Ministeri Jaakko Iloniemi on Suomen kokeneimpia maailmanpolitiikan tarkkailijoita ja arvostettu ulkopolitiikan toimija, tunnettu ytimekkäästä kommentoinnistaan. Hän on ottanut teoksensa otsikoksi presidentti J. K. Paasikiven ajatuksen, jonka mukaan maantieteelle emme mahda mitään. Tästä ajatuksesta lähtien Iloniemi tarkastelee Suomen suhteita Venäjään, Ruotsiin ja Saksaan.
Iloniemelle maantiede ei tarkoita geopoliittista determinismiä. Hän huomauttaa, ettei maantiede ole »kokonaan muuttumaton tekijä», sillä »vaikka fyysinen maantiede ei muuttuisikaan, sen merkitys saattaa muuttua».
Paasikivelle Venäjän naapuruus tarkoitti, että Suomen tulee hoitaa suhteensa Venäjään itse, tukeutumatta muiden apuun – siitä huolimatta, että presidentti tuskaili aikojen hirmuisuutta ja sitä, ettei itänaapurin aikeista oikein tiedä. Kekkonen katsoi, että Suomi voi turvata oman rauhansa ja toimia lisäksi sillanrakentajana lännen ja idän välillä.
Iloniemelle viittaus maantieteeseen taas tarkoittaa lähinnä vain turvallisuuspoliittisen ympäristön tarkastelua. Iloniemi on valinnut kirjalleen Paasikiven iskulauseen mutta ei sen paasikiveläistä merkitystä.
Iloniemi keskittyy pohtimaan Itämeren alueen nykytilaa ja erityisesti Ukrainan sodan vaikutuksia. Kriisi on vaikuttanut Itämeren alueella ennen kaikkea ilmapiiriin, eli juuri siihen, mikä merkitys maantieteelle annetaan. Suomen ja Ruotsin kehittyvää puolustuspoliittista suhdetta Iloniemi tarkastelee myönteisesti. Niin ikään hän tutkailee Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä, tuomatta kuitenkaan mitään uutta jo parikymmentä vuotta jatkuneeseen keskusteluun.
Yllättävintä Iloniemen teoksessa on se, että kirjoittaja katsoo Venäjän tökeröiden ydinaseuhkailujen vaikuttaneen saksalaisten ja muiden läntisten yleisöjen Ukraina-näkemyksiin Venäjän haluamalla tavalla. Mutta eiköhän lännessä muutoinkin olisi päätelty, ettei Ukrainan kriisiin ole sotilaallista ratkaisua.
Kirjoittaja on Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen emeritustutkija.
