Yhdysvalloilla on ratkaisevaa vaikutusvaltaa Afganistanin tilanteeseen, ja kaikkia liittolaisia kiinnostaa tietää, miten Yhdysvaltojen päätöksenteko toimii sodassa. Tätä Yhdysvaltojen Afganistan-politiikkaa koskevaa päätöksentekoa valottaa Washington Post -lehden apulaispäätoimittajan Bob Woodwardin kirja Obama’s Wars.
Ulkopuolisille Yhdysvallat näyttäytyy suurvaltana, joka tietää mitä tahtoo. Woodward raottaa päätöksenteon kulisseja näyttääkseen, että todellisuudessa presidentti Barack Obaman hallinnolla on suuria vaikeuksia päättää, miten sen tulisi menetellä Afganistanin suhteen. Obamasta välittyy kuva epävarmana päätöksentekijänä, jonka lähimmät neuvonantajat eivät luota toisiinsa. Varapresidentti Joe Biden ja erityislähettiläs Richard Holbrooke suhtautuvat puolestaan hyvin skeptisesti Afganistanin vakauttamiseen. Kenraalit taas haluavat lisää resursseja käyttöönsä.
Kirja pohjautuu satojen tuntien haastatteluihin Pentagonin ja Valkoisen talon keskeisten toimijoiden kanssa. Kirjoittaja on myös saanut käsiinsä useita salaisia asiakirjoja ja kokousmuistioita Valkoisen talon tilannehuoneessa käydyistä palavereista. Lisäksi Woodward vierailee Afganistanissa Obaman turvallisuuspoliittisen neuvonantajan James Jonesin kanssa saadakseen ensikäden tuntumaa sodasta.
Matkalla Woodwardille vahvistuu kuva siitä, että Yhdysvaltain sotilasjohto yrittää vedättää Valkoista taloa saadakseen Afganistanin 40 000 sotilasta lisää. Sotilasjohdolla ei kuitenkaan ole selvää strategiaa siitä, mitä he tekisivät lisäresursseilla. Lisäksi kenraalit eivät halua takarajaa sodankäynnille. Tästä huolimatta kenraali David Petraeus tunnustaa yksityisesti Woodwardille, että ”Afganistanin sota ei ole voitettavissa ja Afganistanin kaltaiset tilanteet tulevat olemaan osa meidän ja lastemme todellisuutta.”
Kirjan nimi Obama’s Wars on kuvaava, sillä se käsittelee niin Obaman taistelua kotirintamalla sotilasjohdon jääräpäisyyttä vastaan kuin toisaalta Afganistanin tilannetta, josta ei näytä olevan kunniallista ulospääsyä. Bushin hallinnon aikana Pentagon oli tottunut saamaan tahtonsa läpi, eivätkä kenraalit halua ilman mukinoita alistua siviilikomentoon, vaikka Yhdysvaltojen presidentti on myös armeijan ylipäällikkö.
Kirjassa kuvataan, kuinka armeija joutuu kuitenkin tyytymään 30 000 sotilaan lisäykseen sillä reunaehdolla, että Yhdysvallat alkaa vetää joukkoja pois Afganistanista vuonna 2011. Kun Obama lukuisten kokousten ja pohdintojen jälkeen päätyy tekemään päätöksensä, hän sanelee käskynsä kuusisivuiseksi yksityiskohtaiseksi tehtävänkuvaukseksi, joka on kirjan liitteenä. Woodwardin mukaan Obama kirjoitutti kyseisen dokumentin, jotta Pentagon ei tulkitsisi omalla tavallaan hänen päätöksiään.
Yleensä presidentit eivät mene näin yksityiskohtaiseen ohjeistamiseen. Tapahtuma siis kuvaa sotilasjohdon ja siviilijohdon välistä jännitteistä tilaa.
Kirja ei imartele Afganistanin ja Pakistanin johtoa. Afganistanin presidentti Hamid Karzai kärsii Woodwardin mukaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja Pakistanin presidenttiä Asif Ali Zardaria kirjoittaja kuvaa korruptoituneeksi johtajaksi, joka ei välitä kansastaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kirjassa ei juuri puhuta liittolaisista tai ISAF:sta. Afganistanin sota on Washingtonin näkökulmasta pelkästään amerikkalaisten sota.
Afganistanissa on parhaillaan lähes 100 000 amerikkalaista sotilasta. Operaatio maksaa huikeat 113 miljardia dollaria vuodessa. Näistä noin sata miljardia menee sotilasmenoihin, kahdeksan miljardia Afganistanin turvallisuusjoukkojen kuluihin sekä noin viisi miljardia siviilitukeen.
Nähtäväksi jää, kääntääkö tämä massiivinen tuki Afganistanin jatkuvasti heikkenevän tilanteen paremmaksi. Obama kertoo kuvaavasti ja ehkä hieman enteellisesti heinäkuussa 2010 antamassaan haastattelussa, että ”Sota on yhtä helvettiä. Kun sodan koirat pääsevät kerran irti, kukaan ei tiedä mitä siitä seuraa”.
Kirjoittaja on neuvonantaja ulkoministeriössä
