Jos ei uhkaavaa ilmastonmuutosta oteta huomioon, ihmiskunnalla pyyhkii tilastojen valossa ihan hyvin: eliniän odotteet pitenevät, sotia on vähemmän ja globalisaatio on nostanut satoja miljoonia ihmisiä pahimmasta köyhyydestä.
Ekonomisti Rodrigo Aguilera käy tällaisia usein toisteltuja tulkintoja vastaan. Muun muassa Chatham Housen ja Economistin tutkimusosastoilla työskennellyt Aguilera rakentaa teoksensa vastalauseeksi »uusoptimismiksi» nimittämälleen aatesuunnalle, jota edustavat esimerkiksi pohjoisamerikkalainen psykologi Steven Pinker ja edesmennyt ruotsalainen tilastonikkari Hans Rosling – molemmat valtavan suosittuja tieteen popularisoijia.
Aguileran mukaan hopeareunusten tuijottaminen on vaarallista. Väittämällä, että valistus, tiede ja teknologia sekä kauppa ja talouskasvu ovat ihmelääkkeitä ihmiskunnan ongelmiin, uusoptimismi pönkittää kapitalistista maailmanjärjestystä ja sivuuttaa sen aiheuttamat tuhot. Varsinkin Yhdysvalloissa uusoptimismi on kytkeytynyt vahvasti talouskonservatiivien ja nuoren polven oikeiston ajatteluun.
Suomessakin moni pitää nykyisen kaltaista kapitalismia parhaana mahdollisena järjestelmänä; onhan se kiihdyttänyt maailmantalouden ennennäkemättömän kasvuun, jonka hedelmistä riittää jaettavaksi niin köyhille kuin rikkaille.
Aguilera vyöryttää esiin tilastoja, jotka kyseenalaistavat käsitykset edistyksestä. Esimerkiksi Venezuela voi monella tilastollisella mittarilla, bruttokansantuotteesta elinajanodotteeseen, nykyään paljon paremmin kuin muutama vuosikymmen sitten. Silti tilanne maassa ei näytä kadehdittavalta.
Kirjan mukaan globaali kapitalismi ei ole lopettanut sotia tai poistanut köyhyyttä. Esimerkiksi sodissa kuolee vähemmän ihmisiä kuin aikaisemmin, mutta kotinsa menettäneitä pakolaisia on enemmän kuin koskaan. Eriarvoisuus on kasvanut, ennen kaikkea maiden sisällä. Se ei kuitenkaan uusoptimisteille ole ongelma, vaan osoitus hyvästä kehityksestä. Historiallisesti vakaina aikoina tuloerot ovat kasvaneet. Mutta köyhien maiden uusi keskiluokka on kaukana keskiluokan mielikuvasta. He ovat pääosin taloudellisesti haavoittuvia, vailla yhteiskunnan turvaverkkoja tai koulutusta ja riippuvaisia työpaikastaan.
Kehityspessimismillään Aguilera pyrkii rakentavaan ratkaisuun. Maailma ei välttämättä ole mennyt huonompaan suuntaan, mutta sokea usko nykyjärjestelmämme saavutuksiin on vaarallista. Kriittinen tarkastelu näyttää, että liberaali kapitalismi nykyisellään ei täytä omia lupauksiaan vapaudesta, kehityksestä ja vakaudesta. Siksi pitäisi pystyä näkemään vaihtoehtoisia malleja ja pyrkiä kohti niitä.
Jotain angloamerikkalaisen talouspoliittisen keskustelun tilasta kertoo, että Aguilera näkee tuloeroja tasaavan sosiaalidemokratian yhtenä tällaisena radikaalina vaihtoehtona.
