Euroopan unionin suhteet Venäjään ja Kiinaan ovat viime vuosina heikentyneet radikaalisti. Ukrainan sota on vienyt pohjan lännen Venäjä-yhteistyöltä kokonaan ja asemoinut Kiinan entistä vankemmin länsikriittiseen rintamaan.
Kiinan tiukan koronapolitiikan vuoksi diplomaattinen, taloudellinen ja tieteellinen yhteistyö lännen ja Kiinan välillä on ollut vähäistä, mikä osaltaan edistää Xi Jinpingin tavoitetta vähentää maan riippuvuutta lännestä.
Kylmän sodan asetelmia muistuttava idän ja lännen pitkäaikainen kahtiajako vaikuttaa hyvin mahdolliselta. Blokkiutuminen ei ole kuitenkaan kenenkään etujen mukaista: globaalin maailman merkittävimmät haasteet, kuten ilmastonmuutos, luontokato ja terveysturvallisuus, voidaan ratkaista vain laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä.
Kun Ukrainaan lopulta saadaan rauha, EU:n on väistämättä rakennettava suhteitaan Venäjään ja Kiinaan uudelleen. On löydettävä jaettu arvopohja, jolle tulevaisuuden diplomatia voidaan rakentaa – ja joka antaa moraalista selkärankaa vääjäämättä uudelleen käynnistyvälle talousyhteistyölle.
EU:n korostama oikeusvaltioperiaate ei valitettavasti pohjaksi kelpaa, sillä Venäjä ja Kiina eivät vaali demokratiaan ja ihmisoikeuksiin nojaavaa liberaalia maailmanjärjestystä.
Vaihtoehdoksi jää ilmastovastuu – ainoa yleismaailmallinen normi, johon itä ja länsi voivat omista lähtökohdistaan sitoutua myös reaalipolitiikan maailmassa.
EU on jo vuosia pyrkinyt profiloitumaan ilmastojohtajaksi kantaakseen historiallisen vastuunsa ja vastatakseen kasvavaan paineeseen kansalaisten suunnalta. Kiinaa puolestaan motivoi ilmastokriisin aiheuttama uhka maan yhteiskunnalliselle vakaudelle ja siten kommunistisen puolueen vallassa pysymiselle. Venäjälle ilmastoyhteistyö tarjoaa luultavasti ainoan mahdollisen väylän rakentaa uudelleen suhteitaan Eurooppaan.
Käytännössä ilmastovastuun normin nostaminen EU:n idänpolitiikan ohjenuoraksi olisi siis pragmaattinen ratkaisu. Samalla se osoittaisi, että EU kykenee uudistumaan aikana, jota määrittää maapallon resurssien rajallisuus ja irtautuminen Eurooppa-keskeisestä ajattelusta. Ensimmäistä kertaa ilmastokysymys nostettaisiin samaan kategoriaan demokratian vaalimisen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen kanssa.
Venäjälle ilmastoyhteistyö tarjoaa luultavasti ainoan väylän rakentaa uudelleen suhteitaan Eurooppaan.
Ajatus ilmastovastuun normista EU:n uuden idänpolitiikan johtoajatuksena on radikaali, mutta ei utopistinen. Viime vuosina ilmastovastuun korostaminen ja edistäminen on jo toiminut yhteen kokoavana voimana kiistakumppanienkin välillä.
Kauppasotaa käyvien Kiinan ja Yhdysvaltojen Glasgow’n ilmastokokouksessa antama lupaus tehostaa päästöleikkauksia herätti laajaa huomiota viime marraskuussa. Tämä kehitys todennäköisesti jatkuu, vaikka Kiina ilmoittikin kahdenvälisen ilmastoyhteistyön keskeyttämisestä heti demokraattijohtaja Nancy Pelosin Taiwanin vierailun jälkeen: Kiinassa ymmärretään päätöksen vahingoittavan myös sen omia kansallisia intressejä.
Kiina, Japani ja Etelä-Korea ovat toistuvasti korostaneet keskinäistä ilmastoyhteistyötään maiden välisistä jännitteistä huolimatta. Lisäksi Brics-maat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka tekivät Kiinan johdolla toukokuussa ensimmäisen ilmastovastuuseen liittyvän julkilausumansa, jossa painotetaan monenkeskisen yhteistyön ja konkreettisten tekojen merkitystä ilmaston kuumenemisen ehkäisyssä.
Myös strategista painoarvoaan kasvattava Arktis toimii inspiraation lähteenä EU:lle. Muusta maailmasta poiketen ilmastovastuu muodosti pohjan kylmän sodan jälkeiselle arktiselle politiikalle aina Venäjän helmikuiseen hyökkäykseen asti.
Sota Ukrainassa on kuitenkin pitkälti pysäyttänyt Arktisen neuvoston toiminnan ja kutistanut alueellisen yhteistyön seitsemän maan väliseksi. Tutkijat ja diplomaatit miettivät kuumeisesti tapoja avata uudelleen arktinen yhteistyö Venäjän kanssa. Tavoitteena on säilyttää Arktiksen asema näyttämönä, jolla itä ja länsi voivat kohdata matalalla kynnyksellä ja ottaa ensimmäisiä askeleita kohti jännitteiden purkamista.
Venäjän naapurimaana Suomella on perinteisesti ollut aktiivinen rooli EU:n idänpolitiikan rakentamisessa. Esimerkiksi EU:n, Venäjän, Islannin ja Norjan Pohjoinen ulottuvuus -yhteistyö käynnistyi Suomen aloitteesta.
Lisäksi Sanna Marinin hallitus on nostanut kunnianhimoisen ilmastopolitiikan yhdeksi päätavoitteistaan. Suomen hallitus voisi pyrkiä nostamaan ilmastovastuun normia EU:n uuden idänpolitiikan keskiöön ja siten elvyttämään laajempaa idän ja lännen välistä dialogia – sitten kun sen aika on.
Suomen Nato-jäsenyyden on spekuloitu murentavan imagoamme rauhanvälittäjänä ja leikkaavan diplomaattista liikkumatilaamme sekä Venäjän että Kiinan suuntaan.
Suomi voi silti toimia sillanrakentajana idän ja lännen välillä. Parhaimmillaan tämä myös edistää toimivien Suomi–Venäjä-suhteiden jälleenrakentamista, joka itsessään lienee Venäjänkin intresseissä.
Toisin kuin Kiinalle, Venäjälle pitkän yhteisen rajan jakava naapurimaa Suomi ei koskaan tule näyttäytymään vain yhtenä pienenä Nato-maana muiden joukossa.
