivaltaan tahallisesti tai tahattomasti lietsovat viestit voivat synnyttää nopeita reaktioketjuja. Se haastaa niin konfliktien osapuolet kuin rauhanvälittäjät reagoimaan entistä nopeammin.
Propagandan tuottamiseen voi osallistua yhä kirjavampi joukko toimijoita. Tämä kasvattaa erilaisten »spoilereiden» mahdollisuuksia pyrkiä vesittämään rauhanprosesseja. Tulitauon neuvotteleminen – ja siinä pysyminen – voi olla yhä vaikeampaa, kun kuka tahansa neuvottelupöydässä tai sen ulkopuolella voi jatkaa väkivaltaan yllyttämistä tai levittää disinformaatiota sosiaalisessa mediassa.
Kuvien ja videoiden manipulointiteknologioiden kehittyessä ja yleistyessä käy yhä vaikeammaksi erottaa deepfake-sisältöjä aidoista materiaaleista. Tekaistu video poliittisesta johtajasta lietsomassa väkivaltaa voi levitä laajalle ja pahentaa tilannetta, vaikka se paljastettaisiin nopeasti valheelliseksi. Konfliktin osapuolet voivat myös pitää kiinni ääripositioistaan ja olla tunnustamatta toistensa kokemuksia leimaamalla nämä disinformaatioksi. Merkkejä tästä voi nähdä esimerkiksi Etiopiassa.
Erilaisten todellisuuksien rakentaminen digitaalisesti vaikeuttaa lopulta myös riippumattomien ja uskottavien konfliktianalyysien tuottamista ja siten vaarantaa ratkaisumahdollisuuksien löytämisen.
Antisankarin viitan alta löytyy kuitenkin keinoja myös väkivallan ennaltaehkäisyyn. Keräämällä ja analysoimalla digitaalisia tietomassoja tutkimusryhmät ja esimerkiksi EU voivat kehittää konfliktien ja muiden kriisien ennakointi- ja varhaisvaroitusjärjestelmiä.
Digitaaliset alustat ovat lopulta välineitä kommunikoinnille ja sellaisina äärimmäisen hyödyllisiä myös yhteiskuntasopimuksia ja -rauhaa vankistavalle toiminnalle. Teknologian valjastaminen rauhantyöhön vaatii kuitenkin eri sektorien välistä yhteistyötä ja mittavia investointeja tapoihin käyttää näitä välineitä väkivaltaisen eskalaation ennaltaehkäisyyn ja konfliktien rauhanomaiseen selvittämiseen.
Kirjoittaja on konflikteihin erikoistunut tutkijatohtori Ulkopoliittisessa instituutissa.
Lue lisää myös sotilaallisten interventioiden tulevaisuudesta: Ranska toistaa vanhoja virheitä Sahelissa – Kynnys uusiin interventioihin on korkealla.
