Venäjän hyökättyä Ukrainaan monessa Euroopan maassa – myös Suomessa – on keskusteltu venäjänkielisten diasporaväestöjen roolista sodassa. Mikä on heidän vastuunsa, ja voiko Kreml käyttää heitä välineenä tai tekosyynä niin sanotun ”venäläisen maailman” suojelemisessa, johon se on julkisesti sanonut pyrkivänsä.
Suomessa ajatus Suomen kansalaisuuden viemisestä Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisilta nousi esiin tämän vuoden presidentinvaalikampanjassa. Valitettavasti suomalainen keskustelu on paitsi tunteikasta, mitä ei voida välttää historian painolastin vuoksi, myös täynnä yksinkertaistuksia ja stereotyyppejä.
Suomessa venäjänkieliset asukkaat nähdään homogeenisenä joukkona, johon saatetaan viitata yksinkertaisesti ”venäläisenä vähemmistönä”. Tämä ei pidä paikkaansa.
Suomessa elää noin 100 000 venäjänkielistä, joista 40 000 on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia. Tähän selkeys loppuukin.
Loppujen 60 000 ihmisen tilannetta on vaikea selvittää. Kuinka moni on yhden maan – Suomen tai Venäjän – kansalaisia, tai on hakenut Suomen kansalaisuutta ja odottaa päätöstä. Kuinka moni on tyytyväinen asumaan Suomessa oleskeluluvan turvin. Kuinka moni on Venäjän ja jonkin toisen EU-maan kaksoiskansalaisia tai ainoastaan toisen EU-maan kansalaisia. Tai kuinka moni heistä on kotoisin toisesta entisen Neuvostoliiton maasta, kuten Valko-Venäjältä tai Moldovasta.
Erityinen kysymys on, miten suhtautua Ukrainan kansalaisiin, joita on Suomessa saman verran kuin ”venäläisiä”. Merkittävä osa ukrainalaisista pakolaisista puhuu äidinkielenään venäjää. Heidän ukrainan kielen taitonsa on usein heikkoa. Poliisin tilastojen mukaan vuonna 2023 Ukrainan kansalaisiin kohdistui lähes yhtä paljon viharikoksia kuin Venäjän kansalaisiin. Keskiverto suomalainen ei todennäköisesti erota kahta kieltä toisestaan.
Venäjänpuhujien sopeutuminen Suomeen vaihtelee suuresti kielitaidon mukaan. Perhesuhteet, koulu ja pakollinen varusmiespalvelus auttavat osaltaan suomen kielen oppimisessa, mutta koulumaailma voi muodostua myös esteeksi. On liian helppo ”tuomita” lapsi pelkän sukunimen perusteella opiskelemaan suomea toisena kielenä (S2). Tämä vaikeuttaa tietä korkeampaan koulutukseen.
Työläisammateissa toimivat kotoutuvat tehokkaammin, koska he eivät pärjää ilman jonkinlaista suomen kielen taitoa. Sitä vastoin töissä, joissa selviää englannin kielellä, kotoutuminen on hitaampaa. Tällöin kielen opiskeluun sitoudutaan lähinnä jos tavoitteena on Suomen kansalaisuus, sillä hakemukseen vaaditaan todistus kielitaidosta.
Venäjänkielisten kotoutumishaasteet eivät kuitenkaan toistaiseksi ole johtaneet suurempiin ongelmiin Suomessa. Tälle on useita syitä.
Ensinnäkin lukumäärät ovat vieläkin pieniä. 40 000 kaksoiskansalaista vastaa alle 0,8 prosenttia Suomen väestöstä. Määrä on mitätön verrattuna Latviaan tai Viroon, mutta myös vaikkapa Saksaan, jossa venäjänkieliset muodostivat jo ennen hyökkäyssotaa neljä prosenttia väestöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa 3,5 miljoonaa ihmistä.
Suomen vaalijärjestelmässä venäjänkielisten mielipiteillä on merkitystä korkeintaan kuntatasolla. Lisäksi kokemukset sekä Neuvostoliiton ajalta että lähihistoriasta ovat opettaneet venäläiset välttämään oma-aloitteisuutta, etenkin poliittisessa järjestäytymisessä. Epäpoliittisuus on perinteisesti turvallisin valinta.
Pelkkä vaikutusvallan heikkous ei kuitenkaan ole ainoa perustelu. Ratkaisevaa on, että kaikki nämä ihmiset ovat vapaaehtoisesti muuttaneet Suomeen sen sijaan, että olisivat jääneet kotiin. Tämä vaatii päättäväisyyttä ja tarmoa. Nuorempi, Suomessa syntynyt sukupolvi ei tunne muuta isänmaata, saati toista sotilasvalaa.
Epäilemättä siinä suhteellisen laajassa joukossa, joka seuraa venäläistä mediaa ja pitää yhteyttä sukulaisiin Venäjällä, on ihmisiä, jotka tukevat Vladimir Putinia ja eritoten hänen sotaansa Ukrainassa.
Siitä huolimatta vuoden 2024 Venäjän presidentinvaaleissa Putin sai Suomessa alle 33 prosenttia äänistä ja hävisi Vladislav Davankoville, joka edustaa näennäisopposition Uusi kansa -puoluetta. Davankov sai 45 prosenttia äänistä. Lähes 19 prosenttia äänistä hylättiin, mikä kielii protestista Putinia vastaan.
Tämä positiivinen tarina on kuitenkin perintöä Suomi–Venäjä-suhteiden aiemmalta aikakaudelta, jolloin tavoitteena oli yhteistyö. Maiden johtajat tapasivat usein, suomalaiset yritykset investoivat innokkaasti Venäjälle ja Suomen viisumikäytäntö oli venäläisille suopea. Tätä taustaa vasten Suomi päätti vuonna 2003 sallia kaksoiskansalaisuuden Venäjän passin haltijoille.
Helmikuusta 2022 alkaen sota on syrjäyttänyt yhteistyön ja jopa vuoronpuhelun. Helsingin ja Moskovan väliset poliittiset ja taloussuhteet ovat romuttuneet, mistä näkyvin esimerkki on rajan sulkeminen. Koska kriisin maiden keskinäisissä suhteissa voi odottaa jatkuvan pitkään, riippumatta tapahtumista Ukrainan rintamalla, Suomen venäläisiä ei enää nähdä etuna. Ei vaikka heidän kielitaidostaan olisi Suomelle hyötyä.
Päinvastoin joissain piireissä heidät on alettu nähdä ”viidentenä kolonnana”, joka omasta halustaan tai pakotettuna odottaa Putinin käskyä kylvää tuhoa Suomeen.
Riski on, että suomalaiset yhteiskunnan vaikuttajat poliittisia päättäjiä myöten kääntyvät tälle kannalle. Keskustelut kaksoiskansalaisuuden lopettamisesta ja väärät tiedot, joiden mukaan Venäjän lait muka edellyttävät venäläisiä tottelemaan maan turvallisuusviranomaisia, osoittavat kehityksen tähän suuntaan olevan jo pitkällä. Jos ruohonjuuritason Venäjänvastaisen tai rasistisen viestin levittäjät kokevat saavansa tukea politiikan huipulta, seurauksena saattaa olla jopa väkivaltaisia iskuja venäjänpuhujia kohtaan.
Vastaavasti kun tiettyä yhteisöä syytetään kollektiivisesti lojaliteetin puutteesta, saattaa osa sen jäsenistä järkkyä ja langeta ulkomaisten rekrytointiyritysten uhriksi. Ulkomaiset turvallisuuspalvelut voivat lavastaa sabotaasi-iskuja tai venäläisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja julkistaa niitä lietsoakseen molemminpuolista vihaa. Tavoitteena voisi olla ajaa venäjänkielistä väestöä muuttamaan maasta ja tärvellä Suomen kansainvälistä mainetta.
Oikeusvaltiona Suomella on valmiudet välttää tämä kohtalo. Mutta kaikkien vastuuasemassa olevien on syytä tiedostaa riskit.
