Venäjän ympäristöpolitiikan professorin Veli-Pekka Tynkkysen pääosin jo ennen Ukrainan sotaa kirjoittama kirja avaa laajan näkökulman Venäjään ja sen ylpeyteen: kaasuun ja muihin fossiilisiin energialähteisiin. Kirjan perusteesi on, että Venäjää ei kiinnosta siirtyminen vihreisiin energialähteisiin, koska fossiilinen energia on sidoksissa Vladimir Putinin rakentamaan autoritaariseen yhteiskuntaan.
Fossiiliset energialähteet ovat yhtä keskitettyjä kuin hallintokin. Ne sijaitsevat periferiassa ja niitä hoitaa pieni joukko hyvin palkattuja työntekijöitä. Näin työntekijät eivät pysty kapinoimaan. Kaasu kulkee harvaan vedettyjä putkia pitkin kuin »elämänlanka», joka yhdistää venäläiset paitsi toisiinsa ennen kaikkea valtioon. Tällaisilla maantieteellisillä asetteluilla on suuri vaikutus venäläisten ajatteluun ja mieleen.
Energiateollisuutta hallitsee Neuvostoliiton perillinen, Gazprom-yhtiö. Yhteiskunnan peruspilarina pidetty yhtiö hoitaa myös julkisen vallan tehtäviä: se rakentaa infrastruktuuria ja tuottaa muita julkisia palveluita. Gazprom sponsoroi urheilua, suurvaltojen identiteetin peruspylvästä, ja rakentaa näyttäviä urheiluareenoita kaasuntuotantoalueille. Näin energiateollisuus ulottaa lonkeronsa kulttuuriin ja kansalliseen identiteettiin.
Tynkkysen kirjan taustalla on myös Michel Foucaultin huomio vallasta, joka kovan kieltämiseen perustuvan vallan sijasta on pehmeää, tuottavaa ja suostuttelevaa. Tarkemmin Tynkkynen ei esittele sen enempää Bruno Latourin kuin Foucaultin vaikeatajuisia ajatuksia, vaikka käyttää paljon esimerkiksi Foucaultin termiä »biovalta».
Traaginen paradoksi on, että Venäjä voisi metsiensä ja harvinaisten maametalliensa ansiosta ottaa vihreän energiamurroksen veturin aseman. Tämä merkitsisi samalla siirtymää keskittämisestä hajauttamiseen, monien pienten ja keskisuurten yritysten astumista markkinoille. Se ei tietenkään nykyhallinnolle sovi.
Tynkkynen väittää, että hajauttaminen ja vihreä energia veisivät demokratiaan, ne olisivat siis sidoksissa toisiinsa. Mutta voihan vihreyttä ajaa diktaattorikin – Pentti Linkola jopa uskoi, että siirtyminen vihreään yhteiskuntaan suorastaan edellyttää viisaan eliitin diktatuuria.
Koska ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa eturintamassa ovat EU-maat, on ilmastopuhe helppo leimata länsimaiden hyökkäykseksi öljykulttuuria vastaan. Venäjä onkin vahvistamassa fossiilienergialinjaansa esimerkiksi valjastamalla arktisia alueitaan öljykulttuurin palvelukseen.
Tynkkynen tosin toteaa, että ilmastonmuutoksen negatiiviset jäljet alkavat pian näkyä eristyneellä Venäjälläkin. Mutta auki jää, kumpi ehtii ensin: herääminen ja muutos, vaiko sittenkin totaalinen tuho.
