Hitaat

Puun ja kuoren välissä

Kamppailu Ukrainan suunnasta kärjistyi alkuvuonna väkivaltaiseksi konfliktiksi. Myös pienemmät EU:n itäiset naapurimaat Moldova ja Georgia tasapainoilevat Venäjän ja EU:n ristipaineessa. EU tarjoaa vakautta ja taloudellista turvaa, mutta kovilla ehdoilla. Venäjä taas painostaa maita liittymään omaan tulliliittoonsa.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 14.3.2014

EU omaksui itäisen kumppa­nuuden uudeksi painopisteek­si vuonna 2009. Ohjelman pii­riin sisällytettiin entiset neu­vostotasavallat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä.

EU:n tavoitteena oli poliittinen ja ta­loudellinen lähentyminen, mutta se on osoittautunut vaikeasti saavutettavaksi. Valko-Venäjä on alusta lähtien turvan­nut mieluummin Venäjään, ja sen lisäksi Armenia on sitoutunut jäsenyyteen Ve­näjän isännöimässä Euraasian tulliliitossa. Myös Azerbaidžan on kaukana EU-standardeista.

EU on pyrkinyt välttämään vastak­kainasettelua, mutta Venäjä näkee tilan­teen pelinä, jossa vain toinen voi voit­taa. Näistä itäisistä kumppaneista, joita Venäjällä kutsutaan ”lähiulkomaiksi”, käydään nyt totista kamppailua.

Myös kumppanimaat pitävät talous­liittoja vaihtoehtoisina. Teoriassa jonkin­lainen välimuoto saattaisi olla mahdolli­nen, mutta käytännössä esimerkiksi Eu­raasian tulliliiton edellyttämä yhteinen ulkotariffi heikentäisi mahdollisuuksia jatkaa vapaakauppasopimusten valmis­telua EU:n kanssa.

Janukovytš umpikujassa

Marraskuussa 2013 järjestetyssä EU:n huippukokouksessa Vilnassa unioni sai tuntuvasti näpeilleen, kun Ukraina jätti vahvistamatta kauan valmistellut vapaa­kauppa- ja assosiaatiosopimukset. Ukrai­nan merkitys sekä EU:lle että Venäjälle on suurempi kuin monien pienempien naapurivaltioiden – ja viimeistään Vil­nan huippukokouksen yhteydessä maan poliittinen johto osoitti ymmärtävänsä tämän varsin hyvin itsekin.

Venäjän painostus ja lupaukset ra­hallisesta tuesta vakuuttivat lopulta Uk­rainan presidentin Viktor Janukovytšin. Ukrainan talous on niin heikossa tilas­sa, että Venäjän tarjoama nopea avustus houkutti enemmän kuin EU:n edellyttä­mä pitkäaikainen sitoutuminen. Venäjä lupasi Ukrainalle lähes 11 miljardin eu­ron lainan ja edullisemmat kaasutoimi­tukset.

Venäjän antamat lupaukset talous­avusta uhkaavat kuitenkin jäädä toteut­tamatta, ellei poliittista kriisiä saada ratkaistua. Helmikuussa myös EU:ssa ryhdyttiin suunnittelemaan taloudellista tukipakettia, joka vakauttaisi Ukrainan tilannetta. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso totesi kuitenkin katke­raan sävyyn, ettei EU aio lähteä kilpaile­maan siitä, kuka tarjoaa eniten. Vilnan huippukokouksen tuloksista on otettu opiksi.

Kartta: Kauko Kyöstiö

Toiveena normaali valtio

Ukrainalaisten tyytymättömyys presi­dentin päätökseen leimahti heti mar­raskuussa valtaviksi protesteiksi. Siitä lähtien Kiovan seuratuin paikka on ollut mielenosoitusten tukikohta, Itsenäisyy­den aukio.

Protestiaalto voimistui tammikuussa, kun parlamentti runnoi läpi kansalaisoi­keuksia rajoittavia lakeja. Helmikuusa Janukovytš antoi määräyksen tyhjentää Itsenäisyyden aukio tarvittaessa väkisin. Yhteenotot yltyivät kaaokseksi, jossa sai surmansa kymmeniä ihmisiä.

Mielenosoitusten tukahduttaminen on tulkittu Venäjän asettamaksi ehdoksi taloudelliselle tuelle. Venäjä lupasi myön­tää lainan ensimmäisen, 1,5 miljardin euron suuruisen erän vain päivää ennen väkivallan leimahtamista.

”Olemme tilanteessa, jossa president­ti on sodassa omaa kansaansa vastaan”, sanoo Frankfurtissa sijaitsevan Viadri­nan eurooppalaisen yliopiston tutkija Iryna Solonenko.

Kriisin ollessa pahimmillaan Ukrai­nan pelättiin luisuvan jopa sisällissotaan. Saksan, Ranskan ja Puolan ulkominis­terien toimittua välittäjinä Janukovytš taipui lopulta lupaamaan ennenaikaiset presidentinvaalit sekä palauttamaan voimaan vuoden 2004 perustuslain muutokset, joilla siirretään valtaa presidentiltä parlamentille.

Vaikka presidentinvaalit järjestet­täisiin ennenaikaisesti, niiden tulosta on vaikea arvioida. Oppositio on yhä melko hajanainen. Suosittu oppositio­hahmo Vitali Klytško ei välttämättä pääse edes kokeilemaan kannatustaan. Lokakuussa 2013 Ukrainan parlamentti hyväksyi asetuksen, jonka mukaan ul­komaille veroja maksaneiden ei katsota asuvan maassa vakituisesti, mikä taas on ehtona presidenttiehdokkuudelle. Nyrkkeilijänä tunnettu Klytško asui ak­tiiviuransa aikana Saksassa ja kuuluisi siten lain piiriin.

Vaikka protestit saivat alkunsa EU-sopimuksen hylkäämisestä, kansan tur­hautumiselle on monia syitä. Ukrainan talous ei ole vieläkään toipunut vuoden 2008 talouskriisistä. Korruptoitunutta valtaeliittiä pidetään vastuussa heikosta taloudenpidosta. Valikoiva oikeuskäy­täntö ja demokratian kuihtuminen huo­lestuttavat monia ukrainalaisia.

Opposition kannattajien keskuudes­sa lentäväksi lauseeksi on muodostunut toive ”normaalista elämästä normaalis­sa valtiossa”. Tähän toiveeseen kiteytyy tilanteen ratkaisemisen vaikeus. Vaikka Janukovytš luopuisikin vallasta, osaisi­ko hänen seuraajansa toteuttaa tämän toiveen?

Kiova ei ole Ukraina

Ukrainan tilanne heijastaa myös maan kulttuurista kahtiajakoa. Ukrainan itäi­sissä ja eteläisissä osissa kannatetaan lähentymistä Venäjään kun taas maan länsiosa on arvoiltaan lähempänä Eu­rooppaa.

Tutkija Mykola Riabtšuk on kuvail­lut Ukrainan kahtiajakoa eurooppalai­sen ja neuvostoliittolaisen identiteetin kamppailuksi. Oranssin vallankumouk­sen hän tulkitsee ensin mainitun voitoksi. Slaavilaiseen perinteeseen ja suurvalta-ajatteluun tukeutuva ideologia ei silti ole hävinnyt. Riabtšukin mukaan Ukrainan vallanpitäjät ovat hyötyneet vastakkain­asettelusta, sillä hajaantunutta kansaa on ollut helpompi hallita.

”Kaikki ukrainalaiset eivät tue Kiovan mielenosoittajia. Monet jopa ajattelevat, että protestit ovat lännen rahoittamia. Osa kansasta toivoo, että presidentti pitäisi kansasta huolta ja jakaisi sosiaalietuuksia, eikä ymmärrä, että kansalaisuus on vastavuoroisuutta kansan ja hallituksen välillä”, Iryna So­lonenko kuvailee.

Ukrainan mielenosoituksiin on osallistunut keskenään varsin erilaisia ryhmiä. Yhtä mieltä he tuntuvat olevan vain siitä, että politiikan on muututtava nykyisestä.

Suurin osa protestoijista on tavallis­ta keskiluokkaa, mutta myös ääriryhmät ovat olleet näkyvästi läsnä. Helmikuun väkivaltaisissa yhteenotoissa joillain mielenosoittajilla on ollut käytössään ampuma-aseita katukivien ja polttopul­lojen lisäksi. Janukovytšin kannattajat ovat järjestäneet omia mielenosoituksi­aan ja muistuttaneet, että presidentti on demokraattisilla vaaleilla valittu.

Mallioppilaat tulikokeessa

Ukrainaa pienemmät itäiset kumppa­nuusmaat Moldova ja Georgia hakevat paikkaansa EU:n vaikutuspiirissä, mutta ratkaisu ei ole kummallekaan helppo.

Assosiaatiosopimusten ja niihin liit­tyvien vapaakauppasopimusten valmis­telu on ollut pitkä prosessi, mutta nyt sopimukset ovat valmiita allekirjoitet­tavaksi. Moldovassa nimiä odotetaan papereihin viimeistään elokuussa, Ge­orgiassa syys–lokakuun aikana. Työ ei silti ole tehty.

Moldovaa on kuvailtu EU:n itäisen kumppanuusohjelman mallioppilaaksi, sillä se on pyrkinyt täyttämään yhteis­työlle asetetut ehdot aikataulun mu­kaisesti. Pienen maan tähtäimessä ovat lopulta jäsenyysneuvottelut, mutta niihin on vielä matkaa. Ensin Euroopan köyhimmän valtion talous pitäisi saada kohentumaan. Lisäksi Moldovan ja Uk­rainan rajalla sijaitsevan Transnistrian asema pitäisi ratkaista, sillä EU:n ehto­jen mukaan sen jäsenmailla ei voi olla ratkaisemattomia rajakiistoja.

Venäjää ei miellytä Moldovan valit­sema kurssi kohti Eurooppaa. Venäjä ha­luaisi Moldovan mukaan luotsaamaansa Euraasian tulliliittoon.

”Meitä odottavat kovat ajat”, huo­kaa Moldovan Ulkopoliittisen tutki­musyhdistyksen johtaja Victor Chirila, kun hän puhuu maan Venäjä-suhteista.

”Venäjällä on painostuskeinoja aivan riittämiin. Moldovan vientituotteille saa­tetaan asettaa rajoituksia tai moldova­laisten siirtotyöläisten asemaa Venäjällä voidaan vaikeuttaa.”

Venäjällä asuu lähes 400 000 mol­dovalaista. Määrä on valtava, sillä Mol­dovan väkiluku on yhteensä vain noin 3,6 miljoonaa. Koska siirtotyöläisistä suurin osa oleskelee maassa laittomasti, heidän karkottamisensa olisi periaattees­sa mahdollista. Toisaalta Venäjä tarvitsee siirtotyöläisiään, joten vaihtoehto ei ole kovin todennäköinen.

Silti pelkkä uhka on Moldovalle va­kava asia, sillä maan kansantuotteesta yli kolmasosa tulee ulkomailta suunnatuista rahalähetyksistä. Myös maataloustuot­teisiin kohdistuvat rajoitteet hankaloit­taisivat monen moldovalaisen elämää. Maatalous työllistää jopa 40 prosenttia asukkaista.

”Hyvä uutinen on se, että saimme juuri uusittua kaasusopimuksen Venä­jän kanssa, joten sillä ei voi tänä vuonna enää kiristää. Lisäksi Romanian kanssa yhteistyössä rakennettava kaasuputki valmistuu maalis–huhtikuun aikana. Sen jälkeen emme ole enää täysin riippuvai­sia venäläisestä kaasusta”, Chirila sanoo.

Lokakuun lopulla 2013 Georgias­sa äänestettiin uudesta presidentistä, ja vaalin voitti odotetusti silloisen päämi­nisterin Bidzina Ivanišvilin tukema Giorgi Margvelašvili. Hän korvasi Mihail Saakašvilin, jonka kuusivuotisella kau­della Georgian ulkopolitiikan painotus suuntautui vahvasti euroatlanttiseen yh­teistyöhön ja erityisesti Yhdysvaltoihin.

Elokuussa 2008 Venäjän ja Georgian välille puhkesi sota, joka kesti vain viisi päivää mutta jätti pysyvän jäljen maiden kahdenvälisiin suhteisiin. Saakašvilin kaudella jopa venäjänkielisen musiikin soittaminen julkisissa tiloissa kuten ra­vintoloissa kiellettiin – tosin juuri ku­kaan ei noudattanut sääntöä.

Tämänhetkinen hallitus suhtautuu Venäjään edeltäjäänsä suopeammin, mutta syy on ennemmin järki kuin tunne, arvioi The European Council on Foreign Relations -tutkimuslaitoksen tutkija Jana Kobzova.

”He haluavat saada georgialaisille tuotteille paremman aseman Venäjän markkinoilla, ja mahdollisesti myös hel­pottaa viisumijärjestelyitä maiden välillä.”

Kobzovan mukaan vallanvaihdos ei ole vielä saanut aikaan suurempia ul­kopoliittisia suunnanmuutoksia. Uusi pääministeri ja presidentti ovat melko kokemattomia poliitikkoja. Lisäksi he ovat kiitollisuudenvelassa Ivanišvilille, joka junaili vallanvaihdokset ja vetäytyi sitten kulisseihin. Vahvan johtajan puut­tuminen tekee Georgian politiikasta vai­keammin ennustettavaa.

”Venäläisten tukemat tahot ovat jär­jestäneet Tbilisissä seminaareja, joissa kerrotaan, miten hyödyllinen Euraasian tulliunioni olisi ja miten EU:n vapaakauppasopimus todellisuudessa vahingoittaisi Georgian taloutta”, kertoo Jana Kobzova.

Venäjän ja Georgian suhteita hier­tävät myös rajakiistat. Georgiasta ir­tautuneet Etelä-Ossetia ja Abhasia ovat käytännössä Venäjän hallinnassa, mutta Georgian poliittinen johto ei aio tunnus­taa alueiden itsenäisyyttä.

Toisin kuin Ukrainassa tai Moldovassa, Georgiassa ei ole suurta venäläismielistä vähemmistöä. Vaikka Venäjä haluaisi pai­nostaa Georgiaa luopumaan EU-integraa­tiosta, sillä ei ole maassa liittolaisia. Edes perinteisiä arvoja kannattava ortodoksi­kirkko ei Jana Kobzovan mukaan tukisi Venäjän painostuspolitiikkaa.

”Georgiassa vallitsee vahva konsen­sus siitä, että suunta kohti Eurooppaa on oikea. Venäjän painostus vain vahvistaisi tätä näkemystä.”

Toiveet ja todellisuus

Euroopan komission tilaama tutkimus ennustaa itäisille kumppanimaille 4–6 prosentin kasvua bruttokansantuottee­seen vapaakauppasopimusten myötä. Tu­levat hyödyt olisivat siis suuret, mutta ne vaativat myös suuria ponnistuksia.

”Georgian puolelta sopimusten al­lekirjoittaminen on enää tekninen kysy­mys. Mutta todellinen haaste seuraa vas­ta sen jälkeen, kun ne olisi määrä panna toimeen”, sanoo Jana Kobzova. Hänen mukaansa Georgian hallinto joutuu koetukselle, kun sopimusta ryhdytään käy­tännössä toteuttamaan.

Victor Chirila muistuttaa, että vapaa­kauppasopimus edellyttää kansallisten lakien uudistamista yhteneväisiksi EU:n lakien kanssa.

”Tämä on Moldovalle kaikkein suu­rin haaste – mutta samalla se on suurin mahdollisuus.”

Moldovassa järjestetään vuoden lo­pulla parlamenttivaalit. Assosiaatioso­pimus on määrä allekirjoittaa jo ennen vaaleja, mutta ellei niin käy, parlamentin vaihtuminen voi vaikuttaa päätökseen. Victor Chirila uskoo, että EU-myönteiset tahot saavat silti suurimman tuen tule­vissa vaaleissa.

”Moni moldovalainen ajattelee, että EU-integraatio on ainoa mahdollisuus muuttaa maata parempaan.”

Kiistat naapurimaista ovat kärjistä­neet EU:n ja Venäjän keskinäisiä suhteita. Jos Ukraina ei lopulta sitoudukaan Eu­raasian tulliliittoon, se on sekä Venäjälle että tulliliitolle suuri tappio. Ukrainan kriisin ratkaisu mittaa ennen kaikkea EU:n ja Venäjän arvovaltaa – ja jos Venä­jä joutuu pettymään, se saadaan varmas­ti huomata pienemmissä naapurimaissa kuluvan vuoden aikana.

 

Kirjoittaja on tutkimusavustaja Ulkopoliittisessa instituutissa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu