Moskovan kansainvälinen turvallisuuskonferenssi toimi tänä vuonna Venäjän liittolaispolitiikan näyttämönä. Konferenssin puhujakorokkeella esiteltiin huhtikuussa muun muassa Venäjän Syyria-operaation tuloksia ja kuultiin näkemyksiä »globaalista turvallisuudesta moninapaisessa maailmassa».
Venäjän politiikan »käännettä itään» alleviivasivat Kiinan vastikään valitun puolustusministerin ensi vierailu Moskovaan sekä Intian, Indonesian, Singaporen, Vietnamin ja monien muiden Kauko-idän maiden puheenvuorot. Harvalukuisia länsimaisia vieraita ei Punaisen Ristin edustajaa lukuun ottamatta päästetty lainkaan konferenssin päänäyttämölle. Epäilystä ei kuitenkaan jäänyt siitä, kenelle Venäjän pääviestit oli suunnattu.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov korosti puheessaan, että ihmiskunnan turvallisen ja vauraan tulevaisuuden nimissä olisi luovuttava »fobioista, stereotypioista, opportunistisista erimielisyyksistä, imperialistisista ja uuskolonialistisista pyrkimyksistä ja opittava kunnioittamaan toisten etuja ja tekemään yhteistyötä».
Kansainvälisten suhteiden »demokratisoitumisen» tiellä ovat kuitenkin »Washington ja sen liittolaiset», jotka eivät puolustusministeri Sergei Šoigun mukaan ole »valmiita dialogiin». Osa heistä yrittää aktiivisesti estää »vanhan maailmanjärjestyksen» muutoksen, muotoili ulkomaantiedustelun johtaja Sergei Naryškin.
Venäjän visiossa uusi maailmanjärjestys perustuu »tasavertaisen ja jakamattoman» turvallisuuden varaan. Tällä juhlapuheiden vakiofraasilla viitataan kolmen alueellisen keskittymän – euroatlanttisen alueen, Euraasian ja Kauko-idän – vahvaan rooliin maailmanpolitiikassa.
Venäjän markkinoimaa visiota »tasavertaisesta maailmasta» tervehdittiin turvallisuuskonferenssissa kohteliain aplodein. Venäjän liittolaispolitiikan tulevaisuuden kannalta merkillepantava oli Kiinan puolustusministerin puhe. Siinä ministeri ei suinkaan asettanut Kiinaa maailmanjärjestyksen muutosajuriksi. Kiina ilmoitti puolustavansa strategista tasapainoa ja ilmaisi huolensa protektionismin ja unilateralismin kasvusta.
Lisäksi Kiina viittasi Venäjän tapaan valtioiden itsemääräämisoikeuden ja suvereniteetin loukkaamattomuuteen. Kiinan aktiivista toimijuutta maailmanpolitiikassa korostaneet sanavalinnat sopivat Venäjän vision raameihin, mutta osoittivat, ettei Kiina tarvitse vetoapua Venäjältä. Näin vieras onnistui kiteyttämään Venäjän toiveen »tasavertaisesta» maailmanjärjestyksestä. Epäselväksi tosin jäi, oliko viesti isäntien mieliin.