Republikaanien presidenttiehdokas, entinen presidentti Donald Trump on nimittänyt poliittisia vastustajiaan syöpäläisiksi ja uhonnut kostavansa vihollisilleen.
Hän on sanonut maahanmuuttajien ”myrkyttävän Yhdysvaltojen veren” ja luvannut valjastaa armeijan osaksi ennennäkemätöntä operaatiota laittomasti maassa olevien häätämiseksi. Hän on vannonut puhdistavansa valtionhallinnon virkamiehistä, joiden ajatusmaailma ei sovi hänen ideologiaansa.
Trumpin vaalilupaukset kuulostavat toinen toistaan autoritaarisemmilta, ja puheenparsi tuo hänen vastustajilleen mieleen Adolf Hitlerin. Istuvan presidentin Joe Bidenin kampanja on käyttänyt vertausta.
Äkkiseltään tällaisten ulostulojen voisi luulla karkottavan äänestäjiä. Monet Trumpin vastustajat toivovatkin autoritaaristen puheiden kostautuvan Trumpille marraskuun vaalipäivänä. Tosiasiassa Trump on kuitenkin valinnut tarkoituksenmukaisen vaalistrategian.
Tutkimusten mukaan huomattavan monella amerikkalaisella äänestäjällä on autoritaarinen mielenlaatu. Tällaisille ihmisille yhteiskunnan vallitsevat valtarakenteet, hierarkiat ja käyttäytymisnormit ovat tärkeitä. Heidän perusturvallisuutensa järkkyy, kun maailma muuttuu ja vallitsevia valtarakenteita, hierarkioita ja normeja haastetaan.
Kun he ovat tarpeeksi peloissaan, tällaiset äänestäjät alkavat kaivata vahvaa johtajaa, joka pakottaisi maahan lain ja järjestyksen. Vahva johtaja saa heidän mielestään toimia yksinvaltaisesti kongressista piittaamatta. He jakavat helposti maailman mielessään kahteen ryhmään – meihin ja muihin – eikä heitä haittaa, vaikka vahva johtaja polkisi muiksi katsottujen ihmisryhmien kansalaisoikeuksia.
Poliitikko, kuten Trump, pystyy voittamaan tämän äänestäjäryhmän puolelleen maalailemalla viholliskuvia, joissa jotkin ihmisryhmät leimataan ja esitetään uhkaavassa valossa. Kun käsitys näistä ”toisista” on tarpeeksi vakiintunut, poliitikko lietsoo äänestäjien pelkoja siitä, että ”toiset” uhkaavat ”meidän” arvojamme ja elämäntapaamme.
Kun kannattajat on saatu riittävästi pelkäämään ”toisia”, he tukevat poliitikkoa toimissa, jotka rikkovat yhteiskunnan perustavanlaatuisia arvoja ja normeja.
Autoritaarisesta mielenlaadusta ei mitenkään automaattisesti seuraa, että kansalainen haluaisi maansa muuttuvan diktatuuriksi. Toisaalta autoritaariset amerikkalaiset kuitenkin ilmaisevat kyselyissä epädemokraattisia näkemyksiä.
Autoritaarisuuteen erikoistuneen politiikan tutkijan Matthew MacWilliamsin vuosina 2016–2020 tekemässä neljässä kyselytutkimuksessa autoritaariset amerikkalaiset olivat muita useammin muun muassa sitä mieltä, että vahvan johtajan ei pitäisi joutua piittaamaan vaaleista, että presidentin pitäisi pystyä rajoittamaan opposition sananvapautta ja poliittista vaikutusvaltaa, että media on kansan vihollinen, että lehdistönvapautta tulisi rajoittaa ja että heidän kanssaan eri tavoin ajattelevat ovat uhka Yhdysvalloille.
Kyselyistä nähdään myös, että autoritaariset amerikkalaiset pelkäävät yhteiskunnan moniäänistymistä ja moniarvoistumista. He vastaavat muita useammin pelkäävänsä muunrotuisia ja ajattelevansa, että etnisen ja uskonnollisen monimuotoisuuden lisääntyminen on uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Autoritaariset amerikkalaiset kokevat muita useammin tasa-arvoisen avioliiton tai moskeijojen rakentamisen olevan uhka Yhdysvalloille. He hyväksyvät myös muita maanmiehiään useammin ajatuksen, että muille ihmisryhmille voi olla joskus tarpeen ”näyttää paikkansa”.
MacWilliamsin tutkimusten mukaan tällainen mielenlaatu on noin 40 prosentilla amerikkalaisista. Yhteiskunnan muuttuminen moniarvoisemmaksi, moniäänisemmäksi ja monikulttuurisemmaksi on nostanut monien autoritaaristen äänestäjien pelkoja pintaan ja herättänyt heissä kaipuun vahvaa johtajaa kohtaan.
Autorisaarisuuspisteitä saa, jos haluaa lapsen kunnioittavan vanhempiaan, tottelevan, käyttäytyvän hyvin ja olevan hyvätapainen.
Tutkimuksissa autoritaarinen mielenlaatu paljastuu asenteissa lasten kasvatukseen.
MacWilliamsin ja muiden amerikkalaisten autoritaarisuutta tutkivien tutkimukset pohjautuvat valtio-opin professorin Stanley Feldmanin 1990-luvulla kehittämään, yhä yleisesti käytössä olevaan autoritaarisuuden mittariin, joka perustuu neljään kysymykseen lasten kasvattamisesta. Kysymykset käsittelevät tarkoituksella aihepiiriä, joka on täysin irrallinen politiikasta ja vastaajien poliittisista mielipiteistä. Niiden on todettu erottelevan luotettavasti autoritaariset kansalaiset muista.
Feldmanin asteikon kussakin kysymyksessä mainitaan kaksi mahdollista lapsen ominaisuutta ja kysytään, kumpi on tärkeämpää: että lapsi on itsenäinen vai vanhempiaan kunnioittava, tottelevainen vai itseensä luottava, huomaavainen vai hyväkäytöksinen, utelias vai hyvätapainen.
Autorisaarisuuspisteitä saa, jos haluaa lapsen kunnioittavan vanhempiaan, tottelevan, käyttäytyvän hyvin ja olevan hyvätapainen.
Nykyään mittarista on olemassa myös laajennettu versio, jonka Feldman ja hänen tutkijakollegansa kehittivät 2020-luvun alussa. Siinä kysytään alkuperäisten neljän kysymyksen lisäksi neljästä uudesta ominaisuusparista. Kumpaa vastaaja lapsessa enemmän arvostaa: kohteliaisuutta vai epäsovinnaisuutta, järjestelmällisyyttä vai hyvää mielikuvitusta, kurinalaisuutta vai joustavuutta, ja uskollisuutta vai avointa mieltä.
Feldmanin mittari oli autoritaarisuuden tutkimuksessa merkittävä edistysaskel, jonka ansiosta autoritaarisuuden tutkimus kehittyi nykyajan mittapuulla vakavasti otettavaksi. Alun perin tutkijat kiinnostuivat äänestäjien autoritaarisesta mielenlaadusta toisen maailmansodan jälkimainingeissa yrittäessään ymmärtää, miksi natsit ja muut eurooppalaiset fasistiliikkeet olivat saaneet tukea niin monilta tavallisilta kansalaisilta.
Tuon ajan tutkimukset eivät kuitenkaan kestä nykytiedon valossa kriittistä tarkastelua, eivätkä Feldmanin edeltäjät onnistuneet ratkaisemaan tyydyttävällä tavalla autoritaarisen mielenlaadun mittaamisen ongelmaa. Esimerkiksi autoritaarisuustutkimuksen uranuurtajan Theodor Adornon kehittämä ”autoritaarisen persoonallisuuden” mittari on myöhemmin todettu monin tavoin vialliseksi.
Valtio-opin professorit Marc Hetherington ja Jonathan Weiler ovat osoittaneet, että autoritaarinen mielenlaatu on selvästi yleisempi amerikkalaisten republikaanien kuin demokraattien keskuudessa. Republikaanit ovat nimittäin jo 1960-luvulta lähtien houkutelleet autoritaarisia äänestäjiä riveihinsä esiintymällä perinteisten arvojen ja ”lain ja järjestyksen” puolueena.
Yhdysvallat oli 1960-luvulla suuressa murroksessa. Muun muassa mustien kansalaisoikeustaistelu, feminismi ja seksuaalisuuden vapautuminen haastoivat vallitsevia yhteiskunnan hierarkioita. Republikaanipuolue päätti tuolloin profiloitua vanhojen hierarkioiden puolustajaksi. Puolueen puheet laista ja järjestyksestä oli suunnattu ensisijaisesti valkoisille äänestäjille, jotka pelkäsivät mustien poliittista liikehdintää ja niin kutsuttuja rotumellakoita. Tällainen ei-valkoisia toiseuttava viesti vetosi autoritaarisiin äänestäjiin.
Demokraattipuolue puolestaan ryhtyi 1960-luvulla aktiivisesti ajamaan mustien kansalaisoikeuksia, tasa-arvoa ja muita liberaalien arvojen sanelemia yhteiskunnallisia muutoksia. Se valitsi tien, joka karkotti autoritaarisia äänestäjiä pois puolueen riveistä.
Puolueiden 60 vuotta sitten valitsemien linjausten seurauksena autoritaariset äänestäjät ovat vuosikymmenien saatossa keskittyneet republikaanipuolueeseen. Vuoden 2008 talouskriisin jälkimainingeissa autoritaarisiin kansalaisiin vetosi republikaanipuolueen sisälle syntynyt teekutsuliike, joka vieroksui maan ensimmäistä mustaa presidenttiä Barack Obamaa ja esitti tämän epälegitiimiksi hallitsijaksi.
Ennen pitkää autoritaarinen ryhmä kasvoi republikaanipuolueen sisällä niin suureksi, että sillä alkoi olla todellista vaikutusvaltaa. Vuoden 2016 vaaleihin mennessä autoritaarisia äänestäjiä oli jo yli puolet republikaaneista.
Trumpin tapa puhua eri vähemmistöryhmistä avoimen halveksuvasti muistutti ajasta, jolloin yhteiskunnallinen valta oli keskitetty kristittyjen valkoisten miesten käsiin.
Silloin presidentinvaalit voitti monen yllätykseksi Donald Trump, jonka epäsovinnainen tyyli vetosi mitä ilmeisimmin juuri autoritaarisiin äänestäjiin. Vuoden 2016 esivaalien yhteydessä tehdyissä tutkimuksissa nimittäin todettiin selvä yhteys autoritaarisen mielenlaadun ja Trumpin kannatuksen välillä.
Trumpin vaalilupausten ja muiden kampanjapuheiden valossa tämä ei yllätä. Trump vuonna 2016 oli kuin oppikirjaesimerkki ehdokkaasta, joka tutkimusten mukaan vetoaisi mahdollisimman tehokkaasti autoritaarisiin äänestäjiin.
Trump pelotteli äänestäjiä maahanmuuttajilla yleisesti sekä muslimeilla ja latinoilla erityisesti. Kun pelot oli saatu nostettua pintaan, hän lupasi kovia toimia – järeän muurin etelärajalle, laittomien maahanmuuttajien joukkokarkotuksia ja muslimien maahantulokiellon.
Iskulause Make America Great Again toi kenties autoritaarisille äänestäjille mieleen 1960-lukua edeltäneet yhteiskunnalliset hierarkiat, joiden perään he haikailevat edelleen. Trumpin tapa puhua eri vähemmistöryhmistä avoimen halveksuvasti muistutti sekin ajasta, jolloin yhteiskunnallinen valta oli keskitetty kristittyjen valkoisten miesten käsiin.
Trumpin tapa hallinnoida ensimmäisellä presidenttikaudellaan 2017–2021 oli sekin malliesimerkki valtionjohtamisesta, joka vetoaa autoritaarisiin äänestäjiin. Trump esimerkiksi lähetti kotimaan turvallisuuden viraston joukkoja tukahduttamaan väkivallatonta mielenosoitusta mustien ihmisoikeuksien puolesta. Tällaisia kovia toimia autoritääristen äänestäjät kaipasivat torjumaan heidän pelkojaan herättänyttä ihmisoikeusliikehdintää.
Demokratiatutkijat Steven Levitsky ja Daniel Ziblatt näkevät Trumpin johtamistavassa paljon yhtäläisyyksiä muualla maailmassa valtaa käyttävien autokraattien toimiin.
Trump ei kunnioittanut demokratian instituutioita kuten oikeuslaitosta ja poliisilaitosta, joiden tarkoitus on varmistaa presidentin pysyvän lestissään. Hän joko halveksui niitä tai yritti alistaa ne valtaansa. Trump hyökkäsi vapaata lehdistöä vastaan ja kiisti poliittisten vastustajiensa legitiimiyden. Hän suhtautui sallivasti poliittiseen väkivaltaan ja antoi lausuntoja, jotka saattoi tulkita väkivaltaan kannustamiseksi. Hän ei noudattanut demokratian pelisääntöjä vaan yritti pysyä vallassa vaalivilpin avulla.
Vaikka autoritaariset äänestäjät eivät välttämättä haluaisikaan asua diktatuurissa tai autokratiassa, eivät he myöskään vaikuta panneen pahakseen Trumpin demokratiaa horjuttavia toimia.
Trumpin tuoreet kampanjapuheet ja vaalilupaukset vuonna 2024 ovat tarkoituksenmukaisia. Vaikka ne kauhistuttavat hänen vastustajiaan, hänen autoritaarisiin kannattajiinsa ne vetoavat. Kun Trump vitsailee olevansa ensimmäisenä päivänä diktaattori ja suunnittelee vakavissaan presidentin valtaoikeuksien kasvattamista, hän lupaa tehdä itsestään entistäkin vahvemman johtajan.
Kun Trump lupaa kostaa kannattajiensa kokemat vääryydet, karkottaa kaikki laittomasti maassa oleskelevat, puhdistaa valtionhallinnon epälojaaleista virkamiehistä ja muuttaa oikeuslaitoksen henkilökohtaiseksi kostokoneistokseen, hän tarjoaa autoritaaristen äänestäjien kaipaamia ”kovia toimia”.
Jos Trump marraskuussa voittaa vaalit rehellisesti, se ei tapahdu hänen autoritaarisista puheistaan huolimatta vaan niiden ansiosta. Jos näin käy, Trumpilla on äänestäjiltä vahva mandaatti ryhtyä vahvaksi johtajaksi ja ottaa mallia Vladimir Putinista ja muista itsevaltiaista, joita Trump on avoimesti ihaillut jo vuosikymmenien ajan.
Tutkimusten valossa autoritaariset äänestäjät olisivat todennäköisesti riemuissaan presidentin epädemokraattisista toimista, kunhan ne edistävät äänestäjien toivomia asioita. Tällöin hänen äänestäjänsä kokisivat tavoitteiden pyhittävän keinot.
Jos Trump häviää marraskuussa, liberaalin demokratian puolustajat saavat hengähdystauon, mutta se jäänee lyhyeksi.
Autoritaariset äänestäjät ovat päässeet republikaanipuolueessa niin vahvaan asemaan, että heillä on sananvaltaa ehdokasasetteluun vielä pitkään Trumpin poliittisen uran päätyttyäkin. Samaan aikaan väestörakenteen muutos etenee vääjäämättä kohti valkoisten enemmistöaseman murenemista, mikä pitää autoritaaristen äänestäjien pelon pinnassa ja heidät alttiina autoritaarisille poliittisille viesteille.
Tämän vuoden vaalituloksesta riippumatta vuoden 2028 vaaleissa republikaanien ehdokkaaksi nousee todennäköisesti taas joku, joka osaa vedota autoritaariseen mielenlaatuun. Ja tämä voi olla Yhdysvaltojen demokratialle vielä paljon Trumpia suurempi uhka.
Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisen instituutin Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskuksessa.
