Rajat verosuunnittelulle

Neljän hengen tiimillä työsken­televä Finnwatch-järjestö on nostanut valtakunnan uuti­siin parin vuoden kuluessa toistakymmentä tapausta, joissa suoma­laiset yhtiöt teettävät tuotteitaan alihan­kintana heikoissa työoloissa Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Tammikuisen raportin mukaan myanmarilaiset siirtotyöläiset valmis­tavat ananasmehua thaimaalaisella tehtaalla pakkotyön kaltaisissa oloissa suomalaisten S- ja K-markettien sekä Siwojen ja Valintatalojen asiakkaille. Aiemmin maineenparannustöihin ovat joutuneet esimerkiksi Stora Enso, Iittala ja Marimekko.

Reilu vuosi sitten Finnwatch rapor­toi, että pörssiyhtiöt Metso, Kone ja pakkausvalmistaja Huhtamäki rajoitta­vat Meksikon-tehtaillaan työntekijöiden vapaata järjestäytymisoikeutta. Metso ja Huhtamäki ovat sittemmin ryhtyneet parantamaan meksikolaisten työnteki­jöiden oikeuksia.

UP: Onko suomalaisten yritysten toi­minnan vastuullisuudessa tapahtunut käänne huonompaan?

SV: Yritykset ovat ennenkin pyrkineet toimimaan siellä, missä tuotanto on edul­lista. Nämä tapaukset ovat vain tulleet nyt esiin. Yritysten on tarkoitus tuottaa mahdollisimman paljon voittoa, mutta tarvitaan säännöt siitä, missä raameissa voittoa tuotetaan. Ongelmana on, ettei sääntelyä ole riittävästi.

Esimerkiksi Thaimaa ei ole ratifioi­nut kaikkia Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksia, ja työntekijöiden jär­jestäytymisaste on matala. Parhaillaan Thaimaa neuvottelee vapaakauppaso­pimusta EU:n kanssa. EU voisi asettaa neuvotteluissa ehtoja, jotka parantavat työntekijöiden oikeuksia.

Toisaalta yritysten tulisi kunnioittaa YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia periaatteita myös siellä, missä valtiot ovat epäonnistuneet suojelutehtä­vässä. On yleistä, että suomalaiset yrityk­set vetoavat lakeihin ja menevät valtion selän taakse, vaikka ymmärtävät, ettei niin tulisi tehdä.

Finnwatchin raportin mukaan suurilla suomalaisyrityksillä on yli 200 pöytä­laatikkoyhtiötä veroparatiiseissa. Miksi listalla oli myös Hollanti?

Maassa on käytössä monia veroinstru­mentteja, joilla yritykset voivat vältellä kotimaan veroja. Esimerkiksi niin sa­nottu innovaatioboksi mahdollistaa ve­rovähennysten tekemisen innovaatioista. Ulkomaisten tytäryhtiöiden toiminnasta saadut voitot ovat verovapaita.

Hollannissa onkin enemmän pöytä­laatikkoyhtiöitä ilman merkittävää toi­mintaa kuin missään muussa Euroopan maassa. Hyvä esimerkki on Stora Enso, joka tuo sellua Brasiliasta Suomeen. Kir­janpidossa sellu kulkee Hollannin kautta Suomeen, ja voitto syntyy Hollannissa. Kauppaa käydään Hollannin kanssa kui­tenkin vain paperilla.

Maa on arvioitu Tax Justice Networ­kin listauksessa aika pieneksi veropara­tiisiksi, koska siellä ei ole salaisuuskäy­täntöjä. Siellä ei pestä rikollista rahaa, mutta se on kätevä paikka yritysten ve­rosuunnitteluun.

Mihin vedätte rajan veronkierron ja verosuunnittelun välillä?

Veronkierto on laitonta toimintaa. Ra­portin tarkoitus oli herättää keskuste­lua, missä määrin verosuunnittelu on moraalisesti hyväksyttävää. Suuret yri­tykset voivat päättää aika pitkälle, missä maissane näyttävät tuloksensa ja mak­savat veroja.

Mielestämme yritykset pitäisi vel­voittaa lainsäädännöllä raportoimaan maakohtaisista rahavirroistaan. Rapor­toinnin avulla nähtäisiin kussakin maas­sa maksetut projektikohtaiset verot ja työntekijämäärät. Verot pitäisi maksaa todellisen liiketoiminnan mukaan siellä, missä arvo syntyy eikä vaikkapa Hollan­nissa, jossa yrityksellä ei ole välttämättä yhtään työntekijää.

EU:ssa on tulossa uudistuksia emo-tytäryhtiödirektiiviin. Komissio haluaa sulkea porsaanreikiä, joiden avulla EU:n sisällä pystyy kotiuttamaan toisessa EU-maassa verotetun tulon. EU:n sisäistä verokilpailua voitaisiin siltä osin suitsia. Yksin EU:n päätöksillä voitaisiin sulkea moni merkittävä veroparatiisi, varsinkin jos päätökset koskisivat myös Britannian saariverkostoa.

 

Eteneekö lainsäädäntö?

Komission ehdotus on vasta alustava, eikä keskustelua ole käynnistetty. Maa­kohtaista raportointia ei saada kaikille yrityksille voimaan, koska muun muassa Suomi osallistui sen vesittämiseen.

Hallitusohjelmassa on luvattu, että Suomi taistelee harmaata taloutta ja ve­roparatiiseja vastaan. On myös luvattu, että suomalaiset yritykset ovat yhteis­kuntavastuun edelläkävijöitä. Väliarvios­saan hallitus kuitenkin totesi, että tässä taloudellisessa tilanteessa yritysten hal­linnollista taakkaa ei haluta lisätä.

Miten raportointi vaikuttaisi yritysten liiketoimintaan?

Norjalainen Statoil ja monet muut rapor­toinnin edelläkävijät katsovat, ettei siitä ole ollut yritystoiminnalle haittaa. Suomi ei ole veroparatiisi eikä rahoituskeskus, kuten Lontoon City. En ymmärrä, miksi Suomen kannattaa tukea nykyistä poli­tiikkaa. Suomi nimenomaan häviää, kun verot suunnitellaan niin, että ne eivät päädy Suomeen.

Finnwatch on kiinnostunut erityisesti kehitysmaiden näkökulmasta. Kehitys­maissa yhteisöverojen osuus veropoh­jasta on paljon isompi kuin länsimaissa. Kehitysmaista poistuu monta kertaa enemmän rahaa veroparatiiseihin kuin niihin tulee kehitysyhteistyönä.

Onko yritysverotuksen harmonisointi poliittisesti mahdollista EU-tasolla?

Hollannissa käydään jo keskustelua siitä, onko maa veroparatiisi vai ei. Siksi on mielenkiintoista, että kysymykseen suh­tauduttiin kotimaisessa keskustelussa niin defensiivisesti. Ehkä tulevaisuudessa voidaan puhua avoimemmin EU-tasolla eri käytännöistä.

Ranska oli tietojeni mukaan ainoa EU-maa, joka vei eteenpäin maakoh­taista raportointia. Joulukuussa päätet­tiin, että raportointi rajataan toistaiseksi luonnonvara-aloille, kuten öljyn- ja kaa­suntuotantoon ja arvometsähakkuita te­keviin yrityksiin. Muiden yritysten osalta raportointiin palataan vasta 2018, kun on arvioitu, miten direktiivi toimii.

Verokilpailu on tähän asti vain kiihty-nyt yhteisöverotuksen osalta. Mihin se johtaa?

Toivon, että poliittinen paine kasvaa riittävän isoksi, jotta juhlapuheista siir­rytään toimenpiteisiin ja verokilpailulle pannaan stoppi. EU:ssa on arvioitu, että valtiot menettävät vuosittain biljoona euroa (tuhat miljardia) verokikkailun takia. Suomessa verohallinto arvioi, et­tä siirtohinnoittelun vuoksi menetetään 320 miljoonaa, mutta se on vain yksi verosuunnittelun mekanismi.

Supercellin päätös maksaa verot Suomeen oli sinänsä ilahduttava. Mutta emme ole kiinnostuneita yritysjohtajien vastuullisuuden tai moraalin lisäämises­tä. Suomessa on säännöt myös tavallisille kansalaisille, eikä minulle tarjota mah­dollisuutta pohtia, maksaisinko palkas­tani veroja vai en. Yhteiskunta toimii, kun kaikilla on samat säännöt.