Vladimir Jakunin on Venäjän valtionrautatieyhtiön entinen pääjohtaja ja Putinin sisäpiiriläisenä tunnettu KGB-mies. Omaelämäkerralliseen kuvaukseensa Venäjästä hän on poiminut uransa tähtihetket: liittymisensä KGB:hen ja komennuksensa New Yorkiin, käänteet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja vuodet Venäjän valtion rautateiden johtotehtävissä.
Teos kuvaa lähes runollisesti rautateiden strategista merkitystä Venäjän taloudelle ja poliittiselle yhtenäisyydelle. Jakunin laskee omaksi ansiokseen infrastruktuurin rakentamisen uudelle Venäjälle, mukaan lukien Ust-Lugan vientisataman, Pietarin ja Moskovan välisen nopean junayhteyden sekä Sotšin olympialaisten infrastruktuurin, jota Jakunin pitää uuden Venäjän onnistumisen symbolina.
Teoksen kiinnostavin anti liittyy uran alkuvaiheisiin. Jakunin vertaa KGB:n tarjoamaa koulutusta lännen parhaisiin yliopistoihin ja korostaa, ettei turvallisuuspalveluihin pyritty, vaan valiojoukkoon kutsuttiin. Avointa pyrkyryyttä pidettiin epäilyttävänä. Tämän voi tulkita epäsuoraksi kritiikiksi Putinia kohtaan.
Kuten Steven Myers kertoo kirjassaan Uusi Tsaari, Putin nimenomaan pyrki KGB:n riveihin ja tuli ensi kerralla torjutuksi.
Jakunin palasi komennukselta New Yorkista vuonna 1991 parahiksi todistamaan Neuvostoliiton hajoamista. Hän ei jäänyt toimettomaksi vaan perusti yhdessä Putinin sisäpiiriläisinä myöhemmin tunnettujen Juri Kovaltsukin ja Fursenkon veljesten kanssa TEMP-nimisen yrityksen sekä kansainvälisen bisneskeskuksen Pietariin. Sen tiimoilta joukko tutustui Pietarin uusiin hallintovirkamiehiin, heidän joukossaan Vladimir Putiniin.
1990-luvun hengessä uudet omistajat poistivat punalipun bisneskeskuksensa katolta: vanhat rakenteet murskattiin uusien ideoiden ja käytäntöjen tieltä. Jakunin korostaa tulevien sisäpiiriläisten keskinäistä solidaarisuutta ja me-henkeä. Hän ei nosta ketään, varsinkaan Putinia, muiden edelle.
Putinin arvostelu on avointa, kun Jakunin käsittelee nykyistä talouspolitiikkaa, jota hän pitää vahingollisena Venäjälle. Jakuninin tulkinnassa nykyisen maailmanlaajuisen kriisin taustalla on uusliberaali talouspolitiikka. Lännen hegemonian tilalle tarvitaan Jakuninin mukaan »sivilisaatioiden» välinen dialogi, jonka eteen hän on valmis uhraamaan jäljellä olevat elinvuotensa.
Jakunin ei mielestään ole saanut sovittelijan työstään riittävää kiitosta, vaan päinvastoin hänet on lännessä niputettu »Kremlin agentiksi». Näin muistelmateos saa synkkiä sävyjä: Venäjän tulevaisuus riippuu kyvystä tehdä yhteistyötä muiden kanssa, mutta sivilisaatioiden yhteisymmärrys törmää kerta toisensa jälkeen suurkapitalistien hallitsemien läntisten tiedotusvälineiden juoniin ja panetteluun.
Venäjän omien toimien seurauksia ja niiden taustalla olevaa päätöksentekoa Jakunin ei erittele. Tässä mielessä kirja on mainio ajankuva.
Kirjoittaja on Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori Helsingin yliopistossa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa.
