Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Natoa kyseenalaistavia kommentteja on toistettu kyllästymiseen asti. Virkakautensa aikana hän on kuitenkin ehtinyt pyörtää puheitaan, joissa hän näki Naton vanhentuneena.
Angela Merkel totesi toukokuussa, että Euroopan on otettava kohtalonsa omiin käsiinsä. Lokakuussa julkaistu Ranskan puolustuspoliittinen arvio korostaa Euroopan tarvetta strategiseen autonomiaan. EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö on vihdoin liikahtamassa eteenpäin. Eri projektien ympärille rakentuvan yhteistyön on määrä alkaa joulukuun 2017 Eurooppa-neuvostossa.
Ovatko transatlanttiset suhteet uuden aikakauden edessä? Eivät välttämättä. Middlebury Collegen ja Atlantic Councilin yhdysvaltalaistutkija Stanley Sloan käy uudessa kirjassaan läpi Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan toisen maailmansodan jälkeistä kanssakäymistä Naton näkökulmasta.
Sloan näkee Naton Yhdysvaltain ja läntisen Euroopan välisenä kauppana (bargain). Keskeinen osa yhteisiin arvoihin perustuvaa ja alati muuttuvaa kauppaa on ollut Yhdysvaltain merkittävä rooli Euroopan puolustuksessa. Eurooppalaisten panos diilissä on vaihdellut, mutta tärkeä osa sitä on ollut maanosan vakauttaminen integraation avulla.
Sloan piirtää Natosta kuvaa menestystarinana, joka on sopeutunut eri muutoksiin. Välillä rakkaudessa on ollut ryppyjä. Kirjassaan Sloan käsittelee erityisesti kahta teemaa: taakanjakoa ja Euroopan pyrkimyksiä ottaa suhteessa aiempaa vahvempi rooli.
Kysymys taakanjaosta ulottuu 1950-luvun alkuun, jolloin liittolaiset yrittivät luoda selkeät tavoitteet tavanomaisen sotilasvoiman määrästä Euroopassa. Tässä ei onnistuttu. Taakanjaosta tuli yksi Naton ikuisuuskysymyksistä. Jo kylmän sodan aikana Yhdysvaltain eri hallinnot kokivat, että eurooppalaiset eivät tehneet puolustuksensa eteen tarpeeksi. Trump on tuonut asian esiin voimakkaasti painottamalla useasti Naton jäsenmaiden sopimaa tavoitetta käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansan-tuotteesta puolustukseen.
Osasyy epätasaiselle taakanjaolle on ollut eurooppalaisten kyvyttömyys luoda eurooppalainen pilari transatlanttisiin suhteisiin. Vuonna 1954 kaatui niin kutsuttu Euroopan turvallisuusyhteisö. 1990-luvulla kaavailtu eurooppalainen turvallisuusidentiteetti ei taas ottanut tuulta alleen. EU:n askeleet puolustuksen saralla ovat olleet vaatimattomia.
Sloan ei tarjoa vastausta siihen, onko transatlanttisissa suhteissa nyt tapahtumassa jotain mullistavaa. Selvää on, että Euroopan vahvempi rooli transatlanttisessa diilissä parantaisi Naton edellytyksiä selvitä lukuisista sisäisistä ja ulkoisista haasteista, joita liittolaiset tänä päivänä kohtaavat.
Kirjoittaja on vieraileva tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
