Kolmen vuosikymmenen ajan Kiina eteni Deng Xiaopingin viitoittamalla tiellä kohti asteittaista taloudellista ja poliittista avautumista, pysytellen samalla kansainvälisenä sivustakatsojana. Xi Jinpingin vuonna 2013 alkaneella presidenttikaudella suunta on muuttunut. Xin Kiina on kansainvälisesti entistä aktiivisempi ja samalla sisäisesti sulkeutuneempi.
Xin hallinnon suuri tavoite on Kiinan kansallisen ylpeyden elvyttäminen, Kiinan nostaminen johtavaan asemaan maailmanpolitiikassa ja -taloudessa. Tehtävän pitkäjänteisyydestä kertoo, että Xi on varmistanut oman asemansa keskittämällä valtaa itselleen ja lähipiirilleen sekä vahvistamalla kommunistisen puolueen kontrollia kiinalaisesta yhteiskunnasta ja internetistä.
Muutos edellisiin presidentteihin on niin selkeä, että kokenut Kiina-tutkija Elizabeth Economy laskee Xin Deng Xiaopingin (vallassa 1978–1989) ja Mao Zedongin (1949–1976) joukkoon Kiinan suurten mullistusten alullepanijana. Hän kutsuu Xin aikakautta Kiinan »kolmanneksi vallankumoukseksi».
Kiinan kasvanut kansainvälinen kunnianhimo on haaste länsimaille. Kiina on tärkeä kumppani ja kilpailija, joka pyrkii muovaamaan kansainvälistä järjestystä omiin tarkoituksiinsa. Taloudessa se liputtaa globalisaation puolesta, mutta pitää omat markkinansa suljettuina.
Economyn keskeinen viesti on, että muun maailman on opittava elämään Kiinan kanssa sellaisena kuin se on. Kiina on ehkä nyt voimiensa tunnossa, mutta Xin kaavailema maailmanjärjestys on kaikkea muuta kuin väistämätön. Economy tarjoaa myös länsimaille vinkkejä, miten Kiinan kanssa voisi jatkossa pärjätä.
Äärivaihtoehdot ovat joko sinisilmäinen avoimuus tai Kiinan toteaminen ideologiseksi viholliseksi Neuvostoliiton tapaan. Economyn mukaan kumpikin vaihtoehto on sokea Kiinan sisäiselle kehitykselle. Sen suunta on kohti autoritaarista ja sulkeutunutta järjestelmää, joka on kuitenkin monin tavoin ristiriidassa Xin tavoitteleman innovaatiotalouden ja kansainvälisen pehmeän vallan rakentamisen kanssa. Economy kehottaakin länsimaita hyödyntämään Xin suurvaltahaaveita ja toisaalta kiinalaisen järjestelmän heikkouksia.
Jos Kiina mielii johtavaan asemaan, sen on myös otettava vastuuta isoista ongelmista. Hyvällä diplomatialla Kiinaa voitaisiin Economyn mukaan taivutella puuttumaan vaikkapa Myanmarin vainoamien rohingyojen pakolaiskriisiin tai vetämään kansainvälistä rintamaa ilmastonmuutoksen torjumisessa.
Toisaalta Kiinalta on Economyn mielestä lupa vaatia vastavuoroisuutta. Länsimaiden pitäisi sulkea Kiina ulos niiltä talouden sektoreilta, joille länsimaisilla yrityksillä ei ole asiaa Kiinassa. Jos Kiina ei suostu myöntämään viisumeita länsimaisille toimittajille, pitäisi länsimaiden kohdella samoin kiinalaista mediaa.
Kokonaan toinen kysymys on, kuinka tiukkaa linjaa läntiset hallitukset ovat valmiita vetämään; Kiinalla kun on taloutensa ansiosta paljon vaikutusvaltaa. Economy katsoo kuitenkin tärkeämmäksi, ettei Kiinan anneta häikäilemättä käyttää hyväkseen länsimaiden avoimuutta.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
