Kuvittele nuori tanskalainen poika, joka lopettaa yllättäen kitaransoiton bändissä, muuttaa pukeutumistaan ja alkaa puhua maailman vääryyksistä voimakkaaseen sävyyn ja uskonnollisin ilmaisuin. Uusia ystäviä ilmaantuu eri piireistä kuin ennen, ja koulunkäynti kärsii. Opettajat ovat huolissaan. He ottavat yhteyttä pojan kotiin ja keskustelevat vanhempien kanssa.
Vanhemmat tietävät pojan viettävän paljon aikaa netissä. Pojan selaushistoriasta paljastuu, että poika on lukenut jihadismista ja etsinyt lentoja Turkkiin. Myös vanhemmat huolestuvat ja ottavat yhteyttä poliisiin.
Poliisi tulee tapaamaan poikaa. Pojalle nimetään mentori, joka seuraa tämän tilannetta ja ohjaa esimerkiksi juttelemaan läheisen moskeijan imaamin kanssa siitä, mitä uskonto tanskalaisen nuoren arjessa tarkoittaa ja miten jihadia eli uskonkilvoittelua kannattaa tulkita.
Usein mikään radikalisoitumisen varhaisen vaiheen pienistä muutoksista ei ole rikos, eikä maailmanpolitiikasta kiinnostuminen tai uskoon tuleminen radikalisoi ketään. Mutta kun kuvioon tulee mukaan jo radikaaleiksi tiedettyihin verkostoihin liittyviä ihmisiä, on syytä olla huolissaan.
Radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn ongelma on useimmiten se, että kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa nuoren tilanteesta, koska viranomaiset eivät vaihda tietoja keskenään. Tanskassa alun perin Århusin kunnassa on luotu malli, jolla tätä yritetään muuttaa.
Viranomaisyhteistyöllä halutaan puuttua ongelmiin, ennen kuin ne ehtivät paisua väkivaltaiseksi toiminnaksi. Se on nostanut Tanskan yhdeksi radikalisoitumisen ehkäisyn mallimaaksi.
Tanska alkoi kehittää terrorismin vastaista toimintaansa voimakkaasti Muhammed-
pilakuvajupakan jälkeen vuonna 2005. Tuolloin Tanskasta tuli yksi globaalin jihadistisen liikkeen vihollisista.
Maata vastaan osoitettiin mieltä ympäri maailmaa, tanskalaisia tuotteita boikotoitiin ja Jyllands Posten -sanomalehteä sekä sen pilapiirtäjiä vastaan yritettiin iskeä väkivaltaisesti. Myös viime vuoden tammikuinen isku ranskalaista satiirilehteä Charlie Hebdoa vastaan Pariisissa oli osaltaan seurausta Jyllands Postenin pilapiirrosjupakasta, sillä ranskalaislehti julkaisi pilakuvat ja otti voimakkaasti kantaa Jyllands Postenin puolesta.
Charlie Hebdoa seurasi helmikuussa 2015 isku Krudttønden kulttuurikeskukseen Kööpenhaminassa, missä ruotsalainen Mohammed-pilakuvia piirtänyt taiteilija Lars Vilks oli puhumassa. Iskussa kuoli yksi tilaisuuden vieras ja kolme poliisia haavoittui.
Kun Tanska oli joutunut jihadistisen väkivallan kohteeksi, maan viranomaiset joutuivat nopeasti miettimään, millä keinoilla he voisivat parhaiten estää yksilöitä luisumasta ideologisesti perusteltuun väkivaltaan. Syntyi poikkihallinnollinen yhteistyöverkosto, jossa ovat mukana muun muassa poliisi, terveydenhuolto, rikosseuraamuslaitos, koulutusjärjestelmä, useita kansalaisjärjestöjä ja tiedustelupalvelu. Se ei rajoita toimintaansa jihadismiin, vaan yrittää ehkäistä myös muiden ideologioiden motivoimaa väkivaltaa.
Viranomaisten ongelma on usein se, että näyttöä tehdyistä rikoksista ei ole, vaikka taistelija olisi kuulunut Isisiin tai johonkin sitä vastaan taistelleeseen ryhmään.
Mallin taustalla on havainto siitä, että usein radikalisoituminen johtuu osaltaan sosiaalisista ja taloudellisista ongelmista ja syrjäytymisestä, joihin puuttumalla voidaan poistaa tarve äärimmäisiin keinoihin. Vastaavasti terrorismiin jo syyllistyneille ja siitä rangaistuksen kärsineille annetaan mahdollisuus osallistua exit-ohjelmiin, joissa heitä autetaan pääsemään pois ei-toivotuista kaveripiireistä ja toimintamalleista.
Malli on tarkoituksellisesti jätetty avoimeksi ja joustavaksi. Jokaisen ohjelmaan tulevan kanssa on määrä pohtia erikseen, millä keinoilla häntä voidaan auttaa parhaiten.
Toiminta voi käytännössä olla vaikkapa psykoterapiaa konfliktista palanneille, opinto-ohjausta koulunsa kesken jättäneille tai uskonnollista konsultointia radikaaleista uskontulkinnoista kiinnostuneille. Niitä, jotka ovat vailla työtä ajautuneet taloudellisiin ongelmiin ja vääriin piireihin, autetaan hankkimaan työpaikka. Tavoitteena on sitoa yksilö yhteiskuntaan ja motivoida hänet pysymään lain oikealla puolella.
Mallia on arvosteltu sillä perusteella, että se tekee esimerkiksi sosiaalityöntekijöistä ja opettajista tiedustelupalveluiden ja poliisien käsikassaroita ja osoittelee ongelmaryhmiä etnisin ja uskonnollisin perustein. Tämä voi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ehkäistä niitä, jos riskiryhmiin kuuluvat nuoret menettävät luottamuksensa lähimpiin viranomaisiin.
Myös mallin yksilökeskeisyyttä on kritisoitu, sillä keinot puuttua radikalisoitumista aiheuttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin ovat olleet olemattomia. Vaikka esimerkiksi rasismin uhri voi saada apua kokemuksensa käsittelemiseen, ohjelma ei puutu yhteiskunnassa esiintyvään rasismiin. Tähän on pyritty vastaamaan lisäämällä eri uskonnollisten ja etnisten ryhmien välistä dialogia.
Viime vuosina terrorismin vastaiseen toimintaan ja väkivaltaisen ekstremismin ehkäisyyn on ympäri Eurooppaa käytetty valtavasti rahaa ja työtunteja. Uusia lakeja on säädetty ja viranomaisten toimintavaltuuksia laajennettu. Etenkin Syyrian sota ja Euroopasta sinne virranneet terroristit ovat aiheuttaneet poliitikoille paineen tehdä jotain näkyvää nopeasti. Kysyntää on yhä kovemmille otteille.
Esimerkiksi Ranska on säätänyt lain, jonka nojalla jihadismista epäillyiltä maastalähtijöiltä voidaan takavarikoida passi. Britanniassa pääministeri David Cameron on yrittänyt ajaa läpi lakia, joka estäisi terrorismista epäiltyjen brittien paluun maahan Syyriasta tai Irakista.
Kovia otteita vaatii myös Tanskan nykyinen hallitus, joka pitää viranomaisten yhteistyömallia liian pehmeänä. Etenkin keskustaoikeistolaista Venstre-puoluetta edustava oikeusministeri Søren Pind haluaa koventaa linjaa.
Pind on puhunut itsestään šeriffinä. Oikeusministeriössä valmistellaan lakeja, joilla kriminalisoitaisiin rikosten valmistelu yhä varhaisemmassa vaiheessa.
Tanskassa harkitaan esimerkiksi pelkän matkustamisen kriminalisoimista niihin maihin, joissa terroristiryhmät ovat osa aseellista konfliktia, kuten Syyrian ja Irakiin. Tavoitteena on laskea todistustaakkaa ja saada riskiyksilöt nykyistä helpommin telkien taakse. Tuomioistuimista tulisi kuitenkin aiempaa riippuvaisempia poliittisista aseellisen konfliktin ja terroristiryhmän määritelmistä, ja viranomaiset kontrolloisivat, minkä mediatalon tai humanitaarisen organisaation ammattilaisten matkustaminen on hyväksyttävää.
Uuden lainsäädännön nojalla mitään näyttöä terrorismiin syyllistymisestä ei tarvittaisi. Riittäisi, että henkilön tiedetään olleen alueella, jonne matkustaminen on poliittisin syin kielletty.
Tanskan mallin toimivuutta ei ole helppo arvioida, koska malli keskittyy ehkäisevään toimintaan. Joka tapauksessa Århusin kunnasta oli ennen tammikuuta 2014 lähtenyt Syyriaan taistelijaksi 28 henkilöä. Sittemmin lähtijöitä on ollut kolme.
Malli on silti herkkä kritiikille. Syyrian sodasta on palannut Tanskaan alle 70 henkilöä. Yhdenkin syyllistyminen iskuun vuosien päästä katsotaan helposti mallin epäonnistumiseksi – mutta jos valtaosa ei enää jatka radikaalia toimintaa, ei voida varmuudella sanoa, että juuri ohjelma olisi estänyt väkivaltaiset iskut. Konflikteista palaavia vierastaistelijoita koskevien tutkimusten perusteella enintään joka kymmenes palaaja jatkaa radikaalia toimintaa.
Tanskan mallin vahvuutena on ketteryys. Koska malli toimii joustavasti ja poikkihallinnollisesti, se voi muuttua sitä mukaa kuin radikalisoituminen ja terrorismi muuttuvat.
Esimerkiksi Pariisin iskujen taustalla olleet Abdeslamin veljekset eivät osoittaneet käytöksellään radikalisoituneensa ideologisesti. He polttivat pilveä, liikkuivat klubeilla ja elivät jihadistisen maailmankuvan mukaan paheellista elämää myös silloin, kun siihen ei olisi ollut tarvetta iskusuunnitelmien peittelemiseksi.
Kyseessä ei ollut pelkkä maallisuuden näytteleminen ja todellisten aikeiden piilottelu. Isis haalii joukkoonsa kaikki mahdolliset halukkaat, ja siksi siihen ajautuu paljon sellaisiakin rikollisia, joiden toiminnalla on muita kuin ideologisia motiiveja.
Radikalismin tutkimuksessa puhutaan nyt hybrideistä alakulttuureista, joissa rikollisuus, väkivalta, sovinismi ja jihadismi limittyvät toisiinsa. Ne ovat konventionaalisen yhteiskunnan uloke, eivät täydellisen syrjäytymisen muoto: yksilöt voivat olla osittain gangstereita ja terroristeja mutta osallistua normaaliin yhteiskunnalliseen toimintaan, kun se itselle sopii, sillä kaikissa näissä alakulttuurin muodoissa menestyy aggressiivisella ja väkivaltaisella käyttäytymisellä. Kaikki terroristit eivät siis ole ideologisesti radikaaleja.
Hybridit alakulttuurit tekevät väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisystä vaikeaa, koska ehkäisevä työ perustuu pitkälti tunnistettaviin, ideologista radikalisoitumista ilmentäviin merkkeihin. Ainoa tapa pysyä edes jotenkin selvillä siitä, mitä alakulttuureissa tapahtuu, on pysyä läsnä ruohonjuuritasolla.
Tanskan mallin »pehmeyttä» pidetään nykyhallituksen silmissä heikkoutena. Se on kuitenkin väärinymmärrys. Malli ei ole vaihtoehto »koville» toimille, kuten rangaistuksille, tiedustelulle tai sotilaallisille keinoille. Terrorismiin ja muihin rikoksiin syyllistyneet joutuvat Tanskassakin oikeuteen.
Sen sijaan malli antaa mahdollisuuden tehdä jotain, kun rikoskynnys ei vielä ylity. Kun tanskalainen taistelija palaa Syyriasta, viranomaisten ongelma on usein se, että näyttöä tehdyistä rikoksista ei ole, vaikka taistelija olisi kuulunut Isisiin tai johonkin sitä vastaan taistelleeseen ryhmään. Mahdollisten rikosten tutkiminen sota-alueella puolestaan on tällä hetkellä mahdotonta. Siksi on tärkeää, että viranomaiset tai järjestöt ottavat kontaktin niin palaaviin kuin lähtemistä harkitseviin, vaikka heidän kätensä olisivat rikosoikeudellisesti vielä sidotut.
Viime kädessä Tanskan mallin selkärankana on hyvä hallinto ja oikeusvaltioperiaate. Kun viranomaisiin voi luottaa eivätkä yhteiskunnan marginaaliin ajautuvat nuoret koe heitä vihollisiksi, ei valtio joudu helposti väkivallan kohteeksi.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, joka työskentelee parhaillaan Tanskan ulkopoliittisessa instituutissa Kööpenhaminassa.
