Kun ajat kovenee, huumori paranee», totesi ystäväni hiljattain. Jos tähän on uskominen, näyttää meille humoristeille koittavan herkulliset ajat.
Tottahan se on, että viime aikoina esimerkiksi kotimaassa hallituksen leikkauspolitiikan ansiosta nettimeemien virta on kasvanut. Maailmanpolitiikassa todellisuus näyttää lähenevän satiiria, kun huumorilehti Onion ehti »uutisoida» Yhdysvaltojen lepyttelevän Iran-ydinsovun pillastuttamaa Israelia tarjoamalla tälle ohjuksia. Pian paljastui, että näin oli myös oikeasti tehty.
Maailmanpolitiikassa voi ja saa nauraa mille tahansa. On kuitenkin tärkeää pysähtyä miettimään, millaista maailmaa nauru tuottaa. Pönkittääkö se olemassa olevia valtarakenteita ja alistussuhteita vai haastaako se niitä?
Omana ohjenuoranani on, että huumori on hyvää silloin, kun se on hauskaa, ja että omille jutuille nauraminen on aivan parasta.
Omille jutuille nauraminen paljastaa väistämättä jotain myös omista eettis-poliittisista arvoista. Naurattavatko omat jutut enemmän silloin kun nauru suuntautuu valtahierarkiassa ylös- vai alaspäin? Itse näen naurun potentiaalin juuri valtarakenteiden ja epätasa-arvon purkajana.
Nauru on parhaimmillaan, kun se kumpuaa radikaalista hauskuudesta. Radikaalia hauskuutta on sellainen, joka paljastaa vallan paikkoja, joihin olemme arjessa niin turtuneita, että emme niitä näe.
Miespaneelit ovat hyvä esimerkki tästä: ilmiö, joka on ollut jokaisen havaittavissa mutta josta vain pienet piirit ovat kriittisesti keskustelleet. Tarvittiin humoristinen väliintulo ennen kuin asia sai laajaa huomiota.
Radikaalin hauskuuden näkökulmasta uskottavuuden kapeat rajat ovat sitä, mikä naurattaa.
On kyseessä sitten valtiomies tai asiantuntija, mielikuviimme piirtyy vakava keski-ikäinen, valkoihoinen pukumies. Karhulla ilman paitaa ratsastava Putin naurattaa, koska siinä maskuliinisuus pullistuu yli rajojen. Länsimaisesta näkökulmasta valtiomiehen tulisi olla hillityn miehekäs.
Kiristyvässä maailmanpoliittisessa tilanteessa meemit machoilevasta Putinista eivät välttämättä pura valtioiden välisiä valtasuhteita. Mutta paljastaessaan maskuliinisuuden kapeat rajat meemit asettavat naurunalaiseksi itse maailmanpolitiikan, jossa uskottavuus rakentuu stereotyyppisen ja kapean maskuliinisuuden varaan.
Kirjoittaja on feministi, taitelija ja kansainvälisen politiikan tutkija. Hänen miehistä koostuvia paneeleita kuvaava bloginsa nousi keväällä kansainväliseen maineeseen esimerkiksi BBC:n ja Timen uutisissa.
