Saksan punavihreässä oppositiossa virisi yhä vahvempia toiveita, kun se voitti Nordrhein-Westfalenin tärkeät osavaltiovaalit toukokuussa: liittokansleri Angela Merkelin keskustaoikeistolaisen hallituksen kukistaminen näyttää nyt täysin mahdolliselta ensi vuoden liittopäivävaaleissa.
Sosiaalidemokraateilla on kuitenkin vaikeuksia koota teemoja, joihin hallituksenvaihdos nojautuisi. Lakisääteisestä vähimmäispalkasta näyttää tulevan yksi sosiaalidemokraattien keskeinen vaalilupaus. SPD on määritellyt tavoitteeksi kahdeksan ja puolen euron minimituntipalkan kaikille työntekijöille. Vähintään kuusi miljoonaa saksalaista on tämän rajan alapuolella. Mielipidetutkimusten mukaan ainakin kolme neljäsosaa väestöstä kannattaa kattavaa vähimmäispalkkaa.
SPD:n ja Merkelin johtaman kristillisdemokraattisen CDU:n julistamat tavoitteet ovat usein samankaltaisia, ja loppuvuodesta 2011 myös CDU ilmoitti pyrkivänsä vähimmäispalkkajärjestelmään. Kristillisdemokraattien esitys ei kuitenkaan käytännössä takaisi vähimmäispalkkaa kaikille, vaan siinä olisi poikkeuksia.
Angela Merkelillä on niin vahva asema, että vasemmiston ei kannata käydä vaalikampanjaa liittokanslerin henkilöä vastaan. Niinpä SPD:n johtoportaassa on kaavailtu kampanjaa ”finanssimarkkinoita vastaan”. SPD vaatii rahoitusmarkkinaveroa ja asettaa sen ehdoksi EU:n talouskurisopimuksen hyväksymiselle. Myös Merkel on kannattanut rahoitusmarkkinaveroa, mutta hallituskumppani FDP vastustaa veroa, ellei sitä oteta käyttöön kaikissa EU-maissa.
Merkelin ensimmäisen hallituksen sosiaalidemokraattinen valtiovarainministeri Peer Steinbrück esittää tuoreessa kirjassaan, että rahoitusmarkkinaveron tuotto tulisi käyttää investointiohjelmaan, jolla parannettaisiin EU-maiden kilpailukykyä. Hän vaatii myös lisää EU-rahoitusta tutkimukselle ja koulutukselle sekä maataloustukiaisten vähentämistä.
Steinbrück tarkastelee kirjassaan niin maailmantalouden ongelmia kuin Saksan vasemmiston ja erityisesti SPD:n tilaa. SPD:n oikeaa laitaa edustavaa Steinbrückiä pidetään mahdollisena liittokansleriehdokkaana ensi vuoden liittopäivävaaleissa.
Keskeisenä syynä SPD:n alamäkeen on nähty yleisesti edellisen sosiaalidemokraattisen liittokanslerin Gerhard Schröderin käynnistämä Agenda 2010 -ohjelma. Lähes kirosanaksi on muodostunut Hartz IV, jolla viitataan työmarkkinoiden joustavuutta radikaalisti lisänneisiin toimenpiteisiin.
Steinbrückin mukaan työttömien määrän vähentyminen 5 miljoonasta 3,3 miljoonaan vuosina 2005–2008 on osaksi juuri Schröderin uudistusten ansiota. Hän myöntää, että syntyneet työsuhteet ovat usein epävarmalla pohjalla mutta kysyy, olisiko jatkuva työttömyys parempi vaihtoehto.
Demaripoliitikkoa kauhistuttaa, että 28 prosenttia työläisistä äänesti vuonna 2009 kristillisdemokraatteja ja jopa 13 prosenttia liberaalipuolue FDP:tä, kun taas SPD:tä äänesti vain 24 prosenttia. Sosiaalidemokraatit eivät siis voi laskea vaalivoittoa pelkän työväestön varaan.
Steinbrück etsii SPD:lle kannatusta poliittisesta keskustasta. SPD:n tulee hänen mielestään torjua epäilykset siitä, että puoluetta kiinnostaisi vain etujen jakaminen eikä se ymmärtäisi yrittäjyyden merkitystä vaurauden luomisessa.
Steinbrück tavoittelee ”vasemmistoporvarillisia” äänestäjiä, jotka haluavat taistella rosvokapitalismia vastaan, uudistaa koulutusta, puolustaa kansalaisoikeuksia ja torjua CDU:n kansalliskiihkoisia ja tasa-arvokysymyksissä konservatiivisia aineksia.
Suhde vasemmistopuolue Linkeen jakaa SPD:n rivejä. Demarien vasemmistosiipi haluaisi tiivistää yhteistyötä Linken kanssa, mutta monia sosiaalidemokraatteja hiertää epäilys siitä, että Linke ei ole karistanut kommunistista perintöä harteiltaan. Linke syntyi vuonna 2007, kun sosiaalidemokraatteihin pettyneiden vasemmistolaisten perustama WASG-puolue yhdistyi DDR:n kommunistipuolueen perillisen PDS:n kanssa.
Steinbrückin mukaan vasemmistopuolue menetti yhden mahdollisuuden irtautua kommunistisesta perinnöstä, kun puolue ei tukenut Joachim Gauckin ehdokkuutta liittopresidentiksi. Gauck tuli DDR:ssä tunnetuksi kansalaisoikeusaktivistina ja muurin murtumisen jälkeen Stasin arkistoja hallinnoineen viraston johtajana. Gauck valittiin lopulta maaliskuussa valtionpäämieheksi ilman vasemmistopuolueen tukea.
Toimittaja Christoph Ruf puolestaan haravoi uudessa kirjassaan vasemmiston eli SPD:n, vihreiden ja vasemmistopuolue Linken poliittista kenttää eri puolilla maata. Ruf kannattaa punavihreää yhteistyötä.
Ruf vaatii SPD:ltä johtopäätöksiä, sillä puolue on menettänyt yli kymmenen miljoonaa äänestäjää vuodesta 1998, jolloin kristillisdemokraatti Helmut Kohlin 16-vuotinen valtakausi päättyi. Miljoonien demarien ja vihreiden äänestäjien odotukset olivat tuolloin suuret. He toivoivat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Sen sijaan tuli Hartz IV.
Ruf suomii demareita uusliberalistiseen ajatteluun mukautumisesta. Hän korostaa, että talous ei irronnut yhteiskunnan valvonnasta itsestään, vaan sen irrottivat länsimaiden johtavat poliitikot kymmenientuhansien lobbareiden ja EU-byrokraattien avustuksella.
EU:sta olisi voitu 1980- ja 90-luvuilla rakentaa poliittinen ja sosiaalinen unioni, mutta päätavoitteeksi tuli rahaliitto. Uusliberalistinen ajattelu sai ylivallan mediassa. SPD olisi tarvinnut todella kovaa selkärankaa vastustaakseen ajan henkeä, johon mukautuminen on nyt useimmille eurooppalaisille sosiaalidemokraateille hirvittävän kiusallista, Ruf kirjoittaa.
Suurin este vasemmiston laajalle, punavihreälle yhteistyölle on Rufin mukaan länsi- ja itäsaksalaistenvälinen kuilu.. Itäsaksalaisten enemmistön mielestä DDR:ssä oli myös hyviä puolia, mutta lännessä pitäisi ymmärtää, että itäsaksalaiset eivät silti halua kommunistivaltiota takaisin. SPD:n nuori polvi on jo valmis yhteistyöhön vasemmistopuolueen kanssa.
SPD:llä on suuria vaikeuksia tavoittaa suurkaupunkien nuorta polvea, joka ei seuraa poliittista keskustelua. Nuorille tärkeintä on vapaus, mutta Rufin mukaan heille pitäisi viestittää, että hyvinvointivaltio, Sozialstaat, takaa vapauden, koska se huolehtii koulutuksesta ja tarjoaa siksi etenemismahdollisuuksia.
SPD ja vihreät tarvitsevat kolmannen liittolaisen Merkelin kukistamiseen, mutta kaikki sosiaalidemokraatit eivät ole Rufin ja puolueen vasemman siiven kanssa yhtä mieltä siitä, että Linke olisi paras vaihtoehto tehtävään. Veronalennuksia vaativan FDP:n valitseminen kumppaniksi taas olisi Rufin mukaan vaalipetos.
Asetelmia monimutkaistaa piraattipuolueen nousu. Puolue olisi tämänvuotisten kyselyjen mukaan nousemassa liittopäiville, joilta FDP taas putoaisi. Nordrhein-Westfalenin osavaltiovaaleissa piraattipuolue nousi maapäiville rytinällä ja sai 20 edustajanpaikkaa, kun taas Linke putosi maapäiviltä kokonaan.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
