Populismilla ja lähidemokratialla on enemmän yhteistä kuin kuvittelemmekaan. Molemmat kumpuavat vaikuttamisen kokemusten vähyydestä ja vaativat demokratiaa: valtaa kansalle eliittiä vastaan tai tilaa omalle kulttuuris-poliittiselle ilmaisulle. Esimerkiksi Suomessa valtion ja kuntien demokratiapolitiikkaa perustellaan poliittisen osallistumisen puutteella sekä yhdistysten ja puolueiden jäsenkadolla.
Populismi on artikulaation logiikka, jossa muodostetaan »meidän» ryhmä asettumalla tiettyjä asioita vastaan. Se voi olla vasemmistolaista tai oikeistolaista, mukaan ottavaa tai ulos sulkevaa. Laitapopulismi haastaa systeemin, ja valtavirtapopulismi pelaa sisällöllisesti tyhjillä käsitteillä, kuten toivolla tai unelmilla.
Lähidemokratia on usein laitapopulistista. Se haastaa päätöksentekijät ja vaatii valtaa kylien tai kaupunginosien tasolle. Siinä tahdotaan luoda uusi tapa osallistua ja päättää itselle tärkeistä asioista.
Asukasliikkeitä on käynnistetty niin kyliin kuin kaupunginosiin, ja kevytaktivismi on tutustuttanut naapureita toisiinsa. Esimerkiksi Rovaniemellä aluelautakunnat ovat vaikuttaneet peruspalveluiden järjestämiseen ja Helsingin Maunulassa kaupunkilaiset osallistuvat kaupunginosan kulttuuritalon suunnitteluun. »Meidän» ryhmä on tärkeä myös lähidemokratiassa.
Koska politiikassa tarvitaan »meitä» ja jotain on vastustettava, populismi on politiikalle välttämätöntä. Parhaimmillaan populistinen politiikka tukee moninaisuutta, mutta äärimmillään se tuottaa homogeenisen me-ryhmän ja kietoutuu rasismiin. Jos vain vastustetaan, helposti unohtuu, mitä puolustetaan.
Esimerkiksi Britannian EU-eroäänestyksen taustalla oli paikallisia ongelmia, jotka liittyivät siihen, että uudet maahanmuuttajat olivat ilmaantuneet naapurustoon ja työpaikat kadonneet. Todellisia tapoja vaikuttaa omaan tulevaisuuteen ei tuntunut olevan. Politiikan »me» löytyi EU-erosta kaiken kritiikkinä.
Globaali, kansallinen ja paikallinen ovat kytkeytyneet toisiinsa, ja paikallinen vieraantuminen vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan. Siksi demokratiaa pitäisi pohtia samanaikaisesti kaikilla tasoilla.
Moneen globaaliin ongelmaan tulisi etsiä ratkaisua kehittämällä lähidemokratiaa, jolla voitaisiin vaikuttaa palveluihin, budjetteihin ja paikalliseen politiikkaan. Usein nimittäin käy niin kuin brexitissä: paikallisen ongelman kärjistyminen johtaa kansalliseen ja jopa kansainväliseen konfliktiin.
