Hakkerit ottavat haltuunsa kokonaisen maan sähköverkot, joiden uudelleenkäynnistäminen vie kaksi vuorokautta. 71 ihmistä kuolee pelkissä liikenneonnettomuuksissa. Hallitus katsoo tapahtuneen hyökkäykseksi, mutta ei osaa sanoa kuka on hyökännyt ja miten.
Vuodetut sähköpostit osoittavat ministerien olleen tietoisia sähköverkkojen haavoittuvuuksista. Hallitusta kohtaan nousee myrsky niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa, ja vieras valta toistaa tarjouksensa sähköverkkojen uudistamisesta. Aiemmin kansallisen turvallisuuden takia torjuttu tarjous hyväksytään. Pääkaupungin eläintarha saa kaupanpäällisiksi pandan, toinen valtio pitkäaikaisen vaikutusvälineen maan politiikkaan.
Yllä esitetty skenaario aloittaa Mark Galeottin teoksen, joka keskittyy ei-sotilaallisilla keinoilla käytävään »sotaan ilman sodankäyntiä». Galeotti on yksi tunnetuimmista ja tuotteliaimmista nyky-Venäjän tutkijoista, ja nykyaikaista sotaa pohtiva kirja on hänelle ominaisesti vetävästi kirjoitettu. Varjopuolena teos ammentaa rajoitetusti aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta.
Galeottin mukaan sotilaallisista keinoista on tullut yhä yhteisriippuvaisemmassa maailmassa sekä kalliita että hyödyttömiä. Näiden sijaan käytettävät ei-sotilaalliset keinot eivät ole uusia, hybridisodankäynnin kaltaisista muotisanoista huolimatta. Tässä yhteydessä Galeotti mainitsee Helsingissä sijaitsevan hybridikeskuksen, jonka fokusta hän ei tunnu täysin ymmärtävän. Kirjoittaja varoittaakin keksimänsä »Gerasimov-doktriinin» kautta dramatisoiduista ja epäselvistä termeistä.
Perinteisesti valtiotaitoon kuuluvien keinojen aseistaminen kyseenalaistaa etenkin sodan ja rauhan eron. Vaikka Galeotti ymmärrettävästi pitää »pysyvää, veretöntä sotaa» perinteistä sotaa mieluisampana vaihtoehtona, on ennennäkemättömällä kielen sotilaallistumisella ja keskustelun laajalla turvallistamisella välittömiä seurauksia.
Sodan ja rauhan sekoittuminen uhkaa johtaa dystopiaan, kaikkien kamppailuun kaikkia vastaan. Laaja turvallistaminen vuorostaan militarisoi ulkopolitiikkaa etenkin diplomatian kustannuksella. Uhkien painottaminen kielii kuitenkin heikosta strategian ymmärryksestä. Keinovalikoima voi demokratisoida konflikteja, koska menetelmät ovat pitkälti kaikkien toimijoiden käytettävissä. Heikommat voivat siis käyttää ei-sotilaallisia keinoja haastaakseen vahvempiaan tavoilla, joihin on vaikea vastata.
Ei-sotilaallisten keinojen militarisointi haastaa samalla perinteisesti sodankäynnistä vastannutta upseerikuntaa. Jos nykyaikaista sotaa käydään yhä enemmän keinoilla, joita sotilaallisiin keinoihin erikoistuneet upseerit eivät hallitse, joutuu upseeristokin pohtimaan ammattikuntansa syvintä olemusta.
