Keväällä 2020 Intian ja Kiinan rajajoukot ajautuivat veriseen kahakkaan läntisellä Himalajalla. Henkilövahingot syntyivät kuitenkin lähinnä viskomalla vastustajia kallion kielekkeeltä alas. Aseita ei käytetty. 20 intialaisen sotilaan on kerrottu saaneen surmansa. Kiinan ilmoittamat luvut uhreista ovat olleet epämääräisiä.
Käsirysy rikkoi yli 40 vuoden mittaisen tyynen jakson, jolloin maiden välisissä rajakiistoissa säästyttiin kuolonuhreilta. Intian ja Kiinan välien kiristyminen on ajanut Intian lähemmäs Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia.
Tänä vuonna Yhdysvallat on vahvistanut Intian Kiinan-vastaisia rajajoukkoja toimittamalla maalle amerikkalaisia Chinook-helikoptereita. Intialla on kuitenkin muitakin strategisia kauppakumppaneita, jopa Yhdysvaltojen vastustajia.
Intia on tehnyt perinteisesti läheistä yhteistyötä Venäjän kanssa asejärjestelmien ja atomienergian aloilla. Intia odottaa parhaillaan Venäjältä S-400 ohjusjärjestelmän toimitusta.
Iranissa Intia avustaa Irania uuden konttisataman rakentamisessa Chabahariin, Keski-
Aasian logistiikkainfrastruktuurin kehittämiseksi. Iran on puolestaan Intian arkkivihollisen Pakistanin läheinen kumppani.
Intian useisiin suuntiin ulottautuvaa ulkopolitiikkaa määrittää maan omintakeinen käsitys maailmanpolitiikan luonteesta sekä indopasifisen alueen nousu geopoliittisen keskustelun keskiöön.
Indopasifisella alueella viitataan Intian ja Tyynen valtameren kattamaan maantieteelliseen alueeseen.
Ei Himalajalla tulla näkemään muiden Quad-maiden joukkoja, siellä Intia saa selvitä yksin.
Syyskuu 2021, kaikessa vaiheikkuudessaan, oli indopasifisen alueen superkuukausi.
Pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli vetäytynyt Afganistanista, Australia, Britannia ja Yhdysvallat tiedottivat alueelle suunnatusta Aukus-puolustusyhteistyöstä. Kaksi päivää myöhemmin Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) jäsenmaiden johtajat Kiinasta, Kazakstanista, Kirgisiasta, Venäjältä, Tadžikistanista, Uzbekistanista, Intiasta, Iranista ja Pakistanista tapasivat Dušanbessa keskustellakseen Afganistanin tulevaisuudesta.
Kuun lopussa Yhdysvallat isännöi Washingtonissa Intiaa, Japania ja Australiaa, jotka muodostavat turvallisuusdialogi Quadin. Maat sitoutuivat suojelemaan vapaata ja avointa indopasifista aluetta.
Alueen dynamiikka hakee siis aktiivisesti muotoaan. Valtioiden välisen keskinäisriippuvuuden lisääntyminen, Kiinan kasvava taloudellinen ja sotilaallinen kyvykkyys sekä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten pyrkimykset padota Kiinan vaikutusvaltaa lähialueilla ovat syitä indopasifisen alueen muutoksiin.
Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään kahden suurvallan, Yhdysvaltojen ja Kiinan, välisestä kamppailusta, vaan myös uusien toimijoiden esiinmarssista. Intia on koko itsenäisyytensä ajan pyrkinyt aktiivisesti maailmanpolitiikan ytimeen. Maa jakaa kuitenkin monen muun valtion tavoin huolen Kiinan vaikutusvallan kasvun seurauksista.
Intian ja Kiinan suhde on säilynyt hankalana huolimatta siitä, että maat ovat pyrkineet kehittämään yhteistyötä viime vuosikymmeninä.
Vuonna 2018 epävirallisessa huippukokouksessa Wuhanissa Intian pääministeri Narendra Modi tapasi Kiinan presidentti Xi Jinpingin. Aasian jättiläisten johtajat keskustelivat yhteistyöstä muun muassa kaupan, energian ja alueellisen kehityksen aloilla. Maiden yhteisiä intressejä ovatkin Etelä-Aasian infrastruktuurin kehittäminen, energiavarmuuden edistäminen sekä alueellisen vakauden takaaminen Etelä- ja Keski-Aasiassa.
Kumpikin maa kärsii myös kroonisesta energiapulasta, johon on ollut vaikea löytää pitkän aikavälin ratkaisuja. Afganistanin tilanne on entisestään lisännyt epävakauden uhkaa alueella, ja radikalismin suitsiminen on molempien yhteinen tavoite. Siinä missä Intia tahtoo pitää taistelijat poissa Kashmirista, haluaa Kiina estää radikalismin leviämistä Xinjiangin maakuntaan sekä turvata iskujen kohteiksi joutuneita infrastruktuuriprojektejaan Pakistanissa.
Yhteistyö ei kuitenkaan ole ottanut tuulta alleen.
Kiina rakentaa silkkitiehankkeiden mukaisia kulkuväyliä Etelä-Aasian maiden kautta Intian valtamerelle. Kiina on lisännyt läsnäoloaan Intialle tärkeissä naapurimaissa, kuten Nepalissa, Bangladeshissa ja Sri Lankassa, missä Intia ja Kiina käyvät jatkuvaa kamppailua vaikutusvallasta.
Intian mielestä Kiina toimii omin päin eikä ota huomioon sen intressejä.
Kiinalla on infrastruktuurihankkeita niin Intian itä- kuin länsipuolellakin. Se ei myöskään tunnusta Intian monisuuntaista turvallisuuspolitiikkaa vaan katsoo Intian lähinnä pyrkivän Kiinalle vihamieliseen liittolaissuhteeseen Yhdysvaltojen kanssa.
Kiina on Intialle monin tavoin haastava kilpakumppani. Vuonna 1980 maiden bruttokansantuotteet olivat kutakuinkin yhtä suuria. Vuonna 2018 Kiinan BKT oli jo viisi kertaa suurempi kuin Intian, ostovoimakorjattuna noin 2,5-kertainen.
Intia on vaikeassa asemassa monessa Etelä-Aasian maassa, jossa Kiinan suurempi taloudellinen voima syö Intian vaikutusvaltaa.
Erityisesti Myanmarissa Intia pyrkii välttämään astumista Kiinan varpaille. Intia on myötäillyt Kiinaa suhtautumalla maltillisesti Myanmarin sotilashallintoon sekä torjumalla Rohingya-pakolaisten maahanpääsyä ja palauttanut rajanylittäneitä Myanmariin. Perinteisesti Intia on tukenut Myanmarin demokratiakehitystä ja pitänyt yllä suhteita liikkeen keulahahmoon Aung San Suu Kyihin.
Lisäksi Kiina rakentaa tulevaisuutta silmällä pitäen itsensä ja Etelä-Aasian maiden välille rahoitusinfrastruktuuria, jolla voi olla merkitystä, jos Kiina joskus päättää tosissaan ryhtyä kansainvälistämään valuuttaansa muun muassa vapauttamalla pääoman liikkumista.
Intialla on kuitenkin merkitystä jo pelkästään kokonsa vuoksi. Maan odotetaan ohittavan Kiinan maailman runsasväkisimpänä maana jo kuluvan vuosikymmen aikana, ja Intian tavoitteena on ottaa Kiinan paikka maailman tuotantokeskuksena. Intia on systemaattisesti välttänyt avaamasta markkinoitaan laajemmalle kiinalaistuotteiden virralle, vaikka Kiina on yhä tuonnin kärkimaa. Intian strategia näkyy vetäytymisessä Aasian maiden RCEP-kauppasopimuksesta.
Kamppailu vaikutusvallasta Etelä-Aasiassa pitää huolen siitä, että Intian ja Kiinan välit pysyvät hankalina.
Intian ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar on sanonut, että ensimmäisenä ehtona suhteiden lähentämiselle olisi rajakiistojen ratkaiseminen. Edellisen kerran rajoista tehtiin sovintoa 1990-luvulla, jonka jälkeen maiden yhteistyö tiivistyi.
Singaporen yliopiston Etelä-Aasian tutkimuksen professori Raja Mohan suhtautuu yhteistyömahdollisuuteen lähes huvittuneena. Kiina ei ole aikoihin välittänyt Intian intresseistä, ja se on edennyt aggressiivisesti Etelä-Aasiassa.
»Kiinan viesti Intialle on ollut, ettei sitä kiinnosta. Olen isompi kuin sinä ja otan mitä minulle kuuluu.»
Vasta rajakonflikti Länsi-Himalajalla Ladakhissa toissa keväänä sai Intian lämpenemään Quad-yhteistyön syventämiselle. Sitä ennen presidentti Donald Trumpin hallinto yritti taivutella Intiaa mukaan ja vakuutteli, että Intian riippumattomuuteen suhtauduttaisiin jatkossa vakavasti.
Intian mielestä Yhdysvallat ei ollut ottanut tosissaan maan keskeistä ulkopoliittista doktriinia, strategista autonomiaa. Intiassa strategisella autonomialla tarkoitetaan pidättäytymistä sitoumuksista, jotka saattaisivat luoda epäsuhtaista riippuvaisuutta tai antaa ulkopuolisille toimijoille määräysvaltaa Intian asioissa.
Intia haluaa välttää selkeitä liittolaisuussuhteita ja pysytellä monenkeskisten kauppasopimusten ulkopuolella.
Kaikki pelaavat kaikilla puolilla, eikä se ei sovi herkkävatsaisille.
Australian, Intian, Japanin ja Yhdysvaltain välistä turvallisuusdialogia käynnisteltiin jo vuonna 2007, mutta se hiipui Kiinan voimakkaaseen protestointiin. Yhteistyö kaivettiin uudestaan Trumpin kaudella vuonna 2017. Trumpin hallinto jatkoi jo Barack Obaman aikana käynnistynyttä pyrkimystä siirtää Yhdysvaltain strategista painopistettä Itä-Aasiaan. Kymmenen vuoden aikana jokainen Quad-maa on ollut napit vastakkain Kiinan kanssa.
Japani on ottanut yhteen Kiinan kanssa Senkaku/Diaoyu-saarten hallinnoinnista. Australia syyttää Kiinaa toistuvasta sotkeutumisesta maan sisäpolitiikkaan. Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen jännite taas on laajennut kauppasodaksi.
Quadista on povattu jopa Aasian Natoa, mutta aika ole vielä kypsä osoittamaan, mitä yhteistyöstä kehkeytyy.
Yhteistyön kehitystä tarkkaan seurannut Brookings-instituutin vanhempi tutkija Tanvi Mandan on useasti määritellyt Quadin olevan »samanmielisten ja kykenevien valtioiden koalitio». Samanmielisyys tarkoittaa maiden demokraattisen hallintotavan lisäksi yhteistä näkemystä siitä, ettei Kiinan tule määritellä indopasifisen alueen normeja ja käytäntöjä.
Quad-maat eivät kuitenkaan julkisesti mainitse Kiinaa, vaan painottavat yhteistyön ulottuvan turvallisuuteen, merenkulkuun, terveydenhuoltoon ja teknologiaan. Esimerkiksi pandemian aikana maat ovat tukeneet rokotetuotantoa Intiassa globaalin rokotuskattavuuden edistämiseksi.
Laajempaa yhteistyötä saattavat rajoittaa kuitenkin Intian maantieteelliset turvallisuuskysymykset ja ulkopoliittisen ajattelun perusteet.
Muiden Quad-maiden näkökulmasta Intia on syrjäseutua. Yhdysvaltojen, Japanin ja Australian turvallisuuspoliittinen painopiste on Itä-Aasiassa, ei Etelä-Aasiassa. Yhdysvalloille ja sen liittolaisille on tärkeää turvata suojakilven tavoin toimivaa Japanista Indonesiaan ulottautuvaa saariketjua Itä- ja Etelä-Kiinan merellä.
Intia tietysti katsoo olevansa indopasifisen alueen keskipisteessä. Maan omat turvallisuuspoliittiset painotukset ovat sen maarajoilla pohjoisessa ja lännessä. Pohjoisessa Intia kohtaa Kiinan, joka suhtautuu vähintään varauksella Intian turvallisuuspoliittiseen shoppailuun. Lännessä puolestaan on vastassa Pakistan, jonka kanssa Intia käy jatkuvaa vääntöä Kashimirin alueen asemasta.
Quad-yhteistyön keskittyessä lähinnä merialueille sen turvallisuuspoliittinen merkitys on Intialle rajallinen.
»Yhdysvallat toivoo, että Intia vapauttaa sen käsiä Intian valtamerellä, jossa Kiina on kasvattanut läsnäoloaan. Ei Himalajalla tulla näkemään muiden Quad-maiden joukkoja, siellä Intia saa selvitä yksin», summaa professori Mohan.
Intia ei siis voi eikä edes halua turvautua blokkipolitiikkaan rakentaessaan asemaansa kansainvälisessä politiikassa.
Strategisen autonomian lisäksi Intian ulkopolitiikkaa määrittää maan ulkopoliittisen eliitin käsitys moninapaisuudesta maailmanpolitiikassa. Sen mukaan maailmanjärjestyksessä ei ole selkeitä valtakeskittymiä ja vallan tulisi jakautua nykyistä tasaisemmin. Luonteeltaan maailmanpolitiikka on sekavaa ja hallitsematonta.
Moninapaisuus mahdollistaa myös sen, että Intia voi pitää yllä suhteita useisiin eri toimijoihin huolimatta suhteiden vaikutuksista kolmansiin osapuoliin. Se voi valmistella puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja samalla tehdä asehankintoja Venäjältä vastoin Yhdysvaltojen tahtoa.
Intian moninapaisuusajatuksen tunnustaminen näyttää vahvistuvan kansainvälisessä politiikassa. Tämä olisi Intian maailmanpoliittiselle omanarvontunnolle valtava voitto.
Samalla uusi dynamiikka nakertaa perinteisiä voimasuhteita. Jos Yhdysvallat katsoo Intia-suhteensa niin tärkeäksi, että se antaa Intialle erivapauden käydä asekauppaa Venäjän kanssa, vähentää se uskottavuutta Yhdysvaltain vastaavilta vaatimuksilta muille toimijoille. Toistaiseksi Yhdysvallat ei ole antanut Intialle uhkavaatimuksia Venäjän suhteen.
Indopasifinen alue oli edellisen kerran maailmanpolitiikan keskiössä kolonialismin aikaan. Toisen maailmansodan jälkeen itsenäistyneiden valtioiden taloudet ja elintaso ovat kasvaneet tasaisesti, mikä on tiivistänyt alueen keskinäisriippuvuuksia.
Professori Mohan painottaa, että ohjaksissa ovat tällä kertaa kuitenkin uudet toimijat.
Kun suurvaltakilpailun polttopiste näyttää olevan Aasiassa, uusille toimijoille avautuu mahdollisuuksia linjata uudelleen asemaansa kansainvälisessä yhteisössä.
Mohan korostaakin, että aiemmin tuntemamme nollasummapeli ei enää päde nykypäivän maailmanpolitiikassa.
»Se, että toimii yhden kanssa ei tarkoita, että suhteet katkeavat toisaalla. Mitä tahansa esimerkiksi Iran tahtoo tehdä Intian kanssa yhteisien intressien nimissä, on tervetullutta. Kaikki pelaavat kaikilla puolilla, eikä se ei sovi herkkävatsaisille.»
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Heidelbergin yliopiston Etelä-Aasian tutkimuksen instituutissa.
