Yhdysvaltojen suhdetta muuhun maailmaan ovat aina värittäneet amerikkalaisten intressit. Tavat määritellä nuo intressit ovat vuosien saatossa vaihdelleet. New York Times Book Review’n toimittaja Barry Gewenin kirja The Inevitability of Tragedy: Henry Kissinger and his World käsittelee maan entisen ulkoministerin Henry Kissingerin ajattelua. Siinä kiteytyvät ajatukset realismista, vallan tasapainosta ja kansallisesta intressistä.
Kissinger on ristiriitainen hahmo. Häntä on verrattu häikäilemättömään kardinaali Armand de Richelieuhun, joka oli ranskalainen valtiomies 1600-luvulla. Kissingeriä pidetään presidentti Richard Nixonin Vietnam-politiikan laatijana ja toimeenpanijana sekä Chilen vasemmistolaisen presidentti Salvador Allenden syrjäyttämisen ja murhan arkkitehtinä. Kissingerin ulkopolitiikan katsotaan jopa myötävaikuttaneen Bangladeshin kansanmurhaan ja Kyproksen vallankaappaukseen. Näissä tapauksissa taustalla olivat Yhdysvaltojen intressien vaaliminen Pakistanin ja Turkin kanssa.
Hän on myös saanut sotarikollisen leiman: Kissingerin aloitteesta Yhdysvallat ryhtyi pommittamaan Kambodžaa, jonka maaperää Pohjois-Vietnamin armeija käytti soluttautuakseen Etelä-Vietnamiin. Pommitusten myötä Kambozdža syöksyi kaaokseen. Toisaalta Kissingerin ansioihin voidaan lukea sulkeutuneen Kiinan oven raottaminen ulkomaailmaan ja liennytys Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen kanssa.
Gewen tulkitsee Kissingerin ajattelua niin, että demokratia ei välttämättä selviydy ilman ikäviä ja välillä rankkojakin päätöksiä. Hänen mukaansa yllä mainitut esimerkit kuvastavat Kissingerin ajattelua siitä, että Yhdysvaltojen piti turvata omia intressejään, vaikka myöhemmin monet toimet näyttivät repressiivisiltä maiden itsemääräämisoikeutta kohtaan.
Valtiot joutuvat tekemään valintoja, joissa vaihtoehtoina ovat huono ja vielä huonompi ratkaisu. Näissä tilanteissa moraali ja etiikka ovat painolasteja, jotka jähmettävät päätöksenteon vaikeiden valintojen edessä. Viime kädessä kyse on vallan tasapainosta, jossa jokainen valtio toimii omien itsekkäiden intressiensä perusteella, mutta sen myötä kilpailijat pysyvät aisoissa. Siitä seuraa järjestys kaaoksen sijaan.
Kirja on nykyistä maailmanpoliittista tilannetta ajatellen hyvinkin ajankohtainen, sillä geopoliittinen kilpailu ja sen vaikutukset kansakuntien kohtaloihin ovat yhtä lailla arkipäivää kuin ne olivat Kissingerin toimiessa ulkoministerinä.
Kenraaliluutnantti (evp) H.R. McMasterin kirja käsittelee Venäjän nousua kansainvälisen yhteisön häiriköksi, Kiinan pyrkimyksiä globaaliin hegemoniaan, Iranin ja Pohjois-Korean luomia uhkia sekä Lähi-idän ja Eteläisen Aasian monimutkaisia taistelutantereita. Kirjoittaja luo myös katsauksen avaruuteen, kyberavaruuteen ja uusiin teknologioihin, joista on muodostumassa uusia kansainvälisten areenoiden kilpailukenttiä.
McMaster on myös sotahistorioitsija. Menneisyyden tuntijana hän katsoo kehityskulkuja historioitsijan silmälasein. Esimerkiksi hänen analyysinsä Kiinan nykyisestä uhittelusta pohjautuu ymmärrykseen siitä, miten Kiina on kautta aikojen nähnyt itsensä maailman napana. Vuonna 2014 Time-lehti luonnehti häntä tämän vuosituhannen »soturiajattelijaksi».
McMaster toimi Donald Trumpin toisena kansallisen turvallisuuden neuvonantajana runsaan vuoden ajan. Kirjassaan McMaster syyttää Yhdysvaltojen viime vuosikymmenien ulkopolitiikkaa strategisesta narsismista. Se tarkoittaa sitä, että amerikkalaisilla on taipumusta tarkastella maailmaa ainoastaan suhteessa itseensä. Kissingerin maailmankuva oli pitkälti juuri tätä.
McMaster haluaa, että strategisen narsismin sijaan Yhdysvallat omaksuisi kansainvälisessä politiikassa strategisen empatian käsitteen. Hänen mukaansa Yhdysvalloilla on paitsi strategisia intressejä suojattavanaan myös vastuuta kannettavanaan. Esimerkiksi eurooppalaisia liittolaisia ei voi jättää yksin aggressiivisen Venäjän kanssa. Yhdysvallat ei voi vain »kävellä pois» tilanteista ja antaa vastustajiensa täyttää tila. Hyvä esimerkki tästä oli amerikkalaisten joukkojen vetäytyminen Koillis-Syyriasta talvella 2019. Vetäytymisen seurauksena venäläiset joukot tulivat tilalle.
McMasterin strategisen empatian voi kuvata harkitsevaiseksi aktiivisuudeksi. On tärkeää ymmärtää toisten valtioiden motivaatioita ja ideologioita. Pelot, ambitiot ja kunnia selittävät, miksi jotkut valtionpäämiehet, esimerkiksi Vladimir Putin, toimivat kuten toimivat.
Vaikka McMaster ajoi voimakkaasti Yhdysvaltojen strategisia intressejä maailmalla, näki hän liittolaisuussuhteiden vaalimisen tärkeyden. Hän oli sitä mieltä, että Yhdysvaltojen tulee olla läsnä Lähi-idässä ja Afganistanissa, vaikka Trump halusikin lopettaa niin kutsutut ikuisuussodat. McMasterin mielestä Yhdysvaltojen ei olisi myöskään pitänyt irtaantua Pariisin ilmastosopimuksesta.
McMaster on silti lojaali esimiehelleen ja välttelee kirjassaan Trumpin henkilöön menevää kritiikkiä. Häntä luonnehdittiin välillä Valkoisen talon ainoaksi aikuiseksi. Ei siis ihme, että McMaster joutui lopulta lähtemään virasta ja hänen tilalleen tuli kovan linjan oikeistolainen John Bolton.
Kirjoittaja on vieraileva johtava asiantuntija Ulkopoliittisessa instituutissa.
