Euroopan sotilaallinen puolustus on toisen maailmansodan jälkeen perustunut Yhdysvaltojen asevoimiin. Yhdysvaltojen vahva rooli on rapauttanut Euroopan kykyä vastata omasta turvallisuudestaan sekä ymmärtää sodankäyntiä ja suurstrategiaa. Kansainvälisen kilpailun kiristyessä riippuvuus rasittaa yhä enemmän transatlanttisia suhteita.
Kahden eläköityneen yhdysvaltalaiskenraalin ja Nato-myönteisen tutkijan alleviivaamista ongelmista on helppo olla samaa mieltä. Valitettavasti teknotrillerillä alkavan ja usein ylipitkältä policy-paperilta tuntuvan Future war and defence of Europen päätarkoitus on akateemisesta kustantajastaan huolimatta politiikkaan vaikuttaminen, ei parempi ymmärrys uhkaavasta sodasta.
Kirjan nimessä esiintyvä tuleva sota on kirjan sivuilla jo käynnissä: Venäjän 5d-sodankäynti Eurooppaa vastaan kattaa hybridi-, kyber- ja hypersodan mosaiikin. D:t tulevat sanoista deception, disinformation, destabilization, disruption ja destruction, jotka muodostavat »väkivallan spektrin». Käsitteitä ei juuri avata.
Hyvä nyrkkisääntö on, ettei uusia käsitteitä keksitä, ellei ensin osoita tuntevansa vanhoja. Tämä pätee etenkin tulevaisuuden teknologiaa hyödyntävään »hypersotaan». Skeptikko voisi muistuttaa, että yksi kirjoittajista komensi yhdysvaltalaisjoukkoja juuri hävityssä Afganistanin sodassa. Siellä valtaosa voittajien käyttämästä teknologiasta oli 1950-luvulta. Kirjan suurin yllätys onkin eurooppalaista ajattelua kritisoivien kirjoittajien oman sodan käsityksen pintapuolisuus. Sitä voi tasapainottaa esimerkiksi Mark Galeottin tulevalla teoksella Weaponisation of everything.
Kirjoittajien mukaan puolustus on suhteellista, ei absoluuttista. Yhdysvaltojen keskittyessä Kiinaan ja Venäjän kasvattaessa sotilaallista voimaansa on Euroopan joko kasvatettava asevoimiaan ja autonomiaansa tai hyväksyttävä Yhdysvaltojen johtajuus. Pahimmassa tapauksessa Yhdysvallat hylkää Euroopan autoritaaristen maiden armoille.
Kirjoittajat näkevät nykymuodossaan liian heikon Naton ainoana realistisena ratkaisuna Euroopan puolustamiseksi. Myös EU:n täytyy ryhdistäytyä »reaalipolitiikan» saralla, ja tarpeen tullen korostaa intressejään arvojensa kustannuksella. Kun Eurooppa hylkää kovan voiman kansainvälisen politiikan instrumenttina, esimerkiksi Iranin ydinaseohjelman pysäyttämisessä, se saattaa samalla menettää Yhdysvaltojen tuen myös omassa puolustuksessaan.
Kirja tarjoaa angloamerikkalaisen perspektiivin keskusteluun Euroopan sotilaallisesta puolustamisesta ja ennen kaikkea heikosta strategisesta ajattelusta. Perspektiivi on tärkeä ja esitetyt ongelmat todellisia. Ratkaisut tuntuvat silti kaukaisilta. Yhdysvaltojen ja Euroopan prioriteetit eivät ole läheskään niin yhtenevät kuin kirjoittajat antavat ymmärtää. Euroopassa on lisäksi hukassa merkittäviin muutoksiin vaadittu johtajuus. Tilanteessa lieneekin reaalipolitiikkaa, ettei »luota vieraan apuun».
Kirjoittaja on yliopistolehtori Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa.
