Euroopan unionin kunnianhimoinen ilmastopolitiikka vaatii ripeitä päästövähennyksiä. Kivihiili on yksi pahimmista ilmaston lämmittäjistä, ja sen polttaminen on Euroopassa vähentynyt noin viidennekseen 1990-luvun tasosta muun muassa päästökauppajärjestelmän ansiosta.
Puola ja Saksa tuottavat ja käyttävät yli 60 prosenttia EU:n kivihiilestä ja sitäkin saastuttavammasta ruskohiilestä. Erityisesti Puolassa hiilivoima on hankala kysymys. Se on osa kansallista identiteettiä ja energiaomavaraisuutta, joihin etenkin oikeistopopulistiset puolueet ovat vedonneet vastustaessaan EU:n ilmastotoimia. Hiilikaivoksissa työskentelee yhä kymmeniätuhansia ihmisiä, joilla on takanaan maan vahvin ammattiliitto.
»Pitkään Puola halusi jäädä ilmastotoimien ulkopuolelle, niin kuin Tanska jäi rahaliiton ulkopuolelle. Vielä vuoden 2018 Katowicen ilmastokokouksessa puolalaiset delegaatit jakoivat kävijöille hiilivoimaa ylistäviä matkamuistoja», sanoo politiikan tutkija Kacper Szulecki Oslon yliopistosta.
Viime vuosina Puola on kuitenkin herännyt energiasiirtymän tarpeellisuuteen.
»Nyt näyttää siltä, että hiilivoiman käyttö loppuu jo vuoden 2035 paikkeilla. Se on kannattamatonta ja päästöoikeudet ovat yhä kalliimpia, voimalaitokset alkavat olla ikääntyneitä.»
Samoista syistä Saksassakin suunniteltu hiilivoiman alasajo vuoteen 2038 mennessä saattaa toteutua aiottua nopeammin, Szulecki huomauttaa. Vitkuttelunsa vuoksi Puolalla on nyt kiire kehittää korvaavia energianlähteitä, ja se tarvitsee EU:n tukea.
Puola on erityisen kiinnostunut unionin oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta, josta tuetaan energiasiirtymästä taloudellisesti kärsiviä alueita. EU on aikeissa kytkeä rahaston ehdolliseksi oikeusvaltion kehitykseen, josta Puola ja unioni ovat taittaneet peistä jo vuosien ajan.
»Sitä mukaa kun Puola on tajunnut joutuvansa luopumaan hiilestä, se on antanut EU:lle paremman neuvotteluaseman», Szulecki toteaa.
