”Ei me olla täällä vieraina”, sanoo 12-vuotiaana perheensä kanssa Somaliasta paennut Hashim Yonis. ”Me olemme amerikkalaisia aivan samalla tavalla kuin täällä asuvat italialaiset, kiinalaiset, japanilaiset ja irlantilaiset ovat amerikkalaisia.”
Hashim on yksi niistä yli 30 000 somalipakolaisesta, jotka ovat löytäneet uuden kodin Yhdysvaltain keskilännestä, Minnesotan osavaltiosta. Kielitaidottomana maahan tullut Yonis suorittaa parhaillaan kolmatta korkeakoulututkintoaan ja kertoo sopeutuneensa hyvin amerikkalaiseen elämänmenoon.
Eikä Yonis ole poikkeus. Minnesotan somaleiden korkea työllisyysaste, yrittäjyysinto ja poliittinen aktiivisuus ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Etenkin Pohjoismaista on viime vuosina käyty Minnesotassa hakemassa oppia somaleiden kotouttamiseen.
Viiden miljoonan ihmisen ja kymmenientuhansien järvien Minnesota, jossa joka kolmannen asukkaan juuret ovat Pohjoismaissa, on ympäristöltään hyvin samankaltainen kuin vaikkapa Suomi. Toisaalta Minnesota myös eroaa Pohjoismaista merkittävästi niin yhteiskuntamallin, maahanmuuttohistorian kuin kotouttamistoimien osalta.
Pohjoismaisesta näkökulmasta huomio kiinnittyy siihen, millaista somaliyhteisön arki on maassa, jossa maahanmuuttajia ei valtion toimesta kotouteta, sosiaaliturva on vähäistä, mutta toisaalta omakohtainen kokemus maahanmuutosta on enimmilläänkin vain muutaman sukupolven päässä.
Esimerkin voimalla
Minnesotassa lähes 20 prosenttia kaikista 18–34-vuotiaista somalinuorista opiskelee korkeakoulussa. Esimerkiksi Minnesotan yliopistossa on yli 500 somaliopiskelijaa. Kansainvälisen politiikan opiskelijat Anab Omar ja Hoda Isak korostavat lähipiiriltä saadun esimerkin vaikutusta.
”Niin kauan kuin muistan, isäni on painottanut minulle koulutuksen tärkeyttä”, Omar sanoo. ”Mutta vähintään yhtä tärkeää oli ystävien esimerkki. Lähes kaikki kaverini menivät yliopistoon, joten se tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta myös minulle.”
Somaliopiskelijoiden korkea lukumäärä Minnesotan yliopistossa helpottaa uusien opiskelijoiden sopeutumista.
Isak aloitti yliopisto-opintonsa Virginian osavaltiossa, jossa hän oli omien sanojensa mukaan kampuksen ainoa somali.
”Kyllä se vaikutti negatiivisesti. Tunsin oloni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, vaikka minulla olikin kavereita.”
Ensimmäisen lukukauden jälkeen Isak siirtyi Minnesotan yliopistoon. ”Täällä kaikki on toisin. Törmään jatkuvasti toisiin somaliopiskelijoihin ja se antaa voimaa ja rohkeutta. Täällä on helpompi olla oma itsensä.”
Kouluttautumisinto kertoo myös somalien uskosta omiin mahdollisuuksiinsa. Somaliyhteisössä uskotaan vahvasti amerikkalaiseen unelmaan, ajatukseen siitä, että Yhdysvalloissa jokainen voi saavuttaa paremman huomisen sosiaaliluokasta ja syntymäpaikastaan riippumatta.
Opinto-ohjaajana työskentelevän Ali Kofiron mukaan menestyksen avaimet ovat Yhdysvalloissa jokaisen omissa käsissä. Tämän vuoksi hän painottaakin oppilailleen erityisesti työnteon merkitystä.
”Täytyy olla aloitteellinen ja tehdä kovasti töitä. Kyllä sinut sitten huomataan ihonväristä tai syntyperästä huolimatta.”
Myös Omar ja Isak ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, että kovalla työnteolla kaikki on mahdollista.
”Kyllä meitä välillä tuijotetaan ja opettajat käyttäytyvät kuin meitä ei olisikaan. Mutta ei sen saa antaa häiritä. Minä pidän vain tavoitteeni kirkkaana mielessä ja jatkan eteenpäin muista välittämättä”, Omar tiivistää oman asenteensa.
Köyhyys seuraa töissä
Työllistymistä pidetään usein kotoutumisen todellisena mittarina. Ainakin tilastojen valossa somaleiden asema Minnesotan työmarkkinoilla on parempi kuin missään muualla länsimaissa.
Opintojensa loppusuoralla olevat Hoda Isak ja Anab Omar suhtautuvat tulevaisuuteensa ja asemaansa työmarkkinoilla varsin luottavaisesti.
”Ei työllistyminen minua pelota”, Isak sanoo. ”Kaikki ystäväni ovat löytäneet töitä valmistumisen jälkeen, joten eiköhän minullekin jotain löydy.”
Myös Minneapolisin kaupungin maahanmuuttajapalveluissa sosiaalityöntekijänä työskentelevä Ismail Husseinvakuuttaa, että työtä löytyy jokaiselle. ”Ei ehkä unelmien työpaikkaa tai edes kokopäivätyötä, mutta työtä kumminkin.”
Husseinin mukaan tarjolla on etenkin paikkoja, joihin ei vaadita juurikaan työkokemusta, koulutusta tai kielitaitoa. Alhaiset työvoimakustannukset selittävät osaltaan näiden työpaikkojen verrattain runsaan tarjonnan. Seitsemän dollarin minimituntipalkan lisäksi työntekijöille maksettavat sosiaalimaksut ovat vähäisiä, ja niitä voidaan välttää palkkaamalla lyhytaikaista vuokratyövoimaa.
Harvalla on varaa kieltäytyä tarjotusta työstä. Koska yhteiskunnalta saatava avustus on vähäistä ja sitä saa vain rajallisen ajan, maahanmuuttajien on pakko työllistyä tullakseen toimeen. Esimerkiksi avokätisyydestään tunnettu Minnesotan osavaltio myöntää toimeentulotukea 450 dollaria kuukaudessa enintään viiden vuoden ajan.
Husseinin mukaan sosiaalituen piiristä pois pääseminen onkin yksi keskeisimmistä viranomaisten uusille maahanmuuttajille painottamista asioista. Vähäiset korvauskuukaudet on syytä säästää pahan päivän varalle.
Puutteistaan huolimatta matalapalkkatyöt ovat maahanmuuttajille tärkeä portti amerikkalaiseen työelämään. Esimerkiksi Hussein työskenteli ensin lentokentän liukuhihnalla ja tulkkaustoimistossa ennen kuin sai paikan sosiaalityöntekijänä.
Moni somali tekee vuokrafirmojen tarjoamia pätkätöitä, mutta ne eivät suinkaan ole ainoa mahdollisuus. Somalit työllistyvät myös korkeisiin virkoihin lääkäreiksi, lakimiehiksi ja professoreiksi.
Ilmapiiri tukee yrittäjiä
Minnesotan somalit ovat lisäksi huomattavan aktiivisia perustamaan omia yrityksiä. Osavaltiossa on arviolta 700–1000 somaleiden omistamaa yritystä, joista suurin osa toimii myynti- ja palvelualoilla.
Somaleiden yrittäjyysintoa alleviivaa se, että maahanmuuttajien yrittäjyys on Minnesotassa selvästi maan keskiarvoa vähäisempää.
Minneapolisissa kaksi ravintolaa omistava Jamal Hashi pitää tärkeinä tekijöinä Yhdysvaltain yrittäjämyönteistä ilmapiiriä ja yrityksen perustamisen helppoutta. Yrityksen avaamiseen vaaditaan käytännössä vain muutaman paperin täyttäminen ja pieni maksu. Tämän lisäksi verotus ja työvoimakustannukset suosivat etenkin pienyrityksiä. Hussein puolestaan selittää somaliyrittäjyyden räjähdysmäistä kasvua lumipalloefektillä: kun yksi onnistuu, kaikki muut haluavat yrittää samaa.
Tiedon jakamisen ja yhteistyön lisäksi somaliyrittäjien välillä vallitsee Hashin mukaan myös menestystä ruokkiva kilpailu. ”Me olemme sisäistäneet amerikkalaisen työelämän vaatimukset: halun menestyä, asua isossa talossa ja ajaa parempaa autoa kuin naapuri.”
Viime vuosina myös viranomaiset ovat huomioineet somaliyhteisön yrittäjyysinnon. Monien maahanmuuttajien tarvitsemien palveluiden tarjoaminen on ulkoistettu somaleiden omille yrityksille. Minnesotassa somalit pyörittävät niin sairaaloiden tulkkipalveluita ja kiireettömiä potilaskuljetuksia kuin myös päivä- ja hoitokoteja.
Ahkeran yrittäjyyden tuloksena Minnesotaan on syntynyt oma etninen kansanosatalous. Tämä on sekä vahvuus että ongelma. Suuri somaliyhteisö takaa lojaalin asiakaskunnan, mutta se asettaa myös rajat yrityksen kasvulle.
Hashin mukaan monet yrittäjät tyytyvät kohdistamaan palvelunsa vain somaliyhteisölle, vaikka muurin murtamiseen ei vaadittaisikaan aina suuria tekoja. Hashille ensimmäinen askel kohti valtavirtaa oli kirjoittaa ravintoloihin ruokalistat.
”Monien somaliravintoloiden tapaan meillä ei ollut ollenkaan ruokalistoja. Käytäntö on tuttu somaleille, mutta se saattoi karkottaa muita potentiaalisia asiakkaita.”
Amerikka ilman unelmaa
Menestystarinalla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: Minnesotan somalimaahanmuuttajia piinaava köyhyys. Somalien ja muun väestön väliset tuloerot ovat Minnesotassa huomattavan suuret. Somalikotitalouksien keskimääräiset kokonaistulot ovat alle 16 000 dollaria vuodessa, kun taas koko väestön tulot kotitaloutta kohti ylittävät 57 000 dollaria. Pienten tulojen seurauksena yli 60 prosenttia Minnesotan somaleista elää osavaltion virallisen köyhyysrajan alapuolella. Korkea työllisyysaste ja aktiivinen yrittäjyys eivät ole siis onnistuneet poistamaan köyhyyttä.
Työllistymisessä ongelmana on se, että monet maahanmuuttajista jäävät pysyvästi matalapalkkaisiin pätkätöihin. Koska sosiaalituet ovat rajallisia, monet maahanmuuttajat ovat riippuvaisia näistä ”McJob-töistä”. Työnantajat puolestaan käyttävät hyväksi edullista työvoimaa, joka on tarvittaessa helppo korvata uusilla tulokkailla.
Yrittäjyyden kasvua taas rajoittaa kooltaan ja ostovoimaltaan rajallinen asiakaskunta.
Minnesotan somaleiden tilanne kuvaa hyvin amerikkalaisen maahanmuuton kokonaisuutta, jossa maahanmuuttajat sijoittuvat yhteiskunnan ääripäihin. Minnesotan somaliyhteisössäkin on omat miljonäärinsä, mutta myös paljon köyhyyttä ja kodittomuutta.
Yhdysvaltain ansioksi on laskettava, että maa on onnistunut ainakin raottamaan maahanmuuttajien sosiaalisen nousun esteenä olevaa lasikattoa. Amerikkalainen yhteiskunta tarjoaa mahdollisuuksia niille, joilla on riittävästi pääomaa menestyä koulu- ja työmaailman kilpailussa. Mutta se ei tarjoa turvaverkkoa tai tikapuita niille, jotka eivät syystä tai toisesta pysy kilpailussa mukana.
Ja vaikka amerikkalainen unelma perustuukin ajatukselle kaikkien tasavertaisista mahdollisuuksista, ei kilpailuun lähdetä samalta viivalta. Periytyvän köyhyyden ja kasvavien tuloerojen kierrettä on vaikea katkaista järjestelmässä, jossa jokainen on oman onnensa ja epäonnensa seppä.
Kirjoittaja työskentelee vierailevana tutkijana Minnesotan yliopistossa.
