Eurooppa erottuu eräässä suhteessa edukseen muusta maailmasta, sanoo Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve. Maanosassa vallitsee hyvä käsitys siitä, miten ihmisiä tulee kohdella ja kunnioittaa.
»Se näkyy uskonnollisessa ja seksuaalisessa vapaudessa, taiteessa ja kulttuurissa. Ympärillä näemme paljon aggressiivisempia tapoja kohdella ihmisiä», hän toteaa.
Taiteella ja kulttuurilla on Greven mielestä tärkeä tehtävä suvaitsevaisuuden ja empatian vaalimisessa. Ne antavat mahdollisuuden provosoida ja ajatella vapaasti. Ne tasoittavat tietä uusille ajattelutavoille purkamalla ennakkoluuloja ja ahtaita ajattelukehyksiä.
»Ilman niitä vastassa on nopeasti kansallismielinen puhe, joka on kuulunut voimakkaana Yhdysvaltain vaaleissa tai Venäjän politiikassa. Myös Tanskassa on voimakas oikeisto, joka nojautuu älyllisesti ahdasmieliseen retoriikkaan.»
Kansallismielisyyden ja muukalaiskammon taustasyyt ovat kaikkialla samanlaisia, Greve arvioi. Ihmiskunta on perustavanlaatuisten muutosten edessä.
»Maailman väestömäärä kasvaa dramaattisesti. Tähän asti olemme pitäneet länsimaissa lankoja käsissämme. Olemme olleet parinsadan viime vuoden ajan edelläkävijöitä. Nyt koemme, miten muut vallat etenkin Aasiassa ja Lähi-idässä alkavat vaikuttaa elämäntapaamme.»
»Se herättää pelkoa, että menetämme sen, mitä meillä jo on. Jotkut ihmiset hyötyvät tästä pelosta. He nostavat etualalle sen, mitä voimme menettää, eivätkä sitä, mitä voimme saada muualta.»
Vieraiden uskontojen ja maahanmuuttajien arvostelu on Greven mielestä helppo tapa herättää pelkoa ja hankkia kannatusta. Arvostelija ei ota itse riskejä, ja ongelmat jäävät ratkaisematta. Maahanmuuttajien mahdollisuudet jäävät käyttämättä eikä uutta synny.
»Samalla protektionismi ja varautuneisuus kaventavat kokemaamme todellisuutta.»
Greve on työskennellyt Suomen Kansallisbaletin taiteellisena johtajana vuodesta 2008. Työpaikasta on tullut hänen kaudellaan entistä monikulttuurisempi. Baletissa työskentelee Greven johdolla lähes 80 tanssijaa, jotka edustavat yli kahtakymmentä eri kansallisuutta.
Silti he puhuvat yhtä kieltä. Kaikki sanottava on ilmaistava lavalla tanssin avulla.
Eri puolilta maailmaa tulevat tanssijat ovat saaneet koulutusta balettikouluissa, jotka seuraavat omia perinteitään ja tanssityylejään. Entisaikaan nämä perinteet poikkesivat selvästi toisistaan. Oli tarkat säännöt, joiden mukaan jotkut tanssivat venäläisen Agrippina Vaganovan, toiset italialaisen Enricco Cecchettin metodin mukaan.
Jos rakentaa muurin, se pysyy satoja vuosia paikoillaan. Jos balettiesityksen, se kestää yhden illan.
Tyylit ovat sulautuneet toisiinsa jo kauan. Tanssijoista on tullut maailmankansalaisia, jotka noudattavat ohjaajansa kulloinkin valitsemaa tanssityyliä. Kansallisuuksilla ei ole ohjaustyössä merkitystä.
»Ihmisiä voi yrittää erotella ihonvärin perusteella, mutta muuten tanssijoista on vaikea sanoa, tulevatko he Virosta, Tanskasta vai toiselta puolelta maailmaa. Tanssi on heidän identiteettinsä kannalta tärkeämpää kuin kansallisuus.»
Samalla klassinen repertuaari on muuttunut. Kun Kansallisbaletti esitti alkuvuodesta 1800-luvun venäläistä teosta Bajadeeri, esitys oli täynnä viittauksia amerikkalaiseen balettiperinteeseen. Koreografian tehnyt Natalia Makarova oli Leningradin Kirovin baletin tähtitanssija, joka loikkasi vuonna 1970 länteen ja loi uran Yhdysvalloissa.
»Ilmiö on maailmanlaajuinen. Vähän aikaa sitten näin Hongkongin baletin tanssia, ja se oli yhtä lailla sekoitus erilaisia traditioita. Kenties Kiinassa vielä vaalitaan tarkasti omia perinteitä, mutta maailman tanssiryhmien enemmistön tanssi on tässä mielessä monikulttuurista.»
Greven mukaan ilmiö on osa globalisaatiota. Rajat häviävät. Euroopasta voi matkustaa Etelä-Amerikkaan muutamissa tunneissa, siihen ei tarvita enää kuukausia.
»Näen vain myönteisenä, että värit lisääntyvät käytössämme olevassa paletissa. Voimme valita siitä parhaat mahdolliset.»
Greve ei kuulu niihin, jotka jäisivät suremaan sulautumisen mukana katoavia perinteitä. Hän luottaa siihen, että klassisten tanssityylien parhaat piirteet säilyvät.
Muutos koskee myös muita taiteenlajeja. Greve kertoo, kuinka hän vei poikansa katsomaan Casablancaa ja hehkutti heille ennakkoon, kuinka mahtava elokuva on. Pojat pitivät elokuvaa tylsänä.
»Ymmärrän heitä hyvin. Toinen poikani muistutti, että värifilmi oli jo keksitty, kun he syntyivät.»
Nuorena Kenneth Grevellä oli hyvä tilaisuus ryhtyä golfinpelaajaksi. Hänen isänsä pelasi Tanskassa golfia ammatikseen, ja äiti työskenteli golfklubilla. Myös Kenneth viihtyi klubilla.
Innostus golfiin olisi voinut viedä pitkälle. Hän pääsi isänsä jalanjäljissä mukaan kovatasoisiin peleihin.
Kipinä oli kuitenkin isketty toiselle elämänuralle jo varhaislapsuudessa. Golfklubilla ei ollut lastentarhaa, johon pojan olisi voinut viedä päiväksi. Sen sijaan paikallinen paritanssin opettaja otti Kennethin mukaan salille, johon tarvittiin lisää poikia. Hän päätyi 2,5-vuotiaana tanssimaan paritansseja, ja innostui.
»Salilla oli lisäkseni viisitoista tyttöä. Ihailin heidän pitkiä kauniita hiuksiaan. Sain heistä kavereita, ja minulla oli siellä hauskaa.»
Kahdeksanvuotiaana Greve näki balettia televisiosta. Miespääosassa oli tanskalainen tähtitanssija Peter Schaufuss. Vaikutus oli lähtemätön.
»Valokeilassa oli komea mies, joka oli upeassa kunnossa ja teki lavalla hämmästyttäviä liikkeitä. Musiikki oli kaunista, ja kaunottaret juoksivat hänen ympärillään. Kysyin isältäni, voiko joku tosiaan tanssia myös ammatikseen.»
»Isä vastasi, että mikä ettei.»
Se oli lähtölaukaus kansainväliselle balettitanssijan uralle, joka alkoi opinnoilla Tanskassa. Kuusitoistavuotiaana Greve lähti Kööpenhaminasta New Yorkiin opiskelemaan American Ballet’n kouluun. Sitä seurasivat kiinnitykset New Yorkiin, Pariisiin, Stuttgartiin, Wieniin ja lopulta Tanskan kuninkaalliseen balettiin, jossa hän valloitti katsojien sydämiä Joutsenlammen prinssi Siegfriedinä ja muissa päärooleissa.
196-senttinen Greve tuli tunnetuksi voimakkaasta läsnäolostaan lavalla, kyvystään vangita katsojien huomio itseensä.
Taakse päin katsoessa Greve toteaa, että myös toisenlainen ammatillinen identiteetti olisi ollut mahdollinen.
»Pelaamisen ohella pidin golfin teknisestä ja kaupallisesta puolesta. Vietin paljon aikaa kentänhoitajien kanssa, ajoin ja kunnostin traktoreita. Minulla oli oma työkalulaatikko jo kuusivuotiaana. Rakastin niiden koneiden huoltamista.»
Tanssijan identiteetissä hän näkee kuitenkin kauneutta, jota on vaikea tavoittaa muilla elämänalueilla. »Balettiesitys on jatkuvassa liikkeessä ja luonteeltaan hetkellinen. Jos rakentaa muurin, se pysyy satoja vuosia paikoillaan. Jos balettiesityksen, se kestää yhden illan. Sen jälkeen se katoaa ilmaan.»
»Siinä on jotain epätodellista ja haurasta: näemme paljon vaivaa esityksen eteen, joka viihdyttää katsojia vain hetken ajan. Siinä ei ole pysyvyyttä.»
Greven kokemuksen mukaan kansalliset identiteetit poikkeavat toisistaan ennen kaikkea elämäntavoissa. Yhdysvalloissa hän törmäsi nuorena tanssijana valtavaan nopeuteen, jolla esityksiä harjoiteltiin ja vietiin näyttämölle.
»Koko tanssiryhmä eli ja hengitti nopeudella, jota en ollut sitä ennen nähnyt. Euroopassa olin tottunut hiomaan esitysten laatua. Joitakin balettiteoksia on esitetty Kööpenhaminassa ja Pariisissa jo kahdensadan vuoden ajan. New York City Ballet toi muutamaa vuotta aiemmin edesmenneen johtajansa George Balanchinen esityksiä näyttämölle kolmen tai neljän harjoituksen jälkeen. Rytmi oli aivan toista.»
Euroopassa Greve on työskennellyt useassa maassa. Greven vaimo on ranskalainen balettitanssija, jonka vuoksi perheessä puhutaan pääsääntöisesti ranskaa. Lastensa kanssa Greve puhuu tanskaa.
Tanskalaiset ovat Greven kokemuksen mukaan elämänasenteeltaan lähempänä ranskalaisia kuin suomalaisia.
»Ranskassa ja Tanskassa ihmiset ovat ulospäin suuntautuneempia. Yhteiskunnallisilta rakenteiltaan ja työskentelykulttuuriltaan Tanska on toki lähempänä Suomea», hän lisää.
Yhteisestä kulttuuriperinnöstä huolimatta hän näkee Euroopan sisällä enemmän erilaisuutta kuin samanlaisuutta. Se on hänestä maanosan voima. »En ole varma, onko eurooppalaista identiteettiä olemassa tai tarvitsemmeko edes sellaista luovuuden kannalta. Onko mielekästä laittaa kaikki yhteen?»
Hän huomauttaa, että jo sääolot poikkeavat eri puolilla maanosaa voimakkaasti. Kun Suomessa valmistaudutaan talveen, Kreikassa viljely jatkuu ympäri vuoden.
»Yhteisten markkinoiden ja yhteisen ajattelutavan rakentaminen vahvistaa Eurooppaa, jos samalla hyväksytään eroavaisuudet. Kasvuun on paremmat mahdollisuudet, jos pidetään kiinni eroista.»
Greve muistuttaa, että myös Venäjällä on monimuotoinen historiallinen perinne. Hän kertoo oman maailmansa »kääntyneen ylösalaisin», kun hän pääsi nuorena työskentelemään New Yorkissa suurten venäläisten tanssitaiteilijoiden, kuten Mihail Baryšnikovin ja Natalia Makarovan kanssa.
New Yorkissa hän tanssi kaupungissa vierailleen Pietarin kuuluisan Mariinski-teatterin taitelijavieraana Joutsenlammessa. Grevelle ovat olleet tärkeitä myös viimeaikaiset vierailut Venäjällä ja keskustelut venäläisestä taiteesta, kirjallisuudesta ja kulttuurista.
»Niillä on täytynyt olla tärkeä vaikutus venäläisten mielikuvitukseen», Greve sanoo. »Ihailen Venäjää, maan sisäinen rikkaus on uskomaton. Toivon kovasti, että Venäjä löytää rauhan muun maailman kanssa ja alkaa taas kukoistaa.»
Miten tälle perinnölle nyt käy, kun Venäjällä rajoitetaan mielipiteenvapautta yhden valtaryhmän etujen ajamiseksi?
»Taide avaa vaihtoehtoisia todellisuuksia ja sallii unelmoinnin. Sille voi olla nyt tarvetta.»
Baletinjohtajana Greve on tullut tunnetuksi viihdyttävistä ja värikkäistä teoksista. Hän on halunnut laajentaa elitistisenä pidetyn taidemuodon yleisöä. Greven omissa ohjaustöissä valinta on osunut viime vuosina tanskalaisen maanmiehen Hans-Christian Andersenin satuihin Lumikuningatar ja Pieni merenneito.
Greve on avannut tanssin kieltä yleisölle ennakkoluulottomilla ratkaisuilla. Esityksissä on kuultu elokuvasäveltäjä Tuomas Kantelisen musiikkia ja hyödynnetty vuorovaikutusta katsojien kanssa. Lumikuningattaressa kaikki lapsikatsojat saivat väliajalla taikasauvan käteensä – idean hän kertoo varastaneensa popyhtye Coldplaylta. Esityksen aikana taikasauvaa sai käyttää Lumikuningattaren linnan sulattamiseen.
Hän myös lisäsi teokseen kertojan, koska hänen isänsä oli valitellut, ettei oikein pysy kärryillä esitysten tapahtumissa. Ratkaisu oli klassisessa baletissa ennenkuulumaton.
»Hällä väliä», Greve sanoo. »Kenenkään ei tarvinnut lähteä kotiinsa ymmärtämättä, mentiinkö esityksessä naimisiin, satuttiko sankaritar kätensä tai itkettiinkö jossain kohtaa.»
Toivon kovasti, että Venäjä löytää rauhan maailman kanssa.
Greve sanoo epäilevänsä, että 95 prosenttia katsojista ei osaa lukea baletin tyypillistä ele- ja liikekieltä. Kertojan avulla tämä lukutaito voisi kasvaa.
Pienessä merenneidossa katsojille jaettiin 3D-lasit. Ne oli tarkoitettu lapsille, mutta isovanhemmatkin innostuivat laseista, kun kilpikonna ja hai lensivät keskellä oopperan salia.
»Monet pitivät lasit päässään vielä sittenkin, kun mitään kolmiulotteisia tehokeinoja ei ollut enää tarjolla.»
Ensi vuonna Greve haluaa herätellä suomalaisia miettimään, olisiko meillä syytä olla ylpeämpiä maastamme. Marraskuussa ensi-iltaan tulee Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kynnyksellä Greven Kalevalanmaa-baletti, joka käsittelee maamme historiaa 8 000 vuoden ajalta. Siitä tulee myös Greven jäähyväisteos. Hänen kautensa Helsingissä päättyy vuonna 2018.
»Tarkoitus on tehdä hyvin kansallinen teos, mutta ilman kansallismielistä ajatusta, jonka mukaan muualta ei tulisi ottaa vaikutteita», Greve sanoo.
»Jos juot muualla tuotettua kahvia, pitäisikö hyväksyä sekin, että muualta voi tulla ihmisiä? Tai jos ajat Toyotalla ja puhut iPhoneen, pitäisikö ne tuottaa Suomessa?»
Suomalaisuuden voima on Greven mielestä siinä päättäväisyydessä, että asiat tehdään hyvin. »Siinä on sisua ja itsepäisyyttä. Se taitaa olla myös yksi minun ominaisuuksistani – en anna yhtään periksi, ennen kuin kone taas käy tai asiat tehdään valmiiksi.»
»Periksi antamisesta on tullut niin helppoa», hän jatkaa ja näyttää älypuhelintaan. »Jos jokin ei toimi, heität sen pois ja ostat uuden tilalle. Monet ihmiset antavat periksi, kun asiat muuttuvat hankaliksi, mutta te jatkatte, kunnes ratkaisu löytyy.»
Onko tosiaan näin? Suomi on kulkenut kahdeksan viime vuotta ankeassa taantumassa, juuri sen ajan kuin Greve on viettänyt Suomessa ranskalaisen balettitanssijavaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.
»Suomessa on yhä tätä sinnikkyyttä, mutta se on hieman unessa» Greve vastaa. »Ihmiset keskittyvät teollisuuden vaikeuksiin tai muihin pielessä oleviin asioihin.»
Hän kehottaa katsomaan taaksepäin, lamavuoteen 1992, sisällissodan vuoteen 1918 tai venäläistämiskauden aloittaneeseen vuoteen 1899. Kriisit olivat noina vuosina nykyistä suurempia.
»Jos teillä ei olisi ollut Lönnrotia, Snellmania, Canthia, Svinhufvudia, Mannerheimia ja muita tarpeeksi sinnikkäitä ihmisiä, miten olisi käynyt? Nuo ihmiset näkivät edessä vuoren, mutta päättivät katsoa, miten sen yli päästään. Yksi heistä oli myös Kekkonen, kaikkine heikkouksineenkin. Hän meni eteenpäin ja mietti, miten tuon ›ystävällismielisen naapurimaan› kanssa tullaan toimeen.»
Greve myöntää tuntevansa rajallisesti suomalaista yhteiskuntaa, mutta kertoo tulleensa suomalaisten kanssa keskustellessaan siihen tulokseen, että maasta puuttuu riskinottohalua. Mahdollisuuksien sijasta keskitytään liikaa esteisiin.
Greve kehottaa suomalaisia miettimään, minkälaisen maan haluamme rakentaa seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Baletissaan hän aikoo nostaa tämän teeman etualalle.
Greven omassa identiteetissä suurin muutos on ollut siirtyminen tanssijasta taiteelliseksi johtajaksi. Suuren taitelijajoukon johtajana hän joutui havaitsemaan, ettei ollut uudessa tehtävässä aluksi kovin hyvä. Johtamistaitoja oli hiottava.
»Olen aika itsepäinen eikä minulla ollut kokemusta baletin johtamisesta. Yritin aluksi sanoa ihmisille, miten pitää tanssia. Olin kuin optikko, joka tarjoaa asiakkaalle laseja ennen kuin on tarkistanut tämän näön. Meni jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, etten voi muuttaa kaikkia muita täällä, vaan minun on muutettava tapaa, jolla työskentelen heidän kanssaan.»
»Oman johtamistyylin löytäminen on toivon mukaan tehnyt minusta myös ystävällisemmän ihmisen», hän sanoo.
»Kaiken muun lisäksi elämämme on ollut Suomessa todella mukavaa. Vaimoni ei pidä säästä, mutta minua kylmä ei ole haitannut, pidän siitä.»
Grevellä on tytär ja kaksi poikaa, joista toinen opiskelee jo teatteritaidetta Ranskan Montpellier’ssä. Perheellä on Etelä-Ranskassa maatila, jonka Greve on kunnostanut. Siellä hän pääsee toteuttamaan myös vaihtoehtoista identiteettiään, johon liittyy käsillä tekemistä ja isoilla koneilla ajamista.
»Siellä on 19 tonnia painava kaivinkone ja vähän pienempi 7,5 tonnia painava traktori, jolla rakentelen vanhoista kivistä muureja terassin ja oliivipuiden ympärille.»
