Katajanokka uinuu seesteisenä sydänkesän auringossa. Hiljaista on myös ulkoministeriön päärakennuksessa Merikasarmilla, sillä virkamiehet ovat kaikonneet lomilleen. Yksi tuttu hahmo talon käytäviä kuitenkin tallustaa: ulkoministeri Timo Soini on paikalla ja ottaa vastaan toisen kerroksen valoisassa työhuoneessaan.
Ulkoasiainhallinnon uusi päällysmies on rauhallisen hyväntuulinen, vaikka usealla suunnalla tyrskyää: kreikkalainen ruletti pyörii poikkeuksellisen kovin panoksin, terrorijärjestöt ovat laittaneet suuren osan arabimaailmasta polvilleen ja Välimeren pakolaistilanne alkaa muistuttaa kansainvaelluksia. Lisäksi on Ukraina: Euroopassa soditaan.
»Maailman taivaanranta on utuinen. Tilanne ei näytä kovin stabiililta millään tavalla. Tällä hetkellä on monia potentiaalisia konfliktipesäkkeitä», Soini sanoo.
Hän mainitsee Kiinan voimistuvan sotilaallisen toiminnan Etelä-Kiinan merellä sekä Kreikan mahdollisen romahduksen ja sen heijastusvaikutukset Balkanille.
Kesällä Kreikan lopullinen romahdus oli lähellä. Soini perustelee Suomen äärimmäisen tiukkaa Kreikka-linjaa helleenien omalla vastuuttomuudella.
»Syriza voitti vaalit aivan poskettomilla lupauksilla, ja puolueen talouspolitiikka on todella räikeän epärealistista. Sitten kreikkalaiset pitivät kansanäänestyksen ja sanoivat, että sen perusteella suomalaisten pitää maksaa heidän vaalilupauksensa. Ei ikimaailmassa.»
Kreikka päätettiin pitää euroalueen tekohengityksessä ankarin ehdoin, mikä oli sekin perussuomalaisille lähestulkoon hallituskysymys. Soinin mukaan pahimmat Kreikka-skenaariot kuvastavat yleisemminkin sitä, mistä turvallisuusuhat nykyään tulevat.
»Ennen suurimpana uhkana pidettiin vahvoja valtioita. Nyt suurin uhka ovat heikot, hajoavat valtiot. Konflikti tulee ennemmin niistä kuin jonkun vahvan valtion aggressiosta, vaikka voi toki olla yksittäisiä poikkeuksia», hän sanoo. Esimerkkinä romahtaneesta valtiosta hän mainitsee Libyan.
Ennen suurimpana uhkana pidettiin vahvoja valtioita. Nyt suurin uhka ovat heikot, hajoavat valtiot.
Epävarmassa maailmassa kansainvälinen aktiivisuus on Soinin mukaan Suomen ainoa keino käyttää vaikutusvaltaansa.
»Se tarkoittaa kaikkia järjestöjä, missä Suomi on mukana, ja kaikissa pitää olla mukana. Suomen paras käyntikortti maailmalla on toimia itse moraalisesti kestävällä tavalla. Se ei tarkoita saarnaamista, mutta se tarkoittaa osallistumista.»
Osallistumisessa riittää vielä petrattavaa, sillä Suomi sai maailmalla ainakin hetkellisesti vastarannankiisken maineen äkkijyrkästä Kreikka-kannastaan. Entä kuinka hyvin Suomi osallistuu jatkossa kansainvälisten kysymysten ratkaisemiseen, kun uusi hallitus leikkaa kehitysyhteistyötä rankalla kädellä?
»Jos Suomessa tehdään leikkauksia, niin ei kehitysapu voi olla mikään erillinen saareke, missä niitä ei tehdä», Soini perustelee.
Hän ei mainitse, että kehitysyhteistyöstä leikataan suhteessa paljon enemmän kuin monilta muilta sektoreilta. Varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoja vähennetään valtion talousarvioehdotuksen mukaan ensi vuodelle suunnitellusta 815 miljoonasta eurosta 39 prosenttia 498 miljoonaan euroon. Soinin mukaan leikkausten merkitystä on liioiteltu.
»Sehän on ihan kummallinen ajatus, että jos Suomi leikkaa muutaman kymmenen miljoonaa, että sillä olisi estetty suuret katastrofit», hän kuittaa yksittäisiin avustuskohteisiin viitaten.
Yksi tapa kantaa globaalia vastuuta on maahanmuuttajien vastaanottaminen. Soini sanoo hyväksyvänsä mukisematta Suomen vastaanottamat noin tuhat kiintiöpakolaista, mutta »elintasosiirtolaisuuteen» hän sanoo suhtautuvansa kriittisemmin.
Turvapaikanhakijoiden hieman nykyistä tasaisempi jakaminen ympäri Eurooppaa – josta EU-maat saivat vaivoin päätettyä heinäkuussa – on Soinin mukaan »kohtalokas ja paha virhe».
»Se on suora kutsu, että kun vain tänne pääsette, niin sitten asiat hoituvat», hän sanoo. Vastaanottajamaita hän sen sijaan suostuisi tukemaan.
»Eihän se tietenkään ole hyväksyttävää, että ihmiset hukkuvat Välimereen. Ei sitä kukaan halua. Siihen olen valmis, että autamme niitä maita, joihin ihmisiä tulee, kuten vaikka Italiaa tai Kreikkaa.»
Kiinnostuksensa ulkopolitiikkaan Soini kertoo heränneen jo 1980-luvulla, kun hänet laitettiin englannintaitoisena hoitamaan perussuomalaisten edeltäjän Suomen Maaseudun Puolueen SMP:n kansainvälisiä asioita.
»Pääsin jo parikymppisenä poliittisten delegaattien YK-valtuuskuntaan, kansainvälisten kehityskysymysten neuvotteluvaltuuskuntaan ja muihin tällaisiin. Olen vanhastaan aika kansainvälinen tyyppi.»
Kansainvälisyys näkyy esimerkiksi siinä, että Soini ilmoittaa kannattavansa TTIP-sopimusta, joka vapauttaisi EU:n ja Yhdysvaltain välistä kauppaa ja investointeja.
Kriitikoiden mukaan sopimukseen sisältyvä riitojenratkaisumenettely siirtäisi valtaa kansallisvaltioilta suuryrityksille. Soini sanoo ratkaisevansa lopullisen kantansa neuvottelutuloksen mukaan, mutta hänen mukaansa on joka tapauksessa parempi vaikuttaa itse kansainvälisiin sääntöihin kuin antaa muiden tehdä se.
»Sopimus tulee ennemmin tai myöhemmin. Jos sitä ei synny Euroopan ja Yhdysvaltain välillä, niin se syntyy Yhdysvaltain ja Tyynenmeren maiden välillä. Jos me emme ole mukana muovaamassa maailmankaupan standardeja, niin ajan oloon joudumme sopeutumaan muiden laatimiin sääntöihin», Soini sanoo.
»Suomi ei pärjää ilman kansainvälistä kauppaa, sillä leipämme on palasina maailmalla. Ja mitä enemmän maailmassa on sääntöperustaista toimintaa, sitä paremmin pärjäämme. Ainoa tapa, miten Suomi pystyy tässä asiassa vaikuttamaan, on EU:n kautta.»
On hieman hullunkurista kuulla pisteliäästä EU-kritiikistään tunnetun poliitikon painottavan unionin roolia Suomen kansainvälisessä toiminnassa. Tuore ulkoministeri puhuu yhteisestä Euroopasta välillä jopa korostetun lämpimään sävyyn, mutta sanoo unionin fokuksen olevan tällä hetkellä väärä.
»EU:n voimavarat menevät tällä hetkellä aika pahasti toisarvoisiin asioihin, sillä viiden viime vuoden ajan kysymys on ollut jatkuvasta kriisinhallinnasta. Euroopan parhaat aivot miettivät, miten tätä tölkkiä potkitaan katua eteenpäin. Kukaan ei pohdi tai näkyvästi edistä esimerkiksi digitaalisia sisämarkkinoita, vapaata kilpailua, työllisyyttä ja talouskasvua.»
Onko tästä tulkittavissa, että Soini kannattaa jopa lisäintegraatiota ongelmien ratkaisemiseksi?
»Meillä on aivan hyvät olemassa olevat puitteet, kunhan niitä vain käytetään. Syvempi integraatio merkitsisi verotusoikeutta ja finanssipolitiikan yhdistämistä, ja sitä minä en hyväksy», hän toppuuttelee.
EU:n tulevaisuutta syvällisemmin pohtiessaan Soini nostaa esiin erityisesti yhden jakolinjan, jonka syvenemistä hän pelkää.
»Näen suurimpana uhkana euromaiden ja muiden EU-maiden välisen juovan kasvamisen ja eriytymisen. Tästä vallanjaosta voi tulla ennen pitkää suuri jakolinja pohjoisen ja etelän, protestanttisen ja katolisen ja muiden rinnalle.»
»On selvää, että euromailla on suhteessa suurempi vaikutusvalta, mutta ne maksavat siitä myös kovaa hintaa suoralla rahalla. Miten käy niiden maiden vaikutusvallan, jotka eivät pysty kuulumaan tai halua kuulua euroon?»
Soinin mukaan unionin tulisikin kuroa tätä jakolinjaa umpeen ja pohtia suhtautumistaan eriasteiseen integraatioon.
»Pitääkö EU:n hyväksyä, että on integraation eri asteita? Voiko joku maa liikkua syvemmän ja joku toinen vähäisemmän integraation suuntaan», hän kysyy ja painottaa, että kunkin maan tulisi saada tehdä itse omat ratkaisunsa.
Yksi asia, jossa EU on Soinin mukaan selvästi epäonnistunut, on vuonna 2009 käynnistetty itäisen kumppanuuden ohjelma. Keskusteluyhteys Venäjän kanssa ei toiminut niin kuin olisi pitänyt, ja siinä oli hänen mukaansa oma roolinsa kovina Venäjä-kriitikkoina tunnetuilla Ruotsin ja Puolan entisillä ulkoministereillä Carl Bildtillä ja Radosław Sikorskilla.
»He olivat aika aggressiivisia, ja dialogi oli vähän puutteellista. Ei se kuitenkaan voi olla mikään oikeutus väkivallalle», Soini viittaa Ukrainan sotaan.
Vaikka viime kesän ja talven kaltaisia suurtaisteluita ei ole viime aikoina nähty, Ukrainan haurasta tulitaukoa rikotaan silti jatkuvasti uusilla sotatoimilla, ja ihmisiä kuolee. Soinin mukaan Venäjällä on Ukrainassa poikkeuksellisen paljon pelissä.
»Ukraina on Venäjälle todella tärkeä, ja maa on historiallisesti ollut laajassa mielessä ikään kuin osa Venäjää. Samalla täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Ukraina on itsenäinen ja suvereeni valtio, jolla pitää olla oikeus valita omat turvallisuus- ja kauppapoliittiset ratkaisunsa.»
Ukrainan lännettymismahdollisuudetkaan eivät tosin näytä kovin hyviltä.
»Maan taloustilanne ja korruptio ovat surkealla tolalla. Eihän Ukraina tule olemaan missään EU- tai Nato-kunnossa lähimpiin kymmeniin vuosiin», Soini huomauttaa.
Kaikki ovat tietävinään minun Nato-kantani, mutta voin sanoa, etten tiedä sitä itsekään.
Venäjän ja lännen suhteiden kiristyminen on väistämättä vaikuttanut myös Suomen idänsuhteisiin. Uusi ulkopoliittinen johto joutui heti tositoimiin, kun sen piti päättää, tehdäänkö Helsinkiin Etyjin parlamentaariseen yleiskokoukseen pyrkineiden venäläiskansanedustajien matkustuskieltoihin poikkeus.
»Siinä oli ratkaisupakko. Sitten kun päätettiin näin, niin huuto on ollut kova. Jos olisi ratkaissut toisin päin, niin olisi ollut rintamakarkuri ja yhteisen pakotepolitiikan pettäjä. Ei saanut valita, tuleeko hudaa, vaan kummalta puolelta sitä tulee», Soini perustelee lännen leirissä pysymistä.
Soini korostaa, että päätös tehtiin koko ulkopoliittisen johdon eli hallituksen avainministerien ja tasavallan presidentin kesken. Presidentti Sauli Niinistö on julkisestikin ilmaissut tyytymättömyyttään siihen, että sotku kaatui valtiojohdon syliin viime hetkellä.
»Se oli hankala ja vaikea päätös. Mutta silloin, kun pakotteet ovat voimassa, niitä on syytä noudattaa, koska muuten ne menettävät merkityksensä. Krimin miehitys oli kansainvälisen oikeuden vastainen toimi, ja siitä koko tämä problematiikka lähti liikkeelle», Soini sanoo.
Ulkopoliittisen suursäätilan viileneminen näkyy myös Suomen turvallisuuspolitiikan laajempana uudelleenarviointina. Vastoin yleistä leikkauslinjaansa uusi hallitus korottaa puolustusmäärärahoja ja tekee lisäksi niin puolustuspoliittisen kuin ulko- ja turvallisuuspoliittisenkin selvityksen. Jälkimmäiseen sisältyy myös Nato-selvitys.
»Nämä selvitykset ovat hyvin tärkeitä, ja ne tehdään myös aika nopeasti. Valmista tulee ehkä jo ensi keväänä, ensi vuoden aikana joka tapauksessa», Soini lupailee.
»Suomen yleinen turvallisuustilannehan on hyvä, ei meitä uhkaa sotilaallisesti tällä hetkellä kukaan. Nyt käydään pohdinnat siitä, ovatko vanhat opit riittäviä vai tarvitaanko jotain uutta.»
Uusi ulkoministeri nauttii oltavistaan Merikasarmilla. Työhuoneen ikkunoista avautuu näkymä Katajanokan jäänmurtajille ja merelle.Jollain uudella Soinin voisi kuvitella viittaavan jäsenyyteen sotilasliitto Natossa. Uuden ulkoministerin on ounasteltu kannattavan sotilasliiton jäsenyyttä, mutta pidättäytyvän sanomasta sitä ääneen, koska perussuomalaisten kannattajat eivät keskimäärin lämpene idealle. Tälläkin kertaa hän asettelee sanansa tarkasti.
»Tiedät kysyessäkin, etten vastaa tuohon sillä lailla, että saisit siihen selvää kantaa, koska minulla ei ole selvää kantaa. Kaikki ovat tietävinään minun Nato-kantani, mutta voin sanoa, etten tiedä sitä itsekään.»
Samaan hengenvetoon Soini sanoo pitävänsä positiivisena, että hallitusohjelmassa ei tällä kertaa suljettu pois Nato-jäsenyyden hakemista toisin kuin viime kerralla.
»On aika epätodennäköistä, että tällä hallituskaudella tulisi polttavaa tarvetta tehdä päätös suuntaan tai toiseen, mutta mielestäni ei ole viisasta hukata sitä toleranssia ja liikkumavaraa, joka meillä on. Eli ovi tai ainakin räppänä on syytä pitää auki.»
»Naton yhteistyörakenteissa kannattaa olla mukana, koska niistä on hyötyä meidän suorituskykyjemme ja tiedonsaantimme kannalta. Emme me ole täällä mikään itsenäinen saareke.»
Soini kuvailee Suomen olevan Naton suhteen »nokka ja pyrstö -tilanteessa»: rauhan aikana ei ole tarvetta liittyä, kriisitilanteessa liittyminen ei ole mahdollista.
»Joudumme tasapainoilemaan näiden välillä. Eikä se ole myöskään mikään ilmoitusmenettely, jos sinne haluaa. Se edellyttää hakemusta ja Nato-maiden yksimielistä päätöstä.»
Soinin mukaan kuvio muuttuisi merkittävästi, jos Ruotsi päättäisi hakea sotilasliiton jäsenyyttä. Hän toistaa presidentti Niinistönkin mainitseman nyrkkisäännön, jonka mukaan Ruotsin kanssa on sovittu, että kumpikaan ei yllätä toista Nato-kysymyksessä. Sitä Soini ei suoraan kommentoi, voisiko Suomi jäädä Naton ulkopuolelle, jos Ruotsi päättäisi liittyä.
»En sano muuta kuin että se olisi otettavahuomioon. Siihen en sano mitään, mitä se merkitsisi.»
Ei niin voi ajatella, että Suomi ja Ruotsi alkaisivat huolehtia Baltiasta.
Nato-jäsenyys on ristiriitainen kysymys, mutta puolustusyhteistyöllä Ruotsin kanssa on Suomessa laaja kannatus. Niinpä myös Soini suitsuttaa sitä avoimesti.
»Yhteistyössä on varaa mennä vielä syvemmälle. Yhdessä Suomesta ja Ruotsista syntyy jo sellainen vaikutelma, ettei sitä voi olankohautuksella ohittaa. Mutta ei niin voi ajatella, että Suomi ja Ruotsi alkaisivat yhdessä huolehtia mistään muusta, esimerkiksi Baltiasta. Se on Naton tehtävä.»
Mahdollista sodanajan yhteistyötä Ruotsin kanssa Soini ei kommentoi.
»En lähde spekuloimaan sodalla. Minä haluan, että ei tule sotaa.»
Yksi suuri kysymys koko maanosan kannalta on Venäjän asema Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa. Soinin mukaan se on sikäli hankala asia, että ilman Venäjän mukanaoloa lopullista turvallisuutta ei voi olla.
»Venäjä on ydinasevaltio. Sen kanssa pitää olla jatkuvasti dialogissa ja sen näkemyksiä pitää ottaa huomioon. Eristäminen ei ole hyvä, eikä se, jos Venäjä eristää itse itsensä», Soini sanoo.
Hänen mukaansa länsi teki Syyrian tapauksessa virheen, kun Venäjän vaikutusvalta presidentti Bašar al-Assadiin jätettiin hyödyntämättä. Soini painottaa yhteistyötä Venäjän kanssa.
»Täytyy uskoa, että Venäjä ja Eurooppa voivat lähentyä. En halua uskoa, että välirikko on lopullinen. Yhdessä Venäjästä ja Euroopasta olisi aika isoonkin rooliin.»
Ukrainassa ei kuitenkaan ole ratkaisua näköpiirissä. Mahdollisia leimahduspisteitälöytyy muualtakin: Soini luettelee jäätyneet konfliktit Vuoristo-Karabahissa, Etelä-Ossetiassa, Abhasiassa ja Transnistriassa.
»Jossain siellä taustalla kangastelee myös Kosovon ratkaisu, joka on ollut Venäjälle ja Serbialle tosi kipeä», hän pohtii.
Yhdysvaltain kansainvälisen roolin Soini arvioi jatkossa mahdollisesti pienentyvän.
»Yhdysvallat on vahva, mutta mihin suuntaan se kääntyy? Haluaako se olla kansainvälisesti aktiivinen toimija vai ei? Afganistanin ja Irakin miestappiot vähän osoittavat, että välttämättä ei.»
Paljon ratkeaa ensi vuoden presidentinvaaleissa. Soini pitää Hillary Clintonin valintaa demokraattien ehdokkaaksi kohtalaisen varmana. Republikaanien puolella asetelma on vivahteikkaampi.
»Republikaaneilla on ollut hyvä menestys sekä senaatissa että edustajainhuoneessa. Hyvällä ehdokkaalla on voittomahdollisuus, jos hän pystyy yhdistämään kentän», Soini aprikoi.
Maailman kriisialttius saattaa Soinin mukaan olla merkki siirtymisestä sellaiseen aikaan, jossa sopimukset merkitsevät aiempaa vähemmän.
»Aiemmin on ajateltu, että tehdään sopimus ja se pitää iäti. Luulen, että tämä on vähän muuttunut. Ikuisia, pysyviä totuuksia on vähemmän kuin kuvittelemme.»
Totuuden hämärtäminen ja omien sääntöjen luominen ovat ainakin Venäjän ja Kiinan työkalupakeissa ahkerassa käytössä. Onko aika ajamassa ohi Suomen kaltaisista sääntömääräiseen maailmanjärjestykseen luottavista pienistä kansallisvaltioista?
»Kyllä se kertoo jostain, että emme onnistuneet pääsemään YK:n turvallisuusneuvostoon, ja nyt Ruotsia uhkaa sama kohtalo. Onko meillä liikaa opettajan asennetta ja sellaista ajatusta, että kaikki haluavat välttämättä samanlaisen järjestelmän kuin me? Eivät kaikki halua, vaikka minun mielestäni Pohjoismaat ovatkin parasta kolkkaa maailmassa.»
YK on saanut viime vuosina osakseen kovaakin kritiikkiä: järjestelmää sanotaan tehottomaksi ja turvallisuusneuvostoa toimintakyvyttömäksi. Soini yhtyy kritiikkiin, muttei heitä kansainvälisen yhteistyön kirvestä kaivoon.
»Haluaisin kyllä uskoa YK:hon, mutta tulokset eivät ole olleet parhaita mahdollisia. Varsinaiseen maailmanhallitukseen en usko, se on liian pitkälle mennyt utopia. Mutta maapallon laajuiseen yhteistyöhön uskon kyllä, ja se voi ehkä pohjautua alueelliseen yhteistyöhön», Soini sanoo ja mainitsee EU:n lisäksi Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö Aseanin sekä Pohjois-Amerikan Naftan.
Timo Soini on kulkenut pitkän tien Suomen valtiollisen elämän eturiviin. Kevään eduskuntavaalien jälkeen koitti viimein hänen rakentamansa puolueen vuoro astua maan hallitukseen pitkän oppositiotaipaleen jälkeen. Samalla Soini pääsi asettelemaan uran kruunua päähänsä.
»Aika harva ihminen pääsee sellaiseen tilanteeseen, että saa valita valtiovarainministeriön ja ulkoministeriön välillä. Minulla oli sellainen hetki, ja valitsin sen minkä halusin», hän myhäilee.
»Tämä on hyvä jatkumo sille, mihin olen suuntautunut oikeastaan siitä lähtien kun lähdin europarlamenttiin vuonna 2009. Se oli iso päätös, koska puolue oli silloin vielä vähän nupullaan.»
Brysselistä Soini palasi vuoden 2011 jytkyvoiton jälkeen eduskuntaan ja ulkoasiainvaliokunnan johtoon. Hän suitsuttaa eduskunnan roolia Suomen ulkopoliittisessa päätöksenteossa ja lupailee pitää tietokatveesta aika ajoin närkästyneet kansanedustajat vastedes informoituina.
»En voi ottaa kantaa edeltäjieni toimintaan, mutta tästä eteenpäin tiedot kyllä kerrotaan. Se on ministerinkin henkivakuutus, että ulkoasiainvaliokunta tietää. Valiokunnassa on niin kokeneita kavereita, että tavallaan linja valmistuu ministerin päässä, kun saa sparrausta ja joutuu vastaamaan valiokunnan jäsenille.»
Ulkoasiainvaliokunnan lisäksi Soini kehuu odotetusti myös presidentti Niinistöä, joka on ulkoministerin mukaan erinomainen voimavara pienen maan ulkopolitiikalle.
»Ei siitä ole kovin montaa vuotta, kun presidentiltä haluttiin viedä kaikki valtaoikeudet pois ja tehdä hänestä pelkkä joulukuusi ja maatalousnäyttelyiden avaaja. Nyt jokainen ymmärtää, että se olisi ollut helkkarin typerä päätös.»
Aiemmin on ajateltu, että tehdään sopimus ja se pitää iäti. Luulen, että tämä on vähän muuttunut. Ikuisia, pysyviä totuuksia on vähemmän kuin kuvittelemme.
Julkisuudessa on arvuuteltu, kuinka Soini kykenee yhdistämään ulkoministerin vaativan työn hallitusvastuuseen totuttelevien perussuomalaisten puheenjohtajuuteen, joka ei sekään ole pelkkää riemutanssia. Hän kääntää kysymyksen päälaelleen ja sanoo ministeriyden olevan hyvää vastapainoa puolueen johtamiselle.
»Tämä tuo siihen myös helpotusta, niin kummalta kuin se saattaakin kuulostaa. Ei tarvitse koko ajan olla puolueessa kiinni.»
Taipuminen Kreikan tukipakettiin osoitti, että perussuomalaiset tuskin lähtevät hallituksesta kovin kevein perustein. Niinpä myös Soinia voi pyytää visioimaan hieman päivänpolitiikkaa pidemmälle. Mikä olisi se suuri soinilainen ajatus, jonka ulkoministeri haluaisi jäävän elämään hänen kautensa jälkeen?
»Arktinen. Toivon, että neljän vuoden päästä arktisen alueen merkitys ja Suomen rooli siinä olisivat nykyistä suurempia», hän toteaa.
Suomen vuonna 2017 alkavaan puheenjohtajakauteen Arktisessa neuvostossa tullaan Soinin mukaan panostamaan rutkasti. Ainakin haaveet ovat suuria.
»Arktisen neuvoston rooli voisi avautua myös sitä kautta, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat siellä samoissa kokouksissa ja neuvottelupöydissä. Josko se lientyminen alkaisi sieltä.»
Arktiksen lisäksi Soini mainitsee painopistealueikseen transatlanttiset suhteet, Venäjä-suhteen ja yhteistyön Ruotsin kanssa sekä Itämeren alueella. Ulkopolitiikan yhdisteleminen järkeviltä osin EU:n kanssa sopii hänelle hyvin.
»Suomella pitää olla omaa ulkopolitiikkaa, mutta tarvitsemme myös EU:ta. Unionia voidaan hyödyntää ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä vaikkapa huoltovarmuusasioissa ja hankintayhteistyössä», hän sanoo.
Soini nauttii selvästi ulkopolitiikan parissa toimimisesta. Hän on aiemmin ilmoittanut, että presidentinvaalit ovat hänen osaltaan taakse jäänyttä elämää. Toisaalta nykyinen tehtävä voisi tarjota vuoden 2018 kamppailuun mukavasti valtiomiesnostetta. Pitääkö päätös varmasti?
»Kyllä presidentinvaalit on käyty. Se on itsellenikin karvas pettymys, jos tämä lupaus ei pidä.»
