Öljyn maailmanmarkkinoita on muovannut viime vuosina erityisesti kaksi trendiä. Saudi-Arabia vie nykyään valtaosan raakaöljystään Kiinaan, Intiaan ja muihin Aasian maihin. Yhdysvalloista on puolestaan tullut energian suhteen aiempaa omavaraisempi, ja maa on irtautumassa vanhasta asetelmasta, jossa Persianlahti on sen tärkein öljynlähde.
Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian suhteiden käytännön perusta on silti yhä Carterin oppi, joka on perustunut ennen kaikkea maiden väliseen öljykauppaan. Asetelmaan on kuulunut se, että saudit turvautuvat sotilaallisissa kysymyksissä Yhdysvaltain suojakilpeen. Nyt Carterin opilta on katoamassa pohja.
Amerikkalaisten kanssa käytävän öljykaupan heikentymisestä huolimatta Saudi-Arabia tilasi vuonna 2010 Yhdysvalloilta 60 miljardin dollarin arvosta sotatarvikkeita. Tilaus oli kaikkien aikojen suurin. Vastineeksi saudit odottavat turvatakuita.
Geopoliittisesti Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian intressit Persianlahdella ovat kuitenkin vastakkaiset.
Yhdysvaltain ja Iranin suhteet ovat parantuneet, ja Iran pääsi maaliskuussa alustavaan sopuun ydinohjelmastaan neuvotteluissa Yhdysvaltain, YK:n turvallisuusneuvoston muiden jäsenten ja Saksan kanssa.
Sunnalaisen Saudi-Arabian ja šiialaisen Iranin välinen vihamielisyys on puolestaan lisääntynyt, mitä osoittaa Saudi-Arabian suorasukainen šiiavastainen propaganda.
Kireän geopoliittisen tilanteen taustalla on öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku. Heikko maailmantalous ei kykene kuluttamaan kaikkea tuotettua öljyä, mikä on johtanut ylitarjontaan. Öljyn hinta romahti lähes 50 prosenttia viime vuoden puolivälin ja kuluvan vuoden alun välisenä aikana.
Hintojen laskiessa ja kysynnän heikentyessä olisi markkinalogiikan mukaista, että öljyn tarjontaa vähennettäisiin. Öljynviejäjärjestö Opecia hallitseva Saudi-Arabia teki kuitenkin viime marraskuussa monen asiantuntijan mielestä rohkean vedon: maa päätti olla puuttumatta Opecin tuotantokiintiöihin voidakseen pitää kiinni noin kymmenen prosentin globaalista markkinaosuudestaan.
Saudien logiikan mukaan muiden öljyntuottajien on vähennettävä tuotantoaan, jotta öljyn hintaa saataisiin nostettua. Erityisesti tämä koskee »tehottomia» tuottajia, kuten Saudi-Arabian öljyministeri Ali al-Naimi asian ilmaisi. Hän viittasi epätavanomaisiin öljyntuotantotapoihin, kuten Yhdysvaltain liuskeöljyteollisuuteen, syvänmeren öljynporaukseen ja öljynetsintään arktisilla alueilla.
Tällä politiikalla on selkeä tavoite. Opec yrittää sälyttää tuotannon vähentämisen ja hintasäännöstelyn taakkaa niiden maiden harteille, jotka tuottavat öljyä kalliimmalla kuin Opec. Saudi-Arabia ei suostu säätelemään markkinoita leikkaamalla omaa tuotantoaan.
Opecin marraskuista päätöstä on tulkittu myös geopoliittisesta näkökulmasta. Joidenkinanalyytikkojen mukaan Saudi-Arabia voi öljyn hintaa painamalla vahingoittaa etenkin Irania ja Venäjää, joiden valtiontalous on voimakkaan riippuvainen öljytuloista.
Öljytulojen kuihtuminen toimisi kuin rangaistuksena siitä, että maat ovat asettuneet Syyrian konfliktissa Bašar al-Assadin puolelle. Iran saisi samalla kynsilleen siitä, että maa näyttää havittelevan vaikutusvaltaa arabimaissa, kuten Irakissa, Bahrainissa ja Jemenissä. Todellisuudessa öljyn hinnan lasku tuskin horjuttaa Irania tai Venäjää, koska maat eivät ole demokraattisia eivätkä vastuussa tekemisistään omalle väestölleen.
Toiseksi analyyseissä on esitetty, että öljyn halpa hinta vauhdittaisi ratkaisun löytymistä Iranin ydinohjelmaa koskevissa neuvotteluissa, mikä olisi saudien intressien mukaista. Tämä on kuitenkin harhakäsitys: Neuvotteluiden edistyminen tarjoaa Iranille myös mahdollisuuden päästä pois pakotteiden piiristä ja ryhtyä taas peluriksi öljymarkkinoille. Saudi-Arabian näkökulmasta taloudellisesti kukoistava Iran on yhtä suuri riesa kuin Iranin mahdollinen ydinpelote.
Kolmanneksi on esitetty, että Saudi-Arabia voisi öljyn halvan hinnan avulla muistuttaa Yhdysvaltoja keskeisestä roolistaan Persianlahden alueellisissa asioissa. Tämä tapahtuisi epäsuorasti, kun Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian taloussuhteet aktivoituisivat uudelleen sitä mukaa kun öljyn halpa hinta ajaisi amerikkalaisia liuskeöljytuottajia pois markkinoilta. Todellisuudessa Saudi-Arabia tuskin pystyy »kiristämään» Yhdysvalloilta turvatakuita.
Saudien öljystrategiaa tulee arvioida sen keskipitkän aikavälin seurausten näkökulmasta.
Saudikuningaskunnan ja sen Persianlahden liittolaisten todellinen voima piilee niiden suunnattomissa öljy- ja kaasuvarannoissa, kilpailukykyisissä tuotantokustannuksissa sekä jättimäisessä rahoitusvarallisuudessa. Suurimpia tavanomaisia energiavarantoja hallitsevat Opec-jäsenet, kuten Saudi-Arabia, Irak ja Libya, pysyvät pitkällä aikavälillä hallitsevassa markkina-asemassa.
Lyhyellä aikavälillä öljyn halpa hinta auttaa suuryrityksiä ajamaan pieniä liuskeöljyfirmoja ulos markkinoilta. Lisäksi öljynetsintään ei ole houkuttelevaa sijoittaa, mikä luo uuden pullonkaulan ja lisää hintojen nousupainetta. Sitä ennen suuret öljyntuojat, kuten Intia, Kiina ja EU, hyötyvät halvoista hinnoista.
Alueellisesta näkökulmasta Saudi-Arabia ja Iran käyvät vastedeskin kamppailuaan tunnustukselliseen sävyyn. Käynnissä on alueellisesta hegemoniasta käytävä kamppailu, jossa uskonto on vallankäytön väline.
Persianlahden alue tarvitsee ensinnäkin kipeästi uuden turvallisuusmekanismin, joka ottaa huomioon kaikkien osapuolten vaatimukset ja asettuu uskonnollisten konfliktien ulottumattomiin. Toiseksi Carterin opin jäänteet tulee korvata sellaisilla turvallisuusrakenteilla, jotka vastaavat Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian nykyisiä taloussuhteita ja muita keskinäisriippuvuuksia.
Yhdysvaltain ja Iranin lähentyminen voi vastata kumpaankin tarpeeseen. Se voi auttaa määrittelemään Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian suhteen uudelleenja muodostaa perustan toimivalle ja tasapuoliselle alueelliselle turvallisuusarkkitehtuurille.
