Italiassa niin oikeisto- kuin vasemmistopuolueet ovat perinteisesti käyttäneet populistista puhetapaa kalastellakseen ääniä. Populistinen diskurssi on perustunut korruptoituneiden vallanpitäjien ja kansan vastakkainasetteluun. Kansa on esitetty valtaapitävien politiikan uhrina.
Populistiset argumentit ovat saaneet äänestäjäkunnassa vastakaikua, sillä Italian poliittinen eliitti on ollut säännöllisesti mukana isoissa korruptioskandaaleissa kahden viime vuosikymmenen aikana.
1990-luvun alussa Tangentopolin korruptioskandaali pyyhkäisi puoluekartalta kylmän sodan aikana maata hallinneet kristillisdemokraatit ja sosialistisen puolueen. Valtatyhjiön täyttivät kaksi uutta puoluetta, jotka vakuuttivat vastustavansa vanhoja valtapuolueita: Silvio Berlusconin Forza Italia ja äärioikeistolainen Pohjoisen liitto.
Berlusconi oli rakentanut omaisuutensa vanhan poliittisen eliitin suojeluksessa. Berlusconin eliitinvastainen retoriikka oli lähinnä poliittinen strategia äänten saamiseksi. Mediapohattana Berlusconi käynnisti Italian ensimmäisen, laajamittaisen populistisen televisiokampanjan.
Forza Italia ja Pohjoisen liitto ovat olleet 20 vuoden aikana mukana useissa hallituksissa ja sekaantuneet samalla uusiin korruptioskandaaleihin. Berlusconin pääministerikausina poliittinen keskustelu muuttui henkilöityneeksi mediasirkukseksi, mikä loi pohjan uusien, karismaattisten populistijohtajien nousulle.
Päivänpolitiikan nykyisistä johtohahmoista sekä Beppe Grillo että Matteo Renzi ovat menestyneet tällä saralla, joskin hieman eri tavoin.
Entinen koomikko ja nykyinen Viiden tähden liikkeen johtaja Grillo on rakentanut poliittisen menestyksensä Italian poliittisen eliitin arvostelulle käyttämällä klassista kansan ja eliitin vastakkainasettelua. Hänen puolueensa sai kolme vuotta sitten parlamenttivaaleissa yli 25 prosenttia äänistä. Kesäkuussa puolue voitti pormestarinvaalit Roomassa ja Torinossa.
Nykyisen pääministerin Renzin valtaannousu perustui lupaukseen syöstä vallasta vanha poliittinen eliitti, mukaan lukien oman demokraattisen puolueen vanha kaarti. Lupaus toi puolueelle 40 prosenttia äänistä vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa.
Populistinen diskurssi on nostanut Italian poliittiseen keskusteluun aiemmin laiminlyötyjä aiheita, kuten läpinäkyvyyden ja politiikan eettiset ongelmat. Lisäksi se on tuonut pettyneitä kansalaisia takaisin keskusteluun. Viiden tähden liikkeen menestys on pakottanut Renzin demokraattisen puolueen nuorentamaan ydinjoukkoaan.
Populismi voi siis hetkellisesti olla demokratialle hyväksi, kunhan se tarjoaa edistyksellisiä ideoita eikä muukalaisvihamielisyyttä ja kansalliskiihkoa, kuten vaikkapa Ranskan Kansallinen rintama. Riskinä kuitenkin on, että populismista tulee poliittisen keskustelun normaali toimintatapa ja vakiintuneet puolueet alkavat haastaa uusia samanlaisilla populistisilla argumenteilla.
