Marokkolainen Jamel oli tavannut tulevan vaimonsa vain kerran. Jamel ei ollut seurustellut naisen kanssa aiemmin ja myöntää avoimesti, että vaimon kansalaisuus oli ratkaiseva kriteeri avioliitosta päätettäessä. ”Halusin muuttaa Ranskaan asumaan, mutta keinot olivat vähissä. Minulla ei ollu topiskelijaviisumiin vaadittavaa tutkintoa eikä tarpeeksi rahaa maksaakseni ihmissalakuljettajille. Lopulta päädyin solmimaan avioliiton Ranskassa asuvan pikkuserkkuni kanssa. Sitä kautta sain oleskeluluvan ja pystyin perustamaan oman yrityksen, josta olin aina haaveillut. Marokossa se ei olisi ollut mahdollista.”
Avioliiton solmimisen syistä huolimatta Jamel on edelleen naimisissa vaimonsa kanssa, ja pariskunnalla on kaksi lasta.
Yhä useamman eurooppalaisen puoliso on kotoisin Euroopan ulkopuolelta. Kansainvälisen avioliiton solmineelta parilta vaaditaan kärsivällisyyttä, sillä oleskeluluvan saaminen EU-maiden ulkopuolelta saapuvalle puolisolle saattaa olla pitkän ja uuvuttavan paperisodan takana.Pahimmassa tapauksessa morsian tai sulhanen voi joutua rikosepäilyn kohteeksi.
Presidentti Nicolas Sarkozyn kaudella Ranskassa on tarkastettu monia maahanmuuttoon liittyviä lakeja. Monien muiden Euroopan maiden tavoin myös Ranska pyrkii lisäämään työperäistä maahanmuuttoa ja vähentämään humanitaarisista tai sosiaalisista syistä tapahtuvaa maahanmuuttoa.
Maahanmuuttoministeri Éric Bessonin mukaan avioliittosiirtolaisuus on nykyisin yleisin maahanmuuton kanava Ranskaan. Tätä väylää on nyt päätetty supistaa, ja viime lokakuussa käsittelyyn otettu lakiehdotus pyrkii entistä tarkemmin seulomaan aidot avioliitot pelkästään oleskelulupaan tähtäävistä. Jälkimmäisestä käytetään Ranskassa termiä mariage blanc, ”valkoinen avioliitto”, ja sillä viitataan lakiteksteissä mihin tahansa hyötyavioliittoon.
Arkikielessä valkoisen avioliiton käsite yhdistetään erityisesti Ranskan kansalaisen ja ulkomaalaisen henkilön yhteisestä sopimuksesta sovittuun liittoon, joka ei tähtää parin yhteiselämään, vaan ulkomaisen puolison oleskeluluvan ja sitä kautta kansalaisuuden saamiseen. Ranskan kansalaisuuden omaava saattaa hyötyä sopimuksesta esimerkiksi rahallisen korvauksen muodossa.
Viime lokakuusta lähtien Ranskassa on keskusteltu myös niin sanotuista ”harmaista avioliitoista”. Harmaa avioliitto eroaa valkoisest asiten, että hyötyavioliitto ei perustu molemminpuoliseen sopimukseen, vaan toinen puoliso käyttää tietoisesti toisen tunteita hyväkseen solmiakseenavioliiton, jonka tarkoituksena on yksinomaan oleskelulupa.
Ranskan kansalliskokous äänesti lokakuun alussa lakiehdotuksesta, jonka perusteella tunne huijaukseen (escroquerie sentimentale) syyllistynyt henkilö voi saada seitsemän vuotta vankeutta ja 30000 euroa sakkoa. Samat rangaistukset pätevät valkoiseen avioliittoon, jonka solmineet osapuolet voitiin aiemmin tuomita viiden vuoden vankeuteen ja 15 000 euron sakkoihin.
Lisäksi Ranskaan avioliiton kautta muuttanut puoliso saattaa menettää jo saavuttamansa Ranskan kansalaisuuden tai oleskeluluvan.
Perusoikeuksien loukkaus
Uusi laki on herättänyt Ranskassa paljon keskustelua. Se koetaan valtiovallan tunkeutumisena yksityisyyden piiriin. Ranskan avioliittolainsäädäntö on pitänyt liittoa parin keskeisenä sopimuksena oikeuksineen ja velvollisuuksineen, tunteista ei lainopillisissa teksteissä ole aiemmin puhuttu.
Etienne Pinto, Bessonin puoluetoveri oikeistolaisesta UMP-puolueesta, ei näe syytä tiukentaa aiempia avioliittosiirtolaisuutta koskevia säädöksiä. Pinto totesi Metro-lehden haastattelussa viime lokakuussa,että käytännössä avioliiton määrittely ”harmaaksi” tai ”valkoiseksi” on vaikeaa, ja sen pelätään johtavan kansainvälisten avioliittojen leimaamiseen.
Internetissä argumentoidaan kiivaasti lain puolesta ja vastaan. Arnaque sentimentale -sivusto on perustettu tukifoorumiksi henkilöille, jotka ovat mielestään joutuneet tunnehuijauksen uhriksi. Toisella sivustolla taas kansalaisjärjestö Les amoureux au ban public arvostelee lakiuudistusta ja puolustaa kansainvälisten parien oikeutta normaaliin perhe-elämään ja yksityisyyden suojaan. Verkkosivuilleen järjestö on kerännyt tietoa avioliittolainsäädännöstä, ja se tarjoaa tukea henkilöille, joiden ulkomaalainen puoliso odottaa oleskeluluvan saantia.
Järjestö myös tiedottaa uudesta valvontajärjestelmästä, joka on annettu poliiseille sekä kaupunginjohtajille, jotka Ranskassa suorittavat avioliittoon vihkimisen. Kyseessä on alunperin Mediapart-verkkolehden julkaisema, salaiseksi tarkoitettu 23-sivuinen vihkonen, joka sisältää viranomaisille osoitettuja ohjeita tekaistujen avioliittojen jäljittämiseen.
Ohjeistuksen mukaan avioliiton aitouden kyseenalaistamiseen riittää esimerkiksi puolisoiden suuri ikäero tai yhteisen kielen puuttuminen. Lisäksi avioliittoa suunnittelevalta parilta saatetaan kysyä miten ja koska he ovat tavanneet, kumman aloitteesta avioliitto solmitaan sekä kuinka hyvin puolisot tuntevat toistensa kielen ja kulttuurin.
Heitä voidaan myös pyytää todistamaan, missä ja milloin he ovat viettäneet yhteistä aikaa ja millaisia yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia heillä on. Todisteiksi saatetaan vaatia esimerkiksi kirjeitä tai matkalippuja.
Toimeenpantuna kyseinen laki loukkaisi useita kansalaisenperusoikeuksia, vapautta solmia avioliitto kenen kanssa haluaa ja yksityiselämän suojaa. Metro-lehden haastattelussa Les amoureux au ban public-järjestön edustaja Nicolas Ferran huomauttaa myös, että uusi laki perustuu uskomukselle, että huijatuksi tullut on se osapuoli, joka on Ranskan kansalainen.
Hänen tietoonsa on kuitenkin tullut myös tapauksia, joissa ulkomailta, usein köyhästä maasta tullut puoliso on joutunut ranskalaisenosapuolen hyväksikäytön uhriksi, joutumalla esimerkiksi tämän palvelijaksi. On myös mahdollista, että rikosilmoitus perustuu erossa katkeroituneen entisen puolison kostonhaluun.
Ranska lakkautti virallisesti työ- peräiseen maahanmuuttoon liittyvät perheenyhdistämisohjelmat vuonna 1974.
Uuden lain ongelmakohtana pidetään myös kansainvälisten avioliittojen leimaamista. Vaikka avioliittosiirtolaisia muuttaa Ranskaan ympäri maailmaa, epäilyt kohdistuvat erityisen vahvasti tiettyihin siirtolaisryhmiin: itäeurooppalaisiin ja aasialaisiin naisiin sekä afrikkalaisiin miehiin.
Vaihtoehdot vähissä
Ranskankielisestä Pohjois-Afrikasta eli Algeriasta, Marokosta ja Tunisiasta muuttaneet siirtolaiset tulivat Ranskaan 1960- ja 1970-luvuilla pääasiassa rekrytoituna työvoimana lähinnä teollisuus- ja maanviljelystöihin. Ranska lakkautti virallisesti työperäisen maahanmuuton ja siihen liittyvät perheenyhdistämisohjelmat vuonna 1974, jonka jälkeen avioliitto tai opiskelu ovat jääneet ainoiksi laillisiksi väyliksi muuttaa Ranskaan. Nykypolitiikka suosii korkeasti koulutettua työvoimaa, mutta koulutetullekin työpaikan saaminen voi olla vaikeaa, jos oleskelulupa ei ole ensin kunnossa.
Pariisissa haastattelemieni marokkolaismiesten keskuudessa lakiuudistus herättää monenlaisia mietteitä. Marokossa järjestetyillä avioliitoilla on pitkät perinteet, ja monet ajattelevat edelleen, ettei avioliiton tarvitsekaan perustua romanttiseen rakkauskäsitykseen.
Joitain siirtolaisia huolestuttaa Ranskan epäluuloinen ilmapiiri. Jutun alussa mainitun Jamelin naimaton maanmies Nabil on tullut Ranskaan muutamia vuosia sitten suorittamaan yliopistotutkintoa. Hän onlähdössä tutkinto takataskussa Kanadaan työnhakuun. Tavoitteena on Kanadan kansalaisuus.
”Jos nyt menisin Ranskassa naimisiin, ihmiset sanoisivat, että teen sen vain oleskeluluvan takia. Jos taas palaan Ranskaan Kanadan kansalaisena, ei kenelläkään ole siihen mitään sanomista”, Nabil pohtii.
Homopareista keskustellaan harvoin avioliittosiirtolaisuuden yhteydessä. Samaa sukupuolta olevien henkilöiden ei ole mahdollista avioitua Ranskassa, eikä rekisteröidyllä parisuhteella ole oleskelulupaa hakiessa samaa painoarvoa kuin avioliitolla. Monille homopareille Euroopan ulkopuolelta muuttavan puolison tekaistu heteroavioliitto Ranskan kansalaisen kanssa saattaa olla ainoa keino yhteiseloon todellisen kumppanin kanssa.
Adyl tapasi tulevan kumppaninsa tämän lomaillessa hänen kotikaupungissaan Marrakeshissa. Marokossa Adylilla oli vakituinen työpaikka, eikä siirtolaisuus kuulunut tulevaisuuden suunnitelmiin. Parin olisi kuitenkin ollut mahdotonta elää avoimesti yhdessä muslimivaltiossa. Voidakseen elää kumppaninsa kanssa Ranskassa korkeakoulututkinnon jo suorittanut Adyl päätti hakea opiskelemaan Pariisiin.
”Opiskeluviisumin saatuani pystyin muuttamaan Ranskaan poikaystäväni luo. Valitettavasti monelle muulle marokkolaiselle homomiehelle ainoaksi vaihtoehdoksi jää näennäisen heteroavioliiton solmiminen eurooppalaisen naisen kanssa. Se on surullista, mutta sitä tapahtuu.”
Haastateltavien nimet on muutettu.
Kirjoittaja on Ranskassa asuva tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa Marokosta Ranskaan suuntautuvasta opiskelijaliikkuvuudesta
