Miksi Yhdysvallat on historiansa aikana poukkoilut ulkopolitiikassaan rauhanomaisen lähentymisen ja aggressiivisen yhteenoton välillä? Miksi taloudellinen keskinäisriippuvuus tuntuu joskus edistävän rauhaa mutta saattaa myöhemmin kääntyä turvallisuusuhaksi? Entä mitä oppeja Yhdysvaltojen oma nousu suurvallaksi voi antaa nykyiseen kilvoitteluun Kiinan kanssa?
Virginian yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Dale C. Copeland esittää tuoreessa kirjassaan, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa on pohjimmiltaan ajanut tavoite oman turvallisuuden takaamisesta taloudellista valtapiiriään laajentamalla. Näin maa on pyrkinyt turvaamaan pääsynsä tarpeellisiin resursseihin, markkinoihin ja investointeihin. Näkökulma poikkeaa ratkaisevasti perinteisistä teorioista, jotka korostavat eturyhmäpaineita, arvolähtöistä idealismia tai sotilaallista turvallisuutta.
Copeland esittää teorian ”dynaamisesta realismista”, joka yhdistää kansainvälisten suhteiden teorian offensiivisen ja defensiivisen realismin näkemyksiä. Offensiivisen realismin mukaan suurvaltoja motivoi epävarmuus tulevaisuudesta, ja ne pyrkivät kasvattamaan vaikutuspiiriään suojautuakseen mahdollisilta uhkilta. Defensiivinen realismi puolestaan katsoo, että suurvallat ymmärtävät, että valtapiirin kasvattaminen voi provosoida vastareaktiota, ja ne toimivat siksi varovaisesti välttääkseen eskalaation kierteitä.
Dynaamisen realismin mukaan suurvallat tosiasiassa tasapainottelevat näiden kahden haasteen, valtapiirin laajentamisen ja eskalaation välttämisen, välillä. Se esittelee realistiseen ajatteluun lisäksi taloudellista valtaa painottavan näkökulman, jossa valtion käyttäytymistä ohjaa näkymä sen tulevasta suhteellisesta vallasta ja mahdollisuudesta käydä kauppaa sekä arvio kilpailijoiden rationaalisuudesta ja käyttäytymislogiikasta.
Valtiot toimivat siis sovittelevasti, kun niiden luotto tulevaan kaupankäyntiin on vahva, mutta aggressiivisesti pelätessään kaupan tyrehtyvän. Varautuneisuutta ja aggressiivisuutta ajaa myös tilanne, jossa valtio uskoo kilpailijansa olevan irrationaalinen tai kiinnostunut ensisijaisesti jostain muusta kuin omasta turvallisuudestaan.
Copeland selittää dynaamisen realismin kautta Yhdysvaltojen ulkopoliittista käyttäytymistä maan itsenäistymisestä alkaen. Hänen mukaansa itsenäistyminen ei johtunut vain nationalismista tai ideologisesta vapauden kaipuusta. Taustalla oli myös pelko, että Britannia pyrkii rajoittamaan siirtokuntien taloudellista kasvua ja turvallisuutta.
Hän tulkitsee presidentti Woodrow Wilsonin olleen idealistin sijaan realisti päättäessään viedä Yhdysvallat ensimmäiseen maailmansotaan. Wilsonin ratkaisuun vaikutti ensisijaisesti uhka, että voitokas Saksa saattaisi rajoittaa Yhdysvaltojen taloudellista valtaa maailmalla.
Sovellettuna nykypäivään teorian avulla voidaan selittää sekä Kiinan pyrkimystä laajentaa taloudellista valtapiiriään että Yhdysvaltojen huolta omasta asemastaan. Copeland kuitenkin varoittaa Yhdysvaltoja ajamasta Kiinaa tilanteeseen, jossa se kokee oman taloudellisen turvallisuutensa uhatuksi. Silloin Kiinan saattaisi pyrkiä turvaamaan etunsa aggressiivisesti. Sen sijaan Yhdysvaltojen tulisi välttää epäluottamuksen ja konfliktin kierre takaamalla Kiinan pääsy tarvittaviin resursseihin, markkinoihin ja investointeihin rauhanomaisesti.
Copelandin kirjan historiallinen skaala ja teoreettinen kunnianhimo tekevät vaikutuksen. Kirjan tapa kuvata Yhdysvaltain historian keskeiset konfliktit on vakuuttavaa, ja teorian rooli valtiokäyttäytymisen selittämisessä on uskottava, vaikkakin ehkä paikoin painoarvoltaan liioiteltu.
Kirjoittaja on tutkimusavustaja Ulkopoliittisessa instituutissa.
