Vuoden 2014 eurovaalit olivat radikaalin populistioikeiston läpimurto. Ranskan Kansallinen rintama, Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolue (UKIP) ja Tanskan kansanpuolue nousivat maidensa suurimmiksi puolueiksi, ja useat muut radikaalioikeistopuolueet kasvattivat ääniosuuttaan.
Vaaleja seurannut istuntokausi alleviivasi kuitenkin radikaalin oikeiston pitkäaikaista haastetta eli yhtenäisyyden puutetta. Kolme menestyjää päätyi eri parlamenttiryhmiin:
Tanskan kansanpuolue Euroopan konservatiiveihin ja reformisteihin (ECR), UKIP Vapauden ja suoran demokratian Eurooppaan (EFDD) ja Kansallinen rintama vuonna 2015 perustettuun Kansakuntien ja vapauden Eurooppaan (ENF).
Tämän hajaannuksen syitä purkavat politiikantutkijat Duncan McDonnell ja Annika Werner. Tutkijoiden analyysi pohjautuu sekä määrällisiin että laadullisiin menetelmiin. Vahvuus on jälkimmäisissä: kirjaa varten he haastattelivat 31 keskeistä radikaalioikeistovaikuttajaa.
Kirjoittajat erittelevät kolme tekijää, jotka ohjaavat puolueita europarlamenttiryhmän valinnassa: ryhmän yhteneväisyys puolueen poliittisten näkemysten kanssa (policy), ryhmän tarjoamat resurssit ja poliittiset asemat (office) sekä ryhmän jäsenyyden oletetut vaikutukset puolueen asemaan kansallisessa politiikassa (votes). Tutkijoiden mukaan radikaalioikeistopuolueiden toiminnassa tärkeiksi ovat osoittautuneet laskelmat ryhmävalinnan kansallisista heijastusvaikutuksista.
Tanskan kansanpuolue ja perussuomalaiset hakeutuivat vuonna 2014 Britannian konservatiivipuolueen johtamaan ECR-ryhmään koska toivoivat yhteistyön lisäävän uskottavuuttaan kotimaissaan. Radikaalimpi ENF-ryhmä olisi ollut poliittisilta näkemyksiltään puolueita lähempänä, mutta ne välttivät sitä maineensa vuoksi. Perussuomalaiset päätyi hallitukseen vuonna 2015, ja Tanskan kansanpuolue toimi vuosina 2015–2019 oikeistolaisen vähemmistöhallituksen tukipuolueena. McDonellin ja Wernerin mukaan puolueet eivät kuitenkaan juuri yrittäneet hyödyntää ECR:n jäsenyyttä kotimaan politiikassa, vaikka molemmat korostivat sen olleen keskeinen syy siirtyä kyseiseen ryhmään.
Vuonna 2019 pohjoismaiset populistipuolueet eriytyivät jälleen. Kansanpuolue ja perussuomalaiset lähtivät uuteen Identiteetti ja demokratia (ID) -ryhmään, jota vetävät niiden aiemmin karsastamat ENF-puolueet. Päätökseen vaikuttivat muun muassa ECR-ryhmän ennakoitu heikkeneminen brexitin vuoksi sekä Jussi Halla-ahon perussuomalaisten radikalisoituminen. Tutkijoiden mukaan ID:n syntyminen kertoo myös siitä, että populistiset radikaalioikeistopuolueet eivät enää pelkää tulla yhdistetyiksi toisiinsa. Ne kokevat jakavansa yhteisen tehtävän.
Kaikki eivät silti edelleenkään mahdu samaan ryhmään. Ruotsidemokraatit näkee ID-puolueiden Venäjä-kytkökset esteenä yhteistyölle ja istuu siksi ECR-ryhmässä.
Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa.
