Parhaaseen katseluaikaan perinteinen televisio on täyttynyt sotaisasta munkkilatinasta, ainakin jos uskominen on tavallista sohvaperunaa.
Ukrainan sodan vuoksi kasvanut turvallisuus- ja sotilasasiantuntijoiden kysyntä on johtanut siihen, että puolustushallinnossa käytettävä kieli ja puhetapa ovat levinneet julkiseen keskusteluun. Toisaalta julkisuudessa puhutaan kenties entistä vähemmän laajemman turvallisuuden asioista, esimerkiksi diplomatiasta tai asevalvonnasta, arvioi strategian professori Tommi Koivula Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Keväällä julkaistuissa ajankohtaiskatsauksissa vilisivät sellaiset termit kuin strateginen paine, sotilasstrateginen toimintaympäristö tai strategiset prioriteetit. Viime vuosikymmenten aikana strategia käsitteenä on Koivulan mukaan kokenut inflaation. Monia suuren mittakaavan asioita kuvataan strategia-termin kautta.
»Strategian professorina se aiheuttaa välillä pakokauhua, miten termiä käytetään niin monissa eri yhteyksissä», Koivula toteaa.
Sotatieteellinen kieli itsessään on Koivulan mukaan vuosien mittaan myös »sanitoitunut». On puhuttu kliinisesti rauhaan pakottamisesta, kineettisestä vaikuttamisesta – ja viimeksi Putinin suulla »erikoisoperaatiosta».
»Termien siistiytyminen on hämärtänyt sotiin liittyvää raadollisuutta», Koivula sanoo.
Kieli kuitenkin elää koko ajan.
Koivula arvioi, että Suomen Nato-jäsenyys saattaa muuttaa termistöä. Naton jäsenenä Suomi tulee kollektiivisen puolustuksen, ydinasepelotteen ja poliittisten sitoumusten piiriin.
»Suomen pidäke monipuolistuisi ja täydentyisi uusilla elementeillä. Se nostaisi kynnystä hyökätä Suomeen. Tätä pitäisi käsitellä sotatieteessä laajemmin: jos liittokuntaan mennään, onko pidäkkeestä puhuminen enää perusteltua, pitäisikö siitä käyttää jotakin toista nimeä.»
